5.6.2020

Kuuntele itseäsi ja ajatuksiasi







 
Istun joogastudiossa risti-istunnassa. Opettaja pyytää meitä heittämään kaikki ajatukset pois mielestämme ja keskittymään tähän hetkeen, tähän harjoitukseen. Mieleen tulee kuitenkin aina jostain ajatuksia, jotka koitan järjestelmällisesti työntää tuonnemmaksi. Puhaltaa pois kuin tuuli pilvenhattaran. Huoli tulevasta silti painaa. Olen ensimmäistä kertaa koronavirusepidemian aikana kuntosalilla. Hieman pelotti lähteä salille. Huokaisin helpotuksesta, kun huomasin, että lisäkseni salissa on vain neljä muuta oppilasta ja opettaja. Tilaa oli ympärillä riittävästi. Minulla on myös oma matto mukana, jonka levitän salin takanurkkaan. Onneksi olosuhteet on tehty turvallisiksi ja saliin otetaan vain rajoitettu määrä joogaajia.
 
Epidemian alkupäivinä, kun kuntosali suljettiin, yritin tehdä virtuaalisia joogaharjoituksia yksikseni. Huomasin, kuten niin monesti ennenkin, en koe tällaisia harjoituksia tehokkaiksi. Jätän liian helposti kesken, enkä pysty keskittymään harjoitukseen riittävästi. Salissa opettajan ohjauksessa taas pääsen omaan kuplaani, keskityn hengitykseen ja omaan harjoitukseen. Venyn juuri sen verran kuin se sinä päivänä on tarpeellista. Nyt on aika alkaa taas hoitamaan myös fyysistä kuntoa.
 





 
Pysähdy - tunteet saavat nousta pintaan
 
Kevään aikana pelko on ollut läsnä elämässämme. Erilainen pelko, kuin koskaan aikaisemmin. Pysähtyminen ja oman tunnetilan tarkastelu ovat kuuluneet tähän poikkeukselliseen kevääseen. Se ei välttämättä ole ollut pahasta. Tunteet saavat nousta pintaan, minusta on hyvä, että ne nousevat, ei niitä pidä tukahduttaa. Kiireessä ja stressissä omaa kehoa ei aina ehdi kuuntelemaan ja kehon viestit jäävät huomioimatta. Siinä mielessä pysähtyminen on tehnyt hyvää. Asiat ovat ehkä löytäneet arvojärjestyksen.

 
Kuka siellä oven takana kolkuttelee? Omien tunteiden tunnistaminen ja ajatusten ymmärtäminen vie meitä eteenpäin. Opimme samalla myös myötätuntoa. Ei kaikkien tarvitse tuntea, ajatella tai tehdä asioita samalla tavalla kuin minä. Silti ne on ihan oikeita. Etenkin työelämässä tähän törmää jatkuvasti. Toisten ihmisten ja työn arvostelu on yleistä naisvaltaisessa työyhteisössä. Ärsyyntymistä. Korona-aikana olen ollut havaitsevinani, että arvostelu on vähentynyt ja ärsytyskynnys työkaverin tekemiseen on laskenut. Aika sopuisasti ja aktiivisesti viestit kulkevat ja Teams-kokoukset hoituvat. Kahvitunnitkin toteutetaan Teamsilla ja niissä nauru raikaa. Se on ollut kiva huomata.
 
Pohdin välillä aika syvällisesti asioita sisälläni. Jos toisen ihmisen käytös ärsyttää, sen on sanottu heijastavan omia, ehkä käsittelemättömiä, tunteita. Tältä pohjalta olen koittanut ymmärtää omaa ärsyyntymistä ja kaivaa sisältäni vastauksen, miksi ärsyynnyn. On terveellistä raottaa oven narisevia saranoita ja kurkistaa omiin pölyisiin tunnevarastoihin.
 
 




 
Kaikki järjestyy
Kaiken keskellä pitäisi painottaa niitä asioita elämässä, jotka ovat hyvin. Sillä moni asia on. Tälläkin hetkellä meillä Suomessa on epidemia selättämisessä päästy hyvään vaiheeseen. Synkät viestit ovat pikku hiljaa muuttuneet rohkaisuksi ja paluu normaaliin elämään tapahtuu asteittain. Tosin, en usko, että koskaan palataan täysin "vanhaan" normaaliin. Tämä kriisi on jättänyt jälkensä, niin jokaiseen ihmiseen kuin yhteiskuntaan. Aurinkoa on kuitenkin jo näkyvissä ja moni odottaa kesää valoisin mielin. Pidetään edelleen tiukasti yhteyttä läheisiin ja huolehditaan pienistä poikasista, että heillä on mahdollisimman turvallinen elämä myös tulevaisuudessa.




 
Portti on avoin.
 
Astu sisälle rohkeasti oman mielesi syövereihin. Tärkeää on rauhoittaa mieli, jättää huolet tuonnemmaksi ja tarttua tähän hetkeen. Nauttia luonnosta, sillä se on nyt kauneimmillaan. Opetella uutta. Kuunnella lintujen liverrystä. Katsoa luonnon kasvuvoimaa. Herätä uuteen aamuun, joka on aina uusi mahdollisuus.



 
Mikään ei estä sinua haaveilemasta. Tarttua hulluihin ajatuksiin ja lentää niiden kanssa taivaan tuuliin. Elämä on opettanut minulle, että haaveilu ja unelmointi voi johtaa sattumalta niiden toteutumiseen.
Mottoni on: kannattaa unelmoida, sillä ne saattavat toteutua.









Istahda pellon laitaan, puhalla voikukan untuvat tulleen ja unelmoi.
Lämmöllä ajattelen sinua siellä ruudun toisella puolella <3
Vaikka en sinua koskaan näe, niin olet tärkeä. 
 
 
Kiitä itseäsi.
Sinä olet ihan mahtava tyyppi.
 
Mari

4 kommenttia:

  1. Kauniita kesäkuvia ja tunnelmia! Vaikka sanotaan, ettei kokisi ja eläisi hetkessä niin hyvin jos kaiken tallentaa kameraan, olen siitä vähän eri mieltä. Huomaan itse asioita nykyään aivan eri tavalla, kun kuvaan paljon. Ja palaan niin usein niihin kuviin ja tunnelmiin jälkeenpäin kuvia katsellessani.
    Itse mietin unelmoimisesta siten, että jos olet pukenut mielessäsi sanoiksi unelmasi, alat kiinnittämään siihen myös vaistomaisesti huomiota. Mietit asiaa aktiivisemmin, ehkä selvität mahdollisuuksia ja näin asia etenee kohti konkretiaa.
    Lempeää viikonloppua Mari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Olen samaa mieltä, että kameran linssin läpi näkee maailman aika kauniina. Kävellessä katse kiinnittyy kauniisiin asioihin ja tunnelmiin. Nämäkin kuvat ovat iltalenkiltä. Onneksi meillä on rantaraitti ja muitakin kauniita kävelyreittejä tarjolla.

      Minun unelmointi on juuri tuollaista kuin kerroit. Sanon asioita "leikilläni" ääneen ja maalailen mielikuvia. Ehkä ne jossain mielen syövereissä jalostuvat ja hups... ne toteutuvat.
      Kiitos kommentistasi Maarit ja antoisaa kesäviikkoa.

      Poista
  2. Aivan ihanat kesäkuvat jälleen Mari <3.

    Mulla on jo pitkään ollut ihan "normaali" olo. Siis sellainen, etten ole enää murehtinut, enkä pelännyt sitä k:lla alkavaa kummajaista. Ehkä se johtuu siitä, että alussa panikoin ja pelkäsin senkin edestä, mutta nyt kun ne itselle tärkeät jutut (mm. golfkentän ja liikuntakeskuksen aukeaminen) ovat taas palanneet liki tavallisille raiteilleen, vaikkakin edelleen erikoisjärjestelyin, olen iloinnut niistä. Ja kesästä.
    Mutta entiselleni en silti ole palannut, enkä heittäytynyt varomattomaksi tai liian luottavaiseksi muita kohtaan, vaan toimin niinkuin meitä on ohjeistettu toimimaan. Ja kauhistelen sitä, että kaikki eivät todellakaan näytä vieläkään omaksuneen pienimmässäkään määrin tätä uutta standardia. (Käytiin miehen kanssa viikonloppuna Ideaparkissa, jossa ihmiset tuntuivat suorastaan vyöryvän päälle ja tunkevan ihan iholle justiin samaa vaatehenkaria tai kenkäparia hypistelemään. Siellä tuli vähän ahdistunut olo ja koitin puikkelehtia tyylikkäästi niin, että itse ainakin jätän kohteliaasti etäisyyttä muihin, mutta eipä siinä sitten oikein muuhun voinutkaan keskittyä. Pääasia tuli kuitenkin hoidettua ja miehelle löydettiin se, mitä mentiin hakemaankin).

    En tiedä sopeutuisinko naisvaltaiseen työyhteisöön, vaikka välillä toivonkin, että mulla olisi edes yksi naispuolinen työkaveri, jonka kanssa voisi puhua "naisten juttuja". Vaan eipä ole viimeiseen liki 30 vuoteen ollut ja kun perheessä ja golfinkin parissa olen tottunut olemaan miesporukoissa, en osaa enää kuvitella, millaista se henkinen ei-niin-mukava puoli naisten parissa pahimmillaan on. Pankkiajoilta muistan, että koko ajan oli sellainen tunne, että meneillään on naisten kesken joku ihme kilpailu, vaikken edes tiennyt mistä. Miesten kanssa on varsin suora ja reilu meininki, eikä tarvi kyräillä tai supista selän takana, kun asiat on tapana selvittää samantien. (Joskin koen ainoana naisena välillä itseni koko porukan äidiksi, jonka tehtäviin kuuluu paapoa ja kehua, kuinka hienosti joku on hommansa hoitanut.. Sen kun jaksaa tehdä, niin hommat hoituu vastakin hyvin :)).

    Mutta nyt tuli taas kirjoitettua jo ihan kamalan pitkästi ihan huomaamamatta, joten paljon jää varmaan sanomatta, kun en halua koko palstatilaa käyttää.

    Ja sinäkin olet mahtava tyyppi Mari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka ajatuksistasi. Ensimmäinen kerta kuntosalilla jännitti. Kun huomasin, että asiakkaiden turvallisuudesta huolehditaan hyvin, niin huoli hälveni. On ollut ihana päästä taas treenaamaan, vaikka kynnys oli valtavan suuri aloitukselle.

      Ihan samaa olen minäkin huomannut, että osa ei välitä yhtään koronarajoituksista. Eilenkin yksi "mamma" ihan väkisin tuli kaupan kassalla viereen, eikä piitannut rajoituksista mitään. Kaupassa tosiaan kiertelen käytävien laitoja ja odottelen hyllyille vuoroa. Monesti saan jäätäviä katseita. Tästä jää varmasti uusi toimintatapa arkiseen elämään. Käsipesu on tihentynyt ja käsidesiä kuluu. Mulla on autossakin pullo ja aina kun tulen autoon putsaan kädet.

      Naisvaltainen työyhteisö on haastava. Todella erilaisempi kuin miesten kanssa työskentely. Välillä tuntuu, että olen päiväkodissa töissä. Kilpailua, kateutta, selkään puukottamista ja pahan puhumista. Miehet taas sanovat suoraan, jos on sanottavaa. Välillä ne sattuu, mutta ei tarvitse arvailla, että mitähän tuo tarkoitti.

      Kiitos Annukka kommentista ja sanoistasi. Aurinkoa viikkoosi!

      Poista

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.