24.1.2020

Muistatko ystäväkirjan?






Muistatko vielä vanhat ystäväkirjat, jotka kiersivät kaveripiirissä alaluokilla. Siihen liimattiin oma kuva ja hapuilevalla käsialalla vastailtiin kysymyksiin. Ystäväkirjaa säilytettiin piilossa laatikon perällä, etteivät perheen muut jäsenet päässeet siihen käsiksi.

Muistot kaukaisuudesta palasivat mieleeni, kun täytin Isoäiti - kerro minulle -kirjaa. Sain kirjan lahjaksi lapsenlapseltani ja se on tarkoitus antaa lapselle takaisin, kun hän on aikuinen. Kysymyksiä on niin perheestä, sukulaisista, koulusta kuin nuoruusvuosistani. Kirjan viimeinen kappale on nimeltään: Ihminen, joka sinusta on tullut. Siinä kerrotaan, mitkä asiat ovat vaikuttaneet elämääni. Muistoja elämän varrelta sekä tulevaisuuden haaveita. 



Poimin tähän muutamia kysymyksiä kirjasta, joihin vastaan alla.

Mikä on viikon mukavin päivä?

Perjantai on päivistä paras. Siihen sisältyy odotusta tulevasta vapaasta. Koko viikonloppu on edessä. Perjantaina voi laskeutua rauhaan ja vapautua työkiireistä. Perjantaihin kuuluu kukkakimppu keittiön pöydälle ja puhdas koti. Kiireetön ilta.

Pyrimme hoitamaan ruokaostokset ja siivoamisen jo torstaina, niin kaikki on perjantaina valmiina viikonloppuun. Eikä kieltäminen käy, etteikö lauantai ja sunnuntaikin ole kivoja. Ystävien tapaamisia tai kiireettömiä koti-iltoja, ulkoilua. Sunnuntai-iltaan liittyy jo valmistautuminen seuraavaan viikkoon ja se tuo joskus pikkuisen paineita.

Lempivuodenaikasi?

Kesä on ihana tuoksuineen. Nautin luonnon voimasta ja ympärillä olevan kasvuston seuraamisesta. Kesällä kaikki on energistä. Toisaalta nautin suunnattomasti lumisesta talvesta, kun pääsen metsään hiihtämään ja kaikki äänet vaimenevat. Ympärillä on vain hiljaisuus ja lumen taakasta roikkuvat puut. Hangessa on eläinten jälkiä ja tunnen pakkasen nipistävän poskia. Se on ihanaa. Harmi vain, että nykyisin pääkaupunkiseudun talvet vaikuttavat enemmän syksyltä kuin talvelta.

Mielestäni meidän suomalaisten suuri rikkaus on puhdas luonto ja neljä vuodenaikaa. Olisi vaikea ajatella, että aina olisi kesä tai talvi. Syksyllä iltojen pimetessä, tuntuu mukavalle käpertyä kotiin ja sytyttää kynttilät. Luonnossa tuoksuu eletty kesä. Auringon valo on lämpöisen keltainen, kun se keväällä on terävää ja pistävää.




Tuovatko jotkin äänet tai tuoksut sinulle vieläkin mieleen lapsuudenkotisi?

Kyllä. Tunnen välillä tuoksun, joka johdattaa lapsuudenmuistoihin. Jännää, että tuoksuaistilla on niin hyvä muisti. Nivean tuoksu on yksi voimakkaimmista. Se tuo heti mieleen sen, kun äiti levitti pakkaspäivänä meidän lasten poskiin Niveaa. Muistan myös miltä mummolassa tuoksui. Vaikka mummolaa ei enää ole, niin tuoksu on tarkasti mielessä.

Kun olin lapsi ääntä oli paljon vähemmän kuin tänä päivänä. Liikennettä oli vähemmän, telkkari oli harvoin päällä ja kodinkoneiden äänet eivät häirinneet, koska niitä ei ollut. Äänien ja keinovalon määrä on lisääntynyt huimasti lapsuudesta.

Meillä soi lähes aina musiikki taustalla. Lapsuudessa en juurikaan kuullut kuin grammarista muutamia vanhempien savikiekkoja Annikki Tähteä ja Olavi Virtaa. Radiosta kuunneltiin lähinnä uutisia. Vasta teini-iässä muistan saaneeni oman radion, josta kuuntelin Listaa, Uman ohjelmaa ja Lauantain toivottuja. Äänitelin hyviä lauluja c-kasetille, kuten kaikki kaveritkin.

Lapsuuden äänimuistoihin kuuluu myös se, kun viereisen tilan lehmät ammuivat meidän pihan vieressä olevalla pellolla. Varhaislapsuuteni asuin maatilan vieressä ja eläimet olivat lähellä. Koti oli noin viiden kilometrin päässä nykyisestä kodistani, mutta enää sellainen ei ole mahdollista täällä kaupungissa. On ollut kiva seurata kaupungin rakentumista pienestä maalaiskylästä kaupungiksi ja muistella, miltä nyt rakennetut alueet näyttivät lapsuudessani.

Miten kuljit koulumatkat?

Koulu oli parin kilometrin päässä meiltä kotoa. Kävelin kouluun. Alakoulussa tai silloisessa kansakoulussa tosin juoksin usein kotiin. Yksi luokkatoverini kiusasi minua jatkuvasti ja nipisteli pepustani. Pelkäsin häntä. Meillä oli sama koulumatka ja siksi kiiruhdin usein edeltä niin kovaa kuin jaloista pääsin. Olin lapsena hyvin ujo ja arka. Eikä siihen aikaan (ainakaan minulla) ollut tapana kertoa tällaisia asioita vanhemmille. Kiusaamista jatkui pitkään ja uskoin silloin olevani jotenkin erilainen ja omituinen.

Kun menin keskikouluun (yläkoulu), olimme muuttaneet muutaman kilometrin päähän lapsuudenkodistani ja kävelymatka kouluun oli toisesta suunnasta. Siihen mennessä myös kiusaaja oli kadonnut. Talvella potkuttelin potkukelkalla tien päähän ja siitä jalan pellon yli polkua pitkin koulun kentälle. Siihen aikaan talvet olivat kunnollisia ja potkukelkalle oli käyttöä. Sillä pääsi melkoista vauhtia eteenpäin. Keväisin pellolla oli hankikanto ja sekin on harvinainen tänä päivänä.

Millaiset vaatteet olivat muodissa nuoruudessasi ja millaisia itse pidit?

Olen perheemme ainoa tyttö. Ehkä siksi minut puettiin pienenä aina mekkoon. Lapsena en osannut kiinnittää siihen suurta huomiota, mutta kouluvuosina aloin kiinnostumaan muodista ja kiinnittämään vaatteisiini enemmän huomiota. Mekot alkoivat ärsyttää. Muistan kuinka kerran puin salaa päälleni isoveljen farkut ja voi jestas, kun ne olivat ihanat.

Mummoni opetti minut virkkaamaan, neulomaan ja ompelemaan jo hyvin varhain. Tein itse paljon vaatteita itselleni. Onneksi minulla on aina ollut hyvä mielikuvitus ja uudistin vanhoja vaatteita muodikkaammiksi. Hiihtohousut tein vanhoista housuista ompelemalla lenksut jalan alta ja kaventamalla vähän lahkeita. Vanhasta samettimekosta tein liivin ja ompelin siihen kaveriksi muodikkaat mikrot. Äidiltä lainasin mustat stretchsaappaat.

Jossain vaiheessa valkoiset farkut tulivat muotiin ja himoitsin niitä tosi pitkään. Lopulta sainkin sellaiset. Voi että, sitä tunnetta, kun astelin niissä ylpeänä koulun pihalle. Farkut ovat kuuluneet koko nuoruuden ja aikuisuuden vaatevarastooni. Ne ovat yksi perusvaatteeni. Nykyisin myös mustina.



<3

Kirjan lopussa pureudutaan nykyisyyteen ja tämän hetkisiin asioihin, hieman tulevaankin. Kaikkia kohtia en ole vielä täyttänyt kirjaan. Tarkoitus on täyttää kirjaa pikkuhiljaa vuosien saatossa, osan jätän suosiolla tuonnemmaksi. Poimin muutaman kysymyksen tähän ja vastaan niihin nykytilanteen mukaan.

Mikä on lempijuomasi?

Vesi. Oikeasti olen huono juomaan vettä ja kaikkea muuta myös. Maitoa en ole juonut kymmeniin vuosiin. Hyvän ruuan kanssa juon mielelläni viiniä ja saunan jälkeen saatan ottaa siiderin. Siinäpä juomani. Jos yksi pitää valita, niin mieluiten juon vettä. Väkevistä alkoholijuomista en tykkää. En ole myöskään koskaan juonut limsoja, ne ovat mielestäni turhaa siirappivettä. Olutta olen elämäni aikana kerran maistanut, eikä siitä tullut minun lempijuomaani. Monesti olutta on tyrkytetty minulle, mutta sen tuoksu on sellainen, etten pysty edes maistamaan sitä uudelleen. Voin elää ihan hyvin ilmankin.

Mikä on lempiruokasi?

Ehdottomasti lohikeitto. Lohikeiton voi valmistaa eri tavalla ja aina se on maukas. Itse laitan keittoon perunoita, porkkanoita, paljon sipulia ja lohta sekä runsaasti tilliä. Kesällä grillaan mielelläni kasviksia ja niiden kanssa kalaa. Ei oikeastaan mitään väli, mitä kalaa, se maistuu aina hyvälle. Lempiruokani koostuu kalasta ja kasviksista, olivatpa ne missä muodossa tahansa.

Mitä perinteitä noudatat?

En ole erityisesti perinteiden vaalija. Teen asioita omalla tavallani. Jotkut asiat ovat minulle tärkeitä ja ne toistuvat vuodesta toiseen. Vietämme juhlapyhät melko perinteisesti. Jouluna toivon saavani lapset yhteiseen joulupöytään. Jouluna koristelen keittiöikkunan välin tontuilla. Aatto aamuna keitän aina riisipuuron ja sauna lämpiää aattona. Viime pikkujouluna vietimme lasten kanssa kivan päivän ja silloin päätimme, että teemme siitä perinteen. Päivässä oli kiva tunnelma, erilainen kuin jouluna, mutta erityinen.

Yhteisiä perhetapaamisia meillä on Laskiaisena ja Vappuna. Silloin perinteisiin kuuluu ehdottomasti lämpimät laskiaispullat ja vappumunkit. Jos sää sallii, niin pulkkamäki kutsuu. Vappupäivänä kokoonnumme meille munkeille. Yleensä leivon noin 80 munkkia ja ne syödään lämpiminä, eikä silloin lasketa sitä, kuinka monta kukin syö.

Mitä onni merkitsee sinulle?

Aina ei elämä ole kulkenut parhaita polkuja myöten. Se on ehkä syy, miksi osaan arvostaa ja huomata pienet onnen hetket. Minulle onni ei ole mikään suuri erillinen asia, vaan se koostuu pienistä palasista ja tyytyväisyydestä elämään. Kiitollisuudesta, että minulla on maailman ihanimmat lapset ja lapsenlapset, hyvä mies, ihana koti. Äiti, joka on edelleen tiukasti kiinni elämässä. Työ, joka on mielenkiintoista ja saan toteuttaa siinä vapaasti itseäni ja ideoitani.

Terveys, jonka merkityksen unohtaa, silloin kun on suhteellisen kunnossa. Toivoisin, että osaisin elää jokaisen päivän täysillä, aivan kuin se olisi viimeinen. Murehtimatta turhista ja valittamatta ilmasta tai muista vähäpätöisestä asioista. Toivon, että  omaisin kyvyn elää, kuten ihmiset, jotka ovat käyneet vakavan sairauden läpi. He osaavat nähdä jokaisen päivän lahjana. Yritän itse opetella elämään näin.

Mitkä ovat elämäsi kohokohtia?

Elämän kauneimpia tapahtumia on ollut lasten ja lastenlasten syntymät. Niihin liittyy paljon tunteita: iloa, pelosta vapautumista, onnea, ihmetystä. Syntymän jälkeen opettelua ja tutustumista. Lapset ovat kaikki kaikessa. Maailmassa tärkeimmät. He antavat voimaa ja iloa. Mikään muu tapahtuma ei ole yhtä tärkeä ja merkityksellinen.

Yllä olevaa kirjoittaessani, mielessä alkoi pyörimään ajatus ihmisistä, joilla ei ole lapsia. Onko loukkaavaa kirjoittaa näin voimakkaita ajatuksia. Ilman lapsia elämäni olisi mennyt varmasti eri raiteita pitkin ja elämän kohokohdat olisivat jossain muualla. Minun elämäni on mennyt näin ja olen todella  onnellinen, että minulla on heidät kaikki lähelläni.

Kevyemmin ajateltuna elämän kohokohtia löytyy paljon: onnistunut lenkki, valokuva tai työsuoritus; hymy, kiitos, huomaavaisuus. Joka päivä saan kohdata kohokohtia, jos vain huomaan ne.


Mitkä ovat sinun lempiasioitasi elämässä?

En pane pahakseni, jos innostut vastailemaan näihin samoihin kysymyksiin. Olisi mielenkiintoista lukea sinun ajatuksiasi.

Mari

17.1.2020

Perustuksilla

 
 
 
Välillä elämässä sattuu yllättäviä asioita ja pian huomaat olevasi täydessä pyörityksessä mukana. Näin kävi kesällä. Olimme etsineet tonttia pitkään, johon voisimme rakentaa yhteen tasoon pienen omakotitalon meille loppuelämäksemme. Ottaisimme nykyisestä asunnosta parhaat puolet mukaan. Ei mitään turhaa, vain kaikki tarpeellinen. Samanaikaisesti katsastimme ahkerasti valmiita asuntoja.
 
Vaatimuksena meillä oli olohuone ja keittiö yhteen tilaan. Reiluhko makkari ja lapsenlapsille vierashuone, joka voisi samalla olla työhuone. Isot varastotilat, kodinhoitotila ja kylpytilat. Vielä yksi tärkeä: kaksi wc:tä, yksi minulle ja yksi hänelle.
 
Kuinka ollakaan Juhannuksen alla meillä oli kaksi vaihtoehtoista kohdetta tarkastelussa ja mietimme olisiko niistä jompikumpi meidän koti. Toinen niistä herätti enemmän kiinnostusta sijaintinsa vuoksi. Kävimme katsomassa paikkaa ja neuvottelimme rakennuttajan kanssa tiiviisti mahdollisuudesta tehdä haluamiamme muutoksia asuntoon. Ihastuimme tontin ympäristöön. Aina kun kävimme tontilla, niin rauha laskeutui päälleni. Tontti on merenrannalla, ei ihan kiinni siinä, mutta ikkunoista näkyy meri ja vastaranta. Tontin vierestä lähtee kaislapolku. Se on ihana.
 
Kaupat tehtiin ja kesällä tontilla näytti tältä (kuva alla) kun perustukset oli muurattu. Kävimme useasti ihastelemassa muurausten päällä maisemia. Tivasin mieheltäni, kuinka paljon lattia vielä nousee tästä tasosta ja miltä korkeudelta katson valmiissa kodissa sisältä merelle. Miten aurinko paistaa pihalle ja kuuluuko linnun laulua.



 
Yllä oleva kuva on otettu vastarannalta ja siellä meidänkin talo on kerrostalojen alapuolella rannassa. Olohuoneen näkymä on satamaan ja kerrostaloille. Pimeässä, valojen heijastuessa meren pintaan, näkymä on huikea. Silloin voi kuvitella olevansa ulkomailla. Se tuo mieleeni näkymän, kun lentokone laskeutuu yöllä merenrantakaupunkiin. Se on niin kaunis näkymä. Kauneimpia mitä tiedän. Ihailisin sitä lentokoneesta vaikka kuinka pitkään, kun merellä näkyy laivojen liikkeet ja satamissa valot.

 


Vähän tylsiä kuvia katseltavaksi, kun talossa on vain ristikoita ja levyjä, eikä oikeastaan muuta. Meille jokainen uusi seinä on kuitenkin ihastuksen aihe. Kun kodin näkee aluksi vain paperilla, niin seinien noustessa pystyyn kaikki alkaa konkretisoitumaan. Välillä tila näyttää suurelta ja välillä taas kovin pieneltä. Monta kertaa ollaan mittailtu seinien pituuksia ja soviteltu huonekaluja tiloihin. Mietitty olemmeko sijoittaneet sähköpistokkeet oikeisiin paikkoihin ja monia, monia muita asioita.

Uuden kodin huoneratkaisu on lähes samanlainen kuin meidän yläkerta nyt. Saunan, kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen tiloista jouduimme tinkimään. Tosin tässä kodissa ne tilat ovat melko tilavat. Tämän nykyisen talon rakentaja sanoikin joskus meille, että "talon tilankäyttö on tuhlailevaa". Täällä ei neliöistä ole tingitty. Ehkä pärjäämme pienemmillä neliöillä, kun oleskelutilat ovat kuitenkin saman kokoiset kuin nykyisessä asunnossa.




 
Muutama viikko sitten sisäseinät sekä katto oli levytetty ja maalattu. Kaikki näyttää jo valmiimmalle. Sähkötyöt ovat vielä vaiheessa. Kalusteet tulevat 2-3 viikon kuluttua. Nyt alkaa rakentamisessa sellainen vaihe, jolloin nähdään, miten valitsemamme materiaalivalinnat ovat onnistuneet. Se jännittää valtavasti.

Pienestä kaakelinpalasesta täytyy yrittää hahmottaa, miltä se näyttää seinässä sekä keittiökalusteiden piirustuksista, miten ne istuvat tilaan. Alakuva on otettu meidän makkarin ovelta olohuoneeseen ja keittiöön päin. Peräseinälle tulee keittiön kaapit. Ei saareketta, vaikka toisaalta se olisi ollut kiva. Sellainen oli alkuperäisessä keittiössä, mutta poistimme sen ja suunnittelimme keittiön itse toisin. Näin saatiin enemmän kaappitilaa ja tasoa. Yhtenäisen tilan sisustaminen olisi myös ollut hankalampaa, jos keittiön edessä olisi ollut saareke. Ikkunoiden takana on aika hulppea terassi. Sen kalustamista mietitään ensi kesänä. Ajatuksia siihenkin on jo virinnyt.



Tältä näyttä auringonlasku etupihan puolelta katsottuna. Vieressä on golf-kenttä ja sen reunalla olevien puiden taakse aurinko laskee. Ympäristössä on paljon kivoja lenkkipolkuja ja niihin tutustutaan ihan varmasti heti, kunhan päästään muuttamaan. Lähellä on myös pieni, piilossa oleva järvi, jossa ollaan käyty monesti uimassa, etenkin silloin, kun meillä oli vielä koira. Merenrannan laiturille taas pääsee tontin vierestä.

Pikkuhiljaa totutellaan ajatukseen uudesta kodista ja sen ympäristöstä. Kävimme syksyllä lapsenlapseni kanssa katsomassa paikkaa ja hänen kommenttinsa oli: tää on ihan landella.

Terkuin Mari

15.1.2020

Sisustusideoita


Väistämättä ajatukset ovat viime aikoina pyörineet paljon uuden kodin sisustuksessa. Millaisen kodista haluaisin? Selvää on, että vanhasta kodista siirtyy tyyli ja toimivat osaset uuteenkin. Eihän sitä tyylilleen mitään voi. Asuntokin on saman oloinen moderni puutalo isoilla ikkunoilla.

Kuten olen monesti jo kirjoittanut, niin tavaroiden karsintaa ollaan tehty pitkin syksyä tai oikeastaan jo kesällä alkoi paikkojen siivous. Kesällä rempattiin ja laitettiin vanha koti kuntoon. Suurimpia hommia oli aidan, talon ritilöiden ja sisäseinien maalaus ja rappujen hionta ja lakkaus. Pihalla korjailtiin myös muutamia asioita, mm. lisättiin talon reunuksiin sepeliä (huh, että oli painavaa). Nyt ollaan KonMarituksessa melko hyvällä mallilla.

Mitä tulee sisustamiseen, niin tyylimme on hyvin maanläheinen ja yksinkertainen. En tykkää krumeluureista tai värikkäistä huonekaluista. Sisustan (me sisustamme) melko rennolla otteella, tärkeää on viihtyvyys ja toimivuus. Korit, torkkupeitot ja saviastiat ovat suurin heikkouteni.

 

Päävärit kodin sisustukseen ovat tulleet jo vuosi suoraan luonnosta. Siellä, täällä voi toki olla muutama väripilkku, mutta ei liikaa. Rottinki, juutti, savi ja puu ovat mielimateriaaleja. Eikä rosoisuus haittaa yhtään. Tekstiileistä liputan pellavan ja luomupuuvillan puolesta. Keinokuidut ei ole sisustamisessa eikä vaatteissa minun juttu.

Anno oli Kodin1 aikoihin sellainen merkki, jota kävin usein hypistelemässä liikkeessä. Annon tyyli puhutteli silloin ja edelleen minua. Harmi, että Kodin1:n liikkeet lopetettiin. Siellä tein monta hyvää löytöä. Nykyisin Annon tuotteita löytää ainakin Iskusta ja Stockalta täällä pääkaupunkiseudulla. Nettikauppa pyörii Annon sivuilla ja sieltä löytyy myös houkuttelevan näköiset kuvastot.

Annon tavoite on selkeä ja näin se kuvataan heidän nettisivuillaan: ”haluamme luoda tuotteita, joiden kanssa on hyvä elää. Luonnonmateriaalit - villa, pellava ja puuvilla - ovat valikoimamme perusta ja intohimomme lähde - ne ovat olennainen osa Annon ajatonta luonnonläheisyyttä. Anno-tuotteilla voit rakentaa itsesi näköisen kodin minne tahansa”. Minä uskon, että Anno kulkee matkassani jatkossakin.


Nykyisen kodin eteisaulassa on vuosia sitten Kodin1:sta ostetut juuttimatot. Taisi olla loppuunmyynti ja sain matot todella edulliseen hintaan. Tykkään niistä tosi paljon edelleen. Nyt ollaan suunniteltu juuttimattoa myös keittiön pöydän alle. Katsotaan, löytyykö sopivan iso jostain. Minulle on tärkeää, että matot ovat riittävän suuria. En tykkää, jos matto on pieni pläntti sohvan edessä.

Muutamat Annon pellavapussilakanat on kulutettu vuosien aikana puhki, joten ehkä nyt olisi uusien aika. Vohvelikankaiset pyyhkeet olivat kovaa huutoa muutama vuosi sitten (ehkä edelleen) ja itsekin olisin sellaiset ostanut, mutta mies ei ”taipunut” tällä kertaa. Muistuttavat kuulemma liikaa koulun käsitöistä, kun vohvelikankaalle piti pujotella puuvillalankoja koristeeksi. Muistatko?

Minä tein ruokaliinan pulpetin suojaksi vohvelikankaasta ja taisin tehdä jonkun käsityöpussinkin. Tallessa ei kumpikaan ole enää, vaikka pitkään säilytin niitä.

Kuva: Anno Collection
 
Kuva: Anno Collection
Kylpytakkia minulla ei ole, joten sellaisesta vähän haaveilen. En tiedä, tulisiko sitä käytettyä, kun ilmankin pärjää oikein hyvin. Kesällä näin asuntomessuilla ihanan pellavaisen kylpytakin. Kallis se oli. Sanoin myyjälle, että tulen ostamaan sen, jos mies ostaa viereiseltä ständiltä kodin hälytyslaitteet. No, hän osti, mutta minä jäin ilman kylpytakkia – edelleen.

 
Kuvat tähän juttuun poimin Annon sivuilta. Vuoden 2020 trendikuvat saivat sisustusinnostuksen heräämään siinä määrin, että tämä juttukin syntyi saman tien. Eikös tuotteet näytäkin kivalle?
 
Mitkä ovat sinun sisustamisen peruspilarit?
 
Mari

10.1.2020

Niin se taas meni

 
Niin se taas meni, että täydessä työn touhussa ollaan uuden vuosikymmenen alkaessa. Muutama päivä eletty tätä vuotta ja taas mennään. Aamut ovat hankalampia, kun en millään jaksaisi herätä. Vaikka lomalla ei nukuttukaan normaalia myöhempään, niin silti ylösnousu on hidasta. Ihaninta lomalla on kuitenkin hitaat aamut. Saa käyskennellä pyjamassa aamun, joskus jopa aamupäivän. Pyjamapäivät eivät ole minua varten. Puen aina kotivaatteet päälle, vaikka en mihinkään olisi lähdössäkään koko päivänä.
 
Nämä ensimmäiset päivät ovat kuitenkin olleet rauhallisempia, kuin vuoden viimeiset. Se on ihanaa. Kuten lupasi (itselleni vakuutin), niin yritän rauhoittaa tahtia tänä vuonna. Katsotaan, miten onnistuu.


 
Muuttoon liittyvät asiat alkavat konkretisoitumaan pikkuhiljaa. Kovasti odotellaan, että saisimme tiedon virallisesta muuttopäivästä, jotta saamme asioita eteen päin omalta osaltamme. Katsotaan, joudummeko evakkoon vähäksi aikaa, jos uusi asunto ei valmistu siihen mennessä, kun tästä vanhasta täytyy luopua. Varasuunnitelma on kuitenkin jo tehty tai oikeastaan useampiakin. Valitaan sitten lähempänä parhaiten sopiva.
 
Kon-Maritus jatkuu edelleen alkuvuonna. Kävi jopa niin hassusti, että ajattelimme laittaa keittiön ruokailuryhmän myyntiin ajoissa, ettei se jää käteen. Uuteen asuntoon se ei sovi.  Laitoin sen Toriin yhtenä päivän ja iltaan mennessä meillä ei enää ollutkaan pöytää. Keittiö näytti hurjan suurelle sen jälkeen, kun pöytä ja tuolit oli kannettu ulos. Huh. Tietenkin tuli heti mieleen, että menikö liian halvalla, kun ostajaehdokkaita ilmestyi heti neljä. No menkööt, onhan pöytää jo katsottu kahdeksan vuotta. Eniten minua ärsytti pöydän kansi, joka oli lasia. Siinä näkyi kaikki tahrat. Nahkatuolit olivat hyvä valinta aikoinaan, sillä niille on kaatunut muutama kahvi ja mustikkasoppa poikineen. Rätillä puhtaaksi ja taas olivat kuin uudet.
 
Hyvä mieli tuli tietenkin siitä, että ostajat olivat oikein tyytyväisiä kantaessaan kalusteet ulos talosta. Me taas pyöriteltiin vähän aikaan peukaloita, että missäs nyt syödään? Päädyttiin sitten kantamaan puutarhapöytä sisälle ruokapöydäksi ja pari tuolia sen kaveriksi. Se onkin toiminut ihan hyvin väliaikaisratkaisuna. Itseasiassa kun muutetiin tänne, niin tilanne oli ihan sama. Ilman pöytää aloitettiin, kun kalustetoimitukset oli myöhässä ja pöytä saapui vasta 3-4 viikkoa muuton jälkeen.
 
Keittiössä on koko joulun ajan ilahduttanut kukkakori, jonka sain työkavereiltani joulun alla kiitoksena joulujuhlajärjestelyistä. Ihan mun oloisen olivat osanneet valita. Yleensä hyasintit eivät ole suosikkejani, mutta nämä eivät ole tuoksuneet tai sitten meidän nenät ovat olleet niin tukossa flunssasta joulunpyhät, että emme ole tuoksua tunteneet. Hyvä niin. Enkä muuten ole koskaan aiemmin saanut hyasinteista nousemaan uusia kukkavanoja. Nyt sain. Sammaleet ja puinen kehikko on kaunis ja ajattelinkin säästää sen tulevaan. Ripottelin muutaman tähtianiksen ja pähkinän vielä koristeeksi.
 
Jouluhimotuksista jäi päälle salmiakkitaatelit. En millään pääse himostani nyt eroon. Tartutin sen jopa työkaveriini joulun alla. Maistuvat mahdottoman hyvälle. Monta kulhollista ollaan popsittu niitä. Vaikka mies aluksi ilmoitti, että hän ei välitä taateleista, niin kummasti niitä uppoaa hänenkin suuhun. Pahus, minulle jää vähemmän :). Jäikö sinulle, jokin asia joulusta päälle?

 


 


Miten sinun vuosi ja vuosikymmen on lähtenyt käyntiin?
 
Mari