Me olemme erilaisia. Toiset tarvitsevat enemmän omaa aikaa kuin toiset. Itse kuulun niihin, jotka väsyvät helposti hälinässä ja työelämän vaatimuksissa. Nykyisin vielä enemmän kuin nuorempana. Aina pelkkä uni ei riitä, vaan tarvitse aikaa ajatusten nollaamiseen. Luonnossa kävellessäni tunnen veren lähtevän virtaamaan ja mielen kirkastuvan. Ikävät asiat väistyvät. Voin istua kiven päällä pitkiä aikoja ja katsella merelle. Kuunnella luonnon ääniä ja tuntea raikkaita luonnon tuoksuja. Voimaantumiseen en yleensä tarvitse muuta. Kun olen yksin lenkillä, niin silloin ei tarvitse välittää siitä, haluaako toinen jatkaa matkaa tai pysähdynkö liian pitkäksi aikaa ihailemaan käkkäräisiä mäntyjä tai kuvaamaan kaislikkoa.
Nämä kuvat ovat juuri sellaiselta "omaa aikaa" päivältä. Vapaapäivältä. Lähdin kameran kanssa kävelylle merenrannalle. Aurinko yritti pilkistää pilven takaa. Edellisenä yönä oli ollut pieni pakkanen ja siellä täällä oli jäähileitä kaislikoissa. Merenpinnalle heijastuivat puut ja rakennukset. Olin paikalla yksin, vain minä. Oli aivan hiljaista ja aamupäivän aikana tapasin vain yhden ystävällisin eläkeläisen. Tuntematon nainen tervehti minua ja ihasteli upeaa ulkoilusäätä. Juttelimme puolisen tuntia kaikista maailman asioista ja taisimme piristää toinen toisiamme.
Olemme mieheni kanssa paljon yhdessä. Kävelemme usein luonnossa. Yhteinen aika on tosi tärkeää, mutta kaipaan myös omaa tilaa. Nyt kun lapset ovat aikuisia, niin omaa aikaa on helppo järjestää. Parhaita hetkiä ovatkin silloin tällöin suunnitellut vapaapäivät voimaantumiseen. Järjestän niitä säännöllisesti itselleni. Ruksaan kalenterista päiviä omaan käyttööni. Voin suunnitella päivän oman mieltymysteni mukaan, syödä missä haluan ja lähteä minne kulloinkin mieli tekee. Välillä olen kutsunut mieheni ”yllätys lounastreffeille” merenrantaan (tekstiviesti toimii hyvin: päivän paras tarjous .... ) kesken hänen työpäivänsä. Lounaan jälkeen hän lähtee takaisin töihin ja minä jatkan omilla teilläni.
Yksinolo tuntui nuorempana oudolle ja välillä jopa tuskaiselle. Nykyisin nautin omasta seurasta. Pääsen lähelle sisintäni ja tunnen itseni usein hyvin onnelliseksi. Tekemisen puute ei yleensä vaivaa, vaan keksin itselleni helposti tekemistä.
Toki on niitäkin hetkiä, että tarvitsen omaa aikaa jäsentämään jotain ongelmaa päässäni. Hankalat työasiat vaativat välillä syvällisempää pohdintaa. Niihinkin löytyy usein helpoimmin vastaus luonnon helmassa. Kun asioita on pyöritellyt päässään pitkään, niin usein hyvä lenkki auttaa selvittämään ajatuksia. Kummasti asiat alkavat loksahtelemaan paikoilleen.
Jatkuva kiire töissä sekä kännykkäviestien ja somen seuraaminen koukuttaa ja se vie paljon voimia, ainakin minulta. Hetken irtiotto luonnossa tavoittamattomissa tekee hyvää. Ennen kännykkäaikaa kukaan ei ollut tavoitettavissa 24/7, kuten tänä päivänä. Toisinaan on ihan kiva jättää kännykkä kotiin ja lähteä ulos. Taskussa viestejä kilautteleva puhelin ei ole lenkillä hyvä seuralainen.
Monen mielestä siivoaminen on ikävää. Minulle sekin on omaa aikaa ja hermolepoa. Tartun usein imuriin juuri silloin, kun olen yksin kotona. Pistän musiikin soimaan ja saan hetkessä paljon aikaiseksi. Kaiken lisäksi siisti koti tuo mielihyvää.
Kesällä istun usein terassilla ja luen. Se on myös mukava tapa rentoutua. Luonnon äänet ympärillä ja hyvä kirja. Ihan parasta nautintoa.
"Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi.
Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa."
- Muumipappa -
Kauniita hetkiä toivotellen
Mari
Aivan ihana kirjoitus (jälleen) ja rauhalliset, voimaannuttavat kuvat (niinkuin sulla aina) Mari <3.
VastaaPoistaVoin allekirjoittaa ihan kaiken. Jopa sen, että vaikken mikään siivousintoilija olekaan, niin siivouskin voi olla kivaa silloin kun sitä saa tehdä omasta vapaasta tahdostaan ilman mitään pakkoaikataulua. Ja nimenomaan silloin, kun on yksin kotona. Ja mies kyllä muistaa aina jo ovelta sanoa, että onpas täällä puhdas tuoksu ja siistiä, joka sekin palkitsee tietty, vaikka lapsellista kai odottaa kehuja siitä, että on siivonnut :).
Olen töissä liki kaiket päivät yksin, mikä ei läheskään aina ole niin hohdokasta, mutta siitä huolimatta lähden töiden jälkeen lenkille (yleensä metsään) mielelläni yksin, ellei mies ilmoita tulevansa mukaan. Meillä kun on tapana aina toiselle huikata, että "meen kävelemään, tuutko mukaan?" tai "meen uimaan, tuutko mukaan?" ja sitten toinen vastaa joko juu tai en ja molemmat on ihan yhtä hyviä vaihtoehtoja.
Mulla on viimeaikoina ollut niin paljon kaikkea, sekä huonoa että hyvää, että on jäänyt kuvailukävelyt kokonaan. Eikähän niihin kyllä ole jatkuvat sateet innostaneetkaan, kun saa pelätä, että kamera tai puhelin kastuu pilalle.
Ainuttakaan kuvaa ei ole Instagramiinkaan tänä vuonna päätynyt, mutta onneksi mulla ei ole mitään sen kaltaista someriippuvuutta, ettenkö pystyisi pysymään poissa pitkiäkin aikoja. Välillä surettaa, koska oikeasti haluaisin esim. kirjoitella blogiin, mutta nyt ei vaan ole ollut sille henkistä tilaa ja olen keskittynyt enemmän rauhoittamaan mieltä ja kroppaa. Ja siitä on ollut selvästi hyötyä, koska ajoittain olen jopa nukkunut yöni ihan hyvin. Pätkissä niinkuin aina, mutta valvomatta turhan pitkään pätkien välissä.
Ja niin ihana toi Muumipapan siteeraus. Tai siis Toven kai :). Just se, että voi tehdä mitä tahansa, mutta välttämättä ei kuitenkaan tee yhtään mitään ja molemmat on yhtä hyviä vaihtoehtoja. Yksi tämän elämänvaiheen parhaita puolia.
Kauniita hetkiä ja valonpilkahduksia sinulle myös Mari <3
Kiitos Annukka kauniista sanoistasi <3 ja kivasta kommentista. Lähetän sulle ison sylillisen halauksia ja voimia. Toivotaan, että ainakin ne huonot kääntyy paremmaksi ja levollinen uni tulee takaisin.
PoistaSulla on myös huomaavainen mies, kun hän osaa arvostaa puhdasta kotia. Niin minullakin. Ihan samat kommentit häneltä tulee kotiin tullessaan. Kivaltahan se tuntuu. Mun iltakävelyt, jumpat ja kaikki muukin on tällä hetkellä ihan surkealla tolalla. En saa oikein mitään tehtyä. Etsin tekosyytä nilkasta ja selkäkivusta, mutta tosiasiassa voisi jumpata vähän iisimmin. Pari kertaa olen käynyt joogassa ja aina se tuntuu tosi hyvälle. Pähkäilen täällä lähes päivittäin, ottaisinko kuntosalikortin vai en, ja mistä?
Sade ja pimeys ei totisesti innosta kuvaamaan. Kaikki näyttää niin rumalta, ainakin täällä meillä. Kevät on kuitenkin jo ihan ovella ja sitten taas päästään kameran kanssa luontoon. Muumipapan lausahdus putkahti jostain silmiini ja kolahti. Haleja <3
Kiitos kivasta vastauksesta <3.
PoistaMun suositus olisi, että älä osta kuntosalikorttia tähän hätään. Sen kyllä kerkiää hommata sitten, jos/kun tulee palo päästä salille treenaamaan. Jos on vähänkään sellainen olo, että joutuu pakottamaan itseään, siitä tulee vaan turhaa stressiä. Eikähän siitä treenistäkään tule toivottua tulosta, jos keho ei ole vastaanottavaisessa tilassa. Trust me <3 (perustuu mun omakohtaisiin kokemuksiin ja huomaan, että kun olen tän alkuvuoden tietoisesti rauhoittanut tekemisiäni ja jättänyt salin ihan pienenpieneen sivurooliin, onkin tapahtunut toivottua muutosta ihan kuin itsestään. Mystistä, mutta mukavaa)
Kiitos Annukka. Olet niin oikeassa. Yritän siirtää moitteet kuntoilun unohtamisesta pois mielestäni. Ehkä pitää vaan kuunnella itseään enemmän. Hyvä, että sinä olet löytänyt balanssin kuntoiluun. Keho tarvitsee välillä lepoa ja ei kai se pahitteeksi ole aika ajoin rauhoittua hiukkasen.
PoistaHassua, kun olen ollut aina kova liikkumaan, niin nyt soimaan jatkuvasti itseäni liikkumattomuudesta. Onhan meillä töissä kuntosali sekä jumppa + venyttely joka viikko, sinne pääsee helposti kun innostus iskee. Ei vaan ole viimeaikoina iskenyt. Ehkä pakkaaminen ja kaappien siivous käy myös kuntoilusta, heh. Mietin asiaa uudelleen muuton jälkeen. Kaunista keskiviikkoa sinulle!