25.3.2020

Elämä muuttuu





Maailman tilanne haastaa meidät jokaisen. Tilanne on hyvin outo ja huolestuttava. Päivärytmit ovat sekaisin ja omia liikkeitään miettii tarkasti: mihin voi mennä, mitä voi tehdä. Onneksi ulkona liikkumista ei ole rajoitettu (vielä). Se mikä on ilahduttavaa, niin tämä pandemia sattui kevääseen, eikä syksyn tummimpaan ja synkimpään aikaan. En tiedä miten ihmiset olisivat kestäneet kaiken loka-marraskuussa, kun on pimeää ja synkkää muutenkin. Jo nyt on kuitenkin selvää, että elämä muuttuu. Tarvitsemme toistemme tukea ja kannustusta, niin tästä selvitään.

Viime päivinä aurinko on ilahduttanut lähes päivittäin meitä. Eikä haittaa, vaikka välillä taivas peittyy pilviin. Vaihtelevissa ilmoissa liikuskelin myös viikonloppuna: välillä paistoi, välillä taivas peittyi pilvistä ja lopuksi tuli rankka lumisade. Se tuo voimaa. Ulkona kävely on voimistavaa. Pitkän kävelylenkin jälkeen jaksaa taas olla sisätiloissa omissa askareissaan. Onneksi varasin lukemista ja käsitöitä iltoihin. Nyt on hyvin aikaa niille.





Kovin raastavaa on se, että läheisiä ei saa tavata. Onneksi nykyaikana on somet ja skypet ja niillä saa kuvaviestiä läheisten touhuista. Voi, miten tuo suvun pikkuisin tuntuu kasvavan ja kehittyvän ihan silmissä näinä muutamana viikkona, joina en ole häntä nähnyt. Iäkäs äitini on onneksi säästynyt koronalta. Hän on kovin liikkuvainen ja seurallinen luonteeltaan, mutta hän on hillinnyt hienosti liikkumistaan.

Pari loman jälkeistä viikkoa olen ollut etätöissä, lukuun ottamatta muutamaa pakollista piipahdusta työpaikalla. Monta asiaa olen saanut hoidettua, kun kotona pystyy keskittymään töihin keskeytyksettä. Omat haasteensa on tietotekniikalla, jonka ylikuormitus välillä haittaa. Etätöissä on omat hyvät puolensa, mutta täytyy sanoa, että kaipaan päivittäisiä kontakteja ja ajatusten vaihtoa työkavereiden kanssa.







Viikot ovat sujuneet muuten rattoisasti. Tekemistä on ollut riittämiin. Nyt ollaan asuttu pari viikkoa evakkokodissa. Sunnuntaina muutettiin tähän evakkokoti II:een. Pikkuhiljaa alan tottumaan tähänkin kotiin. Täällä asutaan yli kuukausi ennen uuteen kotiin muuttoa. Pesin eilen asunnon ikkunat ja sisustelin vähän omilla tavaroilla paikkoja. Heti asunto tuntui paljon kodikkaammalle, tutummalle. Aurinko paistaa nyt ikkunoista ihanasti sisälle ja lasitetulla terassilla on kiva istua. Lähes kaikki meidän tavarat ja huonekalut on viety varastoon ja ollaan nyt aika pienellä varustuksella kuukauden päivät.

Eilen koitti pitkään odotettu päivä. Pääsimme ennakkotarkastamaan uuden kodin. Neljä tuntia vierähti kuin siivillä. Työnjohtajan ja sähkömiehen kanssa (turvavälillä) suunniteltiin muutamia yksityiskohtia keittiöön. Pieniä viilauksia listasimme puutteiksi. Ensi viikolla sitten lopputarkastetaan paikat, että kaikki puutteet on korjattu. Aika täpinöissä oltiin aamupäivä (ja edelleenkin). Asunnosta tulee ihana. Valoa ja upeat näkymät merelle, sekä monta pientä yksityiskohtaa, joihin olen tosi tyytyväinen. Vielä pitää kuitenkin hetki malttaa.
















Miten sinä olet selvinnyt poikkeusoloista koronaviruksen aikana? Onko tauti iskenyt tai oletko ollut karanteenissa ja millaista tekemistä olet keksinyt vapaa-ajallesi?

Aurinkoa päiviisi <3

Mari



4 kommenttia:

  1. Itaelläkin alkaa seinien kuviot olla tuttuja, onneksi tosiaan pääsee lenkille ja valokuvaamaan ulos! Jos suomessa tilanne menee siihen, että ei saa omasta ovesta mennä ulos niin sitten on tilanne aika paha. Olkaamme siis iloisia, että saamme nauttia kauniista luonnosta.

    VastaaPoista
  2. Heippa, tässä tilanteessa on sekä hyviä että huonoja puolia. Luulisin, että kiire on kaikille hieman hellittänyt ja on aikaa tehdä sellaisia asioita, jotka muutoin ovat jääneet tekemättä. Todellakin, jos meillä rajoitetaan ulos menoa, niin sitten on hankalaa. Toisaalta meillä Espoossa on tilaa liikkua ja ihmisiä ei tarvitse kohdata lähietäisyydellä. Viikonloppuna huomasi hyvin, että ihmiset ja perheet ulkoilevat ahkerasti. Toivottavasti niin jatkuu. Ihania luontopäiviä sinulle ikävästä tilanteesta huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Heippa Mari.

    Vähän myöhäiseksi jäi tämä tänne tulo, mutta koko päivän mietin, että vaikka kuukahtaisin kaiken pakollisen jälkeen suorilta jaloilta, Marin blogissa käyn, koska kerran lupasin ja eritoten koska haluan.

    Todellakin samanlaisia tunteita ja tunnelmia pyörii meillä päässä ja voin vaan kuvitella, kuinka raastavaa, kun ei voi livenä tavata perheen pienimpiä <3.

    Tilapäisessä kodissakin on varmaan omalla tavallaan haastavaa, mutta sitten taas toisaalta ihanaa, kun tietää, että se on vaan tilapäistä ja kohta odottaa se oma uusi, omannäköinen rakkaudella suunniteltu ja rakennetukin koti, johon asettua. Ympäristöään olen tätä kautta päässyt jo näkemään ja kaislojen reunustama polku on jo syöpynyt mieleen.

    Sulla on niin kauniita ja rauhallisia kuvia ja kivaa, kun tätä kautta pääsee meren rannalle, kun meillä ei sellaista täällä ole lähistöllä. Tykkään niin niistä kallioista ja karusta kasvillisuudesta, vaikka merta sinällään vähän pelkäänkin. Paitsi silloin kun on tyyni.

    Koitetaan säilyä rauhallisina ja järkevinä ja kestää kaikki se, mikä nyt on meneillään ja vielä tullakseen. Kaikkea hyvää viikonloppuun <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihana Annukka kauniista kommentistasi. Mulle on tosi tärkeää päästä luontoon ja saada ajatuksia siirrettyä vähän muualle. Sain aamulla pienimäisestä videopätkän, jossa hän lauloi "pikkuiset kultakala", ja itkuhan siitä tuli. Ihan valtava ikävä läheisiä.

    Totta on myös se, että täällä tilapäiskodissa elo on haastavaa. Vähän kun olisi matkoilla. Asunto on pieni airbnb ja keittiössä välineitä rajallisesti. Pitää miettiä koko ajan, miten ja mitä laittaa ruuaksi. Eikä täällä ole oikein mitään tekemistä, ainoastaan lukemista, neulomista ja telkkarin tuijotusta. Tiistaina päästiin tarkastamaan uusi koti ja tuntui tosi ihanalle päästä sinne. Se tuntui kodilta. Ympäristö on tosiaan rauhoittava. Joka kerta huokailen syvään kun käydään siellä. Paikassa on joku jännä fiilis, joka saa mieleni tyyntymään.

    Voimia ja kaikkea hyvää sinulle. Kaikesta selvitään, vaikka nyt tuntuu vaikealle ja kieltämättä hieman pelottaa. Aurinko paistaa!

    VastaaPoista

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.