Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Päätöksiä ja haikeutta

Ilmassa on lopun haikeutta. Elämme kodissamme viimeisiä viikkoja ja täytyy myöntää, että tällä hetkellä on aika haikea olo. Meidän talo on palvellut lähes yhdeksän vuotta upeasti ja olemme tykänneet kovasti kodistamme. Toiminnot ovat just meille nappiin suunniteltu. Koti tyhjenee pikkuhiljaa ja tavarat siirtyvät muuttolaatikoihin. Osa on lähtenyt jo Punaisen Ristin Konttiin ja kiertoon. Pyrimme siihen, että yhtään turhaa tavaraa ei siirretä varastoihin seisomaan. Se mikä hieman lohduttaa, on uusien asukkaiden innostus. Olemme olleet joulukuusta asti koko ajan yhteydessä ja he ovat käyneet meillä/heillä kylässä monta kertaa. Silminnähden he ovat innoissaan uudesta kodistaan. Oikein kihisevät innostuksesta. Olen kuunnellut sivusta heidän suunnitelmiaan huonejärjestelyistä ja tulevaisuuden suunnitelmista tämän kodin suhteen. He ovat luvanneet pitää hyvää huolta talosta ja uskon siihen täysin. Talo tulee muuttumaan tunnelmaltaan toisenlaiseksi, samoin puutarha, joka saa nyt

Sormijumppaa ja villasukkakaaos

Villasukat on mun juttu. En voi lähteä minnekään ilman villasukkia. Sen lisäksi, että ne ovat aina jalassa, neulon niittä jatkuvasti. Aina kun käsillä ei ole muuta neuletta. Neulominen on muuttunut mummeleiden harrastuksesta muodikkaaksi ilmiöksi ja yhä useampi nuori tarttuu puikkoihin. En oikein muista edes, mistä asti villasukat ovat kuuluneet vakiovarustukseen. Ainakin neuloin niitä kavereille jo nuoruusvuosina. Ehkä silloin villasukat kuuluivat enemmän saappaisiin. Jonkinmoiset tossut taisi silloin olla kotona jalassa. Olen vahvasti sitä mieltä, että villasukat ovat super käytännölliset ja yksilölliset. Itse tehtyyn neuleeseen liittyy usein lämpimiä ajatuksia, olivat ne sitten itse neulomani tai jonkun muun. Neulomieni sukkien silmukoiden ja rivien väliin kertyy monta ajatusta sukan saajalle. Sukkien neulominen on palkitsevaa, kun valmista syntyy muutamassa illassa ja on kiva nähdä omien kätten työn tulos. Kauniiden sukkien valmistuminen luo tyytyväisyyttä. Neulominen on lo

Ajatusten nollaamista

  Minulle oma aika on hemmottelua. Tarvitsen aika ajoin omaa aikaa. Oma aika on hyväksi. Yksinolo rauhoittaa mieltä ja luonnossa kävely on tehokas keino palautumisessa. Me olemme erilaisia. Toiset tarvitsevat enemmän omaa aikaa kuin toiset. Itse kuulun niihin, jotka väsyvät helposti hälinässä ja työelämän vaatimuksissa. Nykyisin vielä enemmän kuin nuorempana. Aina pelkkä uni ei riitä, vaan tarvitse aikaa ajatusten nollaamiseen. Luonnossa kävellessäni tunnen veren lähtevän virtaamaan ja mielen kirkastuvan. Ikävät asiat väistyvät. Voin istua kiven päällä pitkiä aikoja ja katsella merelle. Kuunnella luonnon ääniä ja tuntea raikkaita luonnon tuoksuja. Voimaantumiseen en yleensä tarvitse muuta. Kun olen yksin lenkillä, niin silloin ei tarvitse välittää siitä, haluaako toinen jatkaa matkaa tai pysähdynkö liian pitkäksi aikaa ihailemaan käkkäräisiä mäntyjä tai kuvaamaan kaislikkoa. Nämä kuvat ovat juuri sellaiselta "omaa aikaa" päivältä. Vapaapäivältä. Lähdin kam

Sisusta valolla

Lenkkeilimme viime viikolla illansuussa pimeillä kujilla. Ei katuvaloja. Tuntui ihmeelliselle kävellä ihan pimeässä. Ennen (lapsuudessa) se ei ollut yhtään ihmeellistä. Viime talvena Rukan lomalla, havahduimme iltakävelyllä käsin kosketeltavaan hiljaisuuteen ja tähtitaivaaseen. Täällä pääkaupunkiseudulla ei edes näe tähtiä juuri koskaan, kun kaupungin valot heijastelevat taivaalle. Milloin sinä olet nähnyt viimeksi tähtien loistavan taivaalla kirkkaina? Jäin miettimään valon merkitystä elämässämme: valon tai oikeastaan valaistuksen määrää ja kuinka se tunkeutuu joka puolelta silmiimme. On liikennevaloja, mainosvaloja, laseria ja lediä, näyttöpäätettä ja kännykkää. Koko ajan vilkkuu jossain. Lapsena ei kotikadulla ollut valoja. Pääkatu oli valaistu harvakseltaan, mutta ei sivukatuja. Syksyisin kuljin pilkkopimeässä kotiin. Välillä pelotti, mutta pimeys oli ihan luonnollista. Kun muistelen lapsuudenkotiani, niin eihän sielläkään valaistukseen kiinnitetty samassa määrin huomiota, kuin

Onni ei aina ole matkassa

This is your life. Life is simple. Voimatauluni sanat eivät aina pidä paikkaansa. Usein kylläkin. Tämä kulunut viikko on ollut hyvin haasteellinen niin töissä kuin kotona. Kummallista, että kun jokin asia menee pieleen, niin kohta jo toinenkin ja kolmas ja loppujen lopulta ollaan melkoisessa kaaoksessa. Asiat eivät aina mene putkeen. Silloin mielessä pyörii asiat, eikä niistä tahdo päästä eroon. Viime viikon perjantaina juuri lopetellessani työpäivää, koneen ruudulle tuli yllättävä viesti, jota en ollut osannut odottaa. Yritin selvittää asioita jo viikonloppuna, mutta eihän silloin mihinkään saa vastausta. Jatkoin heti maanantaina. Väärin ymmärrystä, suuttumusta ja loukkaantumisia. Tuntui, että kaikki kaatuu päälle samanaikaisesti. Niin kuin elämässä yleensäkin, niin moni asia selviää puhumalla. Niin nämäkin. Tunsin itseni yhtä riutuneeksi kuin nuo kalliokilvet pakkaspäivänä. Toisaalta ihmisen kielet olivat kuin jääpuikot, jotka roikkuvat kallion kielekke