31.10.2017

Tiirinkoskella

Vierailu Tiirinkosken Tehtaalla Hämeenlinnassa mykisti minut, niin ihana tehdas oli. Lampaanvillaa, villasukkia, taljoja, herkkuja, neuleita ja kaikkea muuta, mitä olisi voinut ostaa kodin sisustukseen. 

Tavaroita ihaillessani sanoin miehelleni, että voisin jäädä ilmaiseksi töihin Tehtaalle. Hän lupasi myydä meidän autot, että en pääse Espoosta Hämeenlinnaan. No, paikka oli joka tapauksessa ihana ja kännykkäkuvat puhukoot puolestaan tällä kertaa, koska kamerasta loppui ensimmäisen kuvan jälkeen akku (harmitus). Loppujen lopuksi myös kännykästä loppui akku, että sillä lailla tällä kertaa.





















Ihanaa viikkoa teille kaikille!


Mari

30.10.2017

Hyvä vuosi 2018



Tilasin itselleni aivan mahdottoman upean kalenterin ensi vuodeksi. Muutkin ovat jo ehtineet hehkuttamaan Fridan tekemää kalenteria ja yhdyn täysin tähän hehkutukseen, niin upea kalenteri on. Kuvia ei voi lakata katsomasta, niitä vain tuijottaa ja tuijottaa. Kuvien lisäksi kalenterissa on mitä ihanimpia mietelauseita ja tsemppitekstejä koko vuoden ajalle. Voiko ihanampaa olla, vuoden jokaiselle viikolle kaunis uusi kuva. Tyhjät sivut odottavat omia merkintöjä ja kysymykset itsensä tutkiskelun kirjauksia.



Hyvä Vuosi 2018 -kalenteri on kokonaisuudessaan suomalaista työtä. Tämän upean kalenterin on toteuttanut valokuvaaja, visualisti, sisustussuunnittelija Frida Steiner, jonka blogista voi käydä ihastelemassa muitakin upeita kuvia www.visualaddict.fi.

Löysin yöpöydän laatikosta viime viikolla myös kuopukseni tekemän tinasydämen. Eikös olekin ihana. Pienet kädet ovat muotoilleet minulle sydämen vaaleanpunaiseen nauhaan.
Silmät kostuivat, kun löysin tämän aarteen. Nyt sydän roikkuu yöpöydän kahvassa.

♡ Mari


29.10.2017

Kello käy talviaikaan







Viime viikonloppuna aurinko paistoi ihanasti ja olin Lehtisaaressa kävelemässä näin kauniissa syysmaisemissa. Auringonvalolla on valtava vaikutus mielialaan, ainakin minulle. Näistä kuulakkaista syyspäivistä saa voimaa, eikä malttaisi pysyä sisätiloissa lainkaan.


Syksyllä ja talvella aamut ovat pimeitä ja myös kotiin tullessa ilta alkaa jo hämärtyä. Aurinkoa näkyy vähän, joten aurinkoiset viikonloput ovat tervetulleita varmasti jokaiselle. Kesäaika loppui ja kellot kierrettiin yöllä talviaikaan. Aamuihin saatiin tunti lisäaikaa.
Valo vaikuttaa ihmisiin, toisiin tosin enemmän ja toisiin vähemmän. Useimpia auringonvalo kuitenkin piristää huomattavasti: kun aurinko paistaa, mielikin on iloinen. Pimeä ilma ja harmaa sadesää puolestaan saa mielialan matalaksi. Sää nimittäin vaikuttaa mielialaan ihan tutkitusti. Puhutaan myös meteopatiasta eli sääherkkyydestä. Valo voimistaa serotoniinin tuotantoa. Serotoniinin lasku vaikuttaa mielialaan sekä ruokahaluun ja etenkin makeanhimoon.




Valo kulkee silmien näköhermoja pitkin aivoalueen talamukseen, jossa ihmisen vireystasoa säädellään. Samassa aivoalueessa vaikuttaa myös unilääkkeet ja melatoniini, jota markkinoidaan näyttävästi nukahtamisvaikeuksiin.
Saimme loppuviikosta valkoisen lumipeitteen maahan myös etelään. Puhdas lumi lisää valoisuutta, koska valon heijastuksesta valon määrä kaksinkertaistuu lumesta. Tosin etelän lumi oli hyvin vesipitoista, jolloin sen valonheijastuskyky vähenee huomattavasti.
 Syyslaulu
Syksy jo saa, harmaa on maa.
Koivuista lehtiset pois putoaa.
Lintusten tie etelään vie,
siellähän kesäkin ikuinen lie.

Kolkkona jää seutumme tää
kaipaamaan suvea pois rientävää.
Pimeyteen syksyhiseen
luontokin vaipuvi nyt verkaalleen.

Talvi tekee tuloaan,
koristelee puut ja maan!

 ♡ Mari 

27.10.2017

Huhuu Halloween ja kurpitsakeitto



Oletko valmis hassutteluun? Halloween ja pyhäinpäivän aatto lähestyy marraskuun alussa ja harvahampaiset kurpitsaveijarit ilmestyvät puutarhoihin ja portaille. Noidat, pirut ja kummitukset lähtevät liikkeelle. Halloween on lähtöisin jenkeistä ja meillä sen suosio nousee vuosi vuodelta. Koti koristellaan kauhu- ja scifi -teemoin  mustaa, verenpunaista ja tietenkin kurpitsan oranssia.

Halloweeniin kuuluu myös karmivat leivonnaiset, koristellut kuppikakut ja hämähäkkileivokset. Koristeluvaihtoehdoissa kannattaa antaa luovuuden lentää ja ottaa koko perhe koristeluun mukaan. Marjoilla voi värjätä muita elintarvikkeita karmivan värisiksi ja lihapullista, nakeista ja leipäsuikaleista saat erilaisia ötököitä tarjottavaksi. Ellet keksi itse mitään, niin pyydä lapset avuksi, heiltä löytyy taatusti ideoita.

Satokauden kasvis on siis kurpitsa. Siitä valmistuu monenlaisia ruokia ja viime vuosina kurpitsan käyttö on lisääntynyt kiitettävästi. Muistan lapsuusajaltani vain kurpitsapikkelsin, jota syötiin koko talvi erilaisten liharuokien lisukkeena. Nyt uusia, herkullisia ohjeita löytyy vaikka kuinka paljon.

Kurpitsaa voi paahtaa uunissa (katso ohje täältä), siitä voi valmistaa keittoa, muhennosta ja sopii se leivoksiinkin mainiosti. Muista myös käyttää kurpitsan siemenet paahtamalla niitä uunissa vartin verran. Kurpitsalajeja on ilmestynyt kauppoihin myös runsaasti: myskikurpitsaa, hokkaidonkurpitsaa, tavallista oranssikurpitsaa ja spagettikurpitsaa.



Tänään meillä syödään keittoa Kaakao kermavaahdolla -blogin ohjetta mukaellen, ohje löytyy myös K-kaupan lehdestä. Keittoon voit käyttää joko myskikurpitsaa, jossa on makea ja hieman pähkinäinen maku tai hokkaidonkurpitsaa, molemmat sopivat hyvin keittoon.


Käytin omaan keittooni hokkaido eli japanilaista talvikurpitsaa, jonka hedelmäliha on kirkkaan oranssi ja maku täyteläinen. Kurpitsan halkaisemiseen ja kuorimiseen vaaditaan vähän voimia, mutta muuten keitto valmistuu nopeasti ja helposti.
Kurpitsa-linssikeitto
 (4 annosta)
1 hokkaido kurpitsa tai ½ myskikurpitsa
n. 300 g punaisia linssejä purkista (tai keitin itse 1 dl linssejä)
2 rkl öljyä
2 tl inkivääriä raastettuna
1 tl kurkumaa raastettuna
5 dl kasvislientä
1 tlk kookosmaitoa
1 ruukku korianteria

Halkaise kurpitsa, poista siemenet lusikalla, kuori ja kuutioi.
Kuumenna öljy kattilassa ja paista siinä kurpitsakuutioita pari minuuttia. Lisää mausteet.
Paista vielä minuutti ja sekoita joukkoon valutetut linssit, kasvisliemi ja kookosmaito.
Keitä 10 minuuttia.

Soseuta ja koristele tuoreella korianterilla sekä kookosmaidolla.

Huhuu - hauskaa Halloweenia!

♡  Mari

25.10.2017

Kun iho kuivuu - mikä avuksi?



Ihosairaudet ja tietoisuus ihosairauksista on lisääntynyt huimasti ja lähes kaikilla on jonkinasteisia iho-ongelmia ja oireita. Monesti oireet hoidetaan kotikonstein, kuka mitenkin. Syksyisin iho rapistuu, kuten puiden lehdet, jotka putoavat kuivina puusta maahan.
Olen sairastanut atooppista ekseema pienestä pitäen, ymmärrettävimmin tätä nimitetään ihottumaksi, taiveihottumaksi tai maitoruveksi. Sairaus on epämiellyttävä, koska iho on aina kutiseva ja punoittavia kohtia sekä rikkoumia ilmestyy iholle herkästi. Etenkin kasvoissa ja kaulalla olevat läiskät häiritsevät, ei niinkään kyynär- ja polvitaipeissa tai muualla vartalolla olevat alueet, jotka on helppo peittää vaatteilla. Murrosiässä ja varhaisaikuisuudessa iho-ongelmani olivat välillä sietämättömiä, mutta nykyisin pärjään oikein hyvin, eivätkä useat ihmiset edes huomaa niitä. Tyypillistä on, että oireet vaihtelevat ja pahenemisvaiheet voivat tulla yllättäen. Kun ihoa muistaa hoitaa hyvin, niin oireetkin pysyvät poissa tai ainakin vähenevät.
Pienillä lapsilla taustalla voi olla ruoka-aineallergiat ja suurimmalla osalla ihottuma on lievää. Vanhempien on hyvä tiedostaa lapsen sairaus ajoissa, jotta sitä hoidetaan asianmukaisesti. Lapsuusiän atooppinen ekseema lisää astman ja allergiseen nuhaan sairastumisriskiä aikuisiällä. Sairauden taustalla on perimä ja ihon keratiinikerroksen lipidikoostumuksen poikkeamat. Sairautta ei voi ehkäistä, mutta neuvolasta saa hyvää tietoa pienen lapsen riskitekijöistä ja kiinteään ruokaan siirtymisen pitkittämiseen vauva-aikana.


Perusvoiteiden säännöllinen käyttö ja ihon kosteuttaminen sekä öljypohjaisten suihkusaippuoiden käyttö ovat tärkeimpiä asioita arjessa. Kun iho ärsyyntyy enemmän, niin miedolla kortisonivoiteella saa ihottuman häviämään, ennen kuin se leviää laajemmalle alueelle. Atooppista ekseemaa sairastavan iho on herkkä ärtymään ja kutina lisääntyy erilaisten mekaanisten, fysikaalisten ja kemiallisten tekijöiden vaikutuksesta: hikoilu, kuiva sisäilma, karheat vaatteet, hajusteet sekä muut kosmetiikka- tai hygieniatuotteet voivat pahentaa ekseemaa. Etenkin talviaikana ärsytys on herkempää. Suolakylvyt ja aurinko ovat atooppiselle iholle hyväksi. Viikko etelän auringossa keskitalvella tekee ihon kunnolle hyvää.
Nyt on aika, jolloin iho kuivuu kohtuuttomasti ja tuntuu, ettei sitä saa kosteutettua riittävästi millään. Vaikka aamulla iholle levittää kosteuttavaa voidetta, niin jo puoliltapäivin leukapielet hilseilevät. Koska iho on ohut, niin kuorintaa ei voi tehdä liian usein. Ihon kuivuminen on joka syksyinen ongelma. Täytyy myöntää, että olen aika monta kertaa toivonut omaavani rasvaisen ihon tämän kuivan korpun sijasta.
Onko sinulla vastaavia ongelmia ihon kanssa?
♡ Mari

23.10.2017

Tyytyväisyys on elämän onni




Mitä on onni? Ehkä tyytyväisyyttä omaa elämää kohtaan, sen kaikkia osa-alueita. Onni on subjektiivinen näkemys omasta tyytyväisyydestä ja onnistumisesta elämässä. Tunne, että elämä on hyvää. Onni liittyy usein pieneen hetkeen elämässä, se ei ole koko ajan läsnä. Onni tulee hyökyaallon lailla ja se värähtelee sydämessä.

Tyytyväisyys ja oman itsensä hyväksyminen, sellaisena kuin on, niin sisäisesti kuin ulkoisesti vaikuttaa onnellisuuteen. Tasapainoinen ihminen elää itseään varten, välittämättä siitä mitä muut hänestä ajattelevat. Työrooli ja kotirooli saattavat poiketa toisistaan paljon ja on tärkeää, että molemmissa rooleissa voi olla oma itsensä, ilman ulkopuolisia paineita tai esittämistä.



Katri Syvärinen esittää kirjassaan Löydä elämän taika mielenkiintoisen valmennuskysymyksen: "Mitä tavoittelisit elämässäsi tai mitä haluaisit tehdä, jos kukaan ei koskaan saisi tietää saavutuksestasi etkä voisi kertoa tekemisistäsi kenellekään?" Mitä sinä vastaat? Veikkaan, että moni teko jäisi tekemättä ja ostos hankkimatta, jos se ei olisi muiden näkyvissä.

Sosiaalisessa mediassa esitellään tekemisiä ja hankintoja. Niin  teen minäkin, mutta onko sillä merkitystä elämässä? Miksi julkaisen kuvan haravoidusta pihasta tai retkestäni Nuuksion metsissä? Omalla kohdallani siinä on kysymys onnellisten hetkien jakamisesta ja tyytyväisyydestä, mutta taitaa siinä olla myös jotain muutakin. Myös tämä blogin kirjoittaminen on osa yksityisyyden jakamista, mutta kirjoitan tätä myös itseäni varten. Pään sisällä ajatukset pyörivät välillä vuoristorataa, mutta kun kirjoitan ne tänne, niin saan ne pois sisältäni järjestykseen - tosin en aina kokonaan. Välillä tekee myös mieli jakaa onnistunut ruokaohje, itse tehty käsityö tai jokin muu mukava juttu.

Entisaikoina tartuttiin puhelimeen ja kilautettiin kaverille: Hei, arvaa missä olin tänään, haluatko kuulla? Tänä päivänä asiat syötetään kysymättä ystävillemme ja somekavereillemme.


Onnellisuuden tunne heijastaa elämän aikana koettuja asioita ja miten ihmistä on koko elämän varrella kohdeltu, onko häntä arvostettu vai onko aina lytätty. Sanotaan, että vaikeudet vahvistavat, mutta ne antavat myös elämän onnellisuudelle perspektiiviä ja pienistä hetkistä voi tulla äärimmäisen tärkeitä vaikeuksien jälkeen. Tarvitaan luottamusta, kiitollisuutta sekä uskallusta luottaa elämään. Avointa sydäntä sekä valintoja - niitähän elämä on täynnä, joka päivä, joka hetki ja valinnan voi tehdä jokainen ihan itse, ei kukaan muu.

Valintani oli lähteä sunnuntai aamuna ulos meren rannalle näihin upeisiin maisemiin, se saa minut tuntemaan itseni onnelliseksi.

Tyytyväisyys taitaa siis olla elämän onni!

Mikä tekee sinut onnelliseksi?
♡ Mari


20.10.2017

Paahdettu kurpitsa-feta salaatti

 

Tämä salaatti on kevyt, terveellinen, yksinkertainen ja lisäksi vielä herkullinen. Laitoin salaatin kaveriksi pellille yrteillä ja valkosipulilla maustetut broilerin fileet paistumaan ja täydellinen syksyinen lounas valmistuu hetkessä. Jälkilämpöön meni vielä granola paahtumaan, sillä purkki oli taas tyhjentynyt.



Paahdettu kurpitsa-feta salaatti
 Tarvitset näitä  (4 annosta)
 
1 hokkaido kurpitsa viipaloituna
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
1 ½ rkl  tuoretta timjamia
suolaa
8-10 kpl tuoreita tai kuivattuja viikunoita

Kastike:
¼ dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 ½ rkl omenaviiniietikkaa
1 rkl appelsiinin kuorta raastettuna
mustapippuria

Päälle:
1 ruukku rucolaa
150 g fetajuustoa tai pallo mozzarellaa murennettuna
½ granaattiomenan siemenet

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

2. Kuori kurpitsa ja leikkaa lohkoiksi leivinpaperin päälle uunipannulle ja ripsauta päälle 2 rkl oliiviöljyä, hunajaa, 1 ½ rkl timjamin lehtiä ja suola. Paista noin 20 minuuttia. Lisää puolikkaat viikunat pannulle. Paista vielä 10-15 minuuttia tai kunnes viikunat karamellisoituvat. 

3. Yhdistä oliiviöljy (1/4 dl), sitruunamehu, omenaviinietikka, timjami (1/2 rkl), appelsiinin kuori ja hyppysellinen suolaa ja pippuria.

4. Lisää rucola ja feta salaatin päälle. Sekoita. Ripottele viimeisenä granaattiomenan siemenet. Valuta salaatinkastike salaatille. Nauti!


Ihanaa viikonloppua!
 
♡  Mari