15.10.2019

Parhaimmat syyspäivät








 
Luin tänään lehdestä, että ruska on nyt parhaimmillaan. Minusta tuntuu siltä, että ruska on lopuillaan. Viikonloppuna on siihen malliin haravoitu ja puhallettu lehtipuhaltimella (on muuten hyvä) maahan pudonneita lehtiä pihalta. Kun katsoo puihin, niin puolet lehdistä on jo tippuneet.
 
Kesän vihreys tuli ja meni. Samalla vauhdilla tuntuu syksy etenevän. En oikein ole päässyt syksyn makuun, kun se jo alkaa olemaan lopuillaan. Pitkäaikaisten havaintojeni mukaan kaikki lehdet ovat pudonneet puista lokakuun lopulla, joten pari viikkoa saadaan vielä ihastella värikirjoa - ruskaa.
 
Ajaessamme rantaan päiväkävelylle, mietiskelin taas tätä luonnon kiertokulkua, joka toistuu vuodesta toiseen. Hiirenkorvat-vihreät lehdet-kellastuvat ja putoavat lehdet. Pieni talvilepo ja kaikki alkaa uudestaan. Eikös ole ihmeellistä!
 
Tiedätkö miksi lehdet vaihtavat väriä syksyllä?  
 
Luin muutamia vuosi sitten, muistaakseni Tiede-lehdestä, valaisevan artikkelin syksyn värikirjosta. Lehtipuun kellastuminen alkaa syksyllä valon vähentyessä. Tosin lämpötilan laskulla on myös oma osuutensa, mutta ei niin suuri kuin valolla.  Ruskaan liittyy vielä lehtivihreän vetäytyminen talveksi puun runkoon varastoon, jolloin lehtiin jää jäljelle vain keltaiset ja punaiset väriaineet. No, kaunista on ollut ja on edelleen. Lehdet ovat upean punaisia ja keltaisia. 






 



 
Meren rannalla taas

Nämä kuvat ovat viikonlopun kävelylenkiltä. Tutuista lempimaisemista, joissa tulee käveltyä aina uudestaan ja uudestaan. En kyllästy näihin ilmeisesti koskaan. Parin tunnin lenkki teki tosi hyvää ja nämähän ovat minulle meditaation korvike. Ei oikeastaan edes korvike vaan parhainta rentoutumista.
 
Meidän kesä ja syksy on ollut melkoisen kiireinen ja uusia asioita on tapahtumassa. Odotan niitä jännityksellä. Kerron niistä myöhemmin. Luonnon rentouttava voima on ollut viime aikoina entistä tärkeämpää. Kahisevat heinät rantakaislikossa, auringon pilkistys pilven takaa, tyyni meri tai pudonnut linnun sulka. Istuimme pitkään katsomassa joutsenperhettä, kun ne uiskentelivat rannassa ja söivät merenpohjasta "herkkuja".

 

 
 
Ruskan hehku
 
Auringon valo saa ruskan värit hehkumaan entistä upeammin. Vaikka viikonloppuna oli paljon pilviä taivaalla, niin aurinko näyttäytyi aina välillä ja se oli ihanaa. Aurinkoa päin kuvaaminen on haastavaa, mutta en malttanut olla räpsimättä muutamaa kuvaa. Haaveissa olisi joskus oppia kuvamaan erilaisissa valaistusolosuhteissa, vasten aurinkoa ja pimeällä. Taidot eivät riitä siihen, että ottaisin eri valotuksella kuvia ja yhdistäisin ne yhdeksi kuvaksi. Haaveilen myös siitä, että joskus voisi lähteä aamulla anivarhain kuvaamaan vedestä nousevaa usvaa.








 
Tältä syksy näyttää minun silmissäni. Miltä se näyttää sinun?
 
Sinulle ystäväni toivotan ihania ja rentouttavia
syyspäiviä!

Ps. huomasinpa juuri, että linkkiä Instaani oli räpiköity ja linkitetty tänne ihan outo tili, joten poistin sen kokonaan. Laitan sen uudelleen kun osaan :)
 
Mari

4 kommenttia:

  1. Kauniita tunnelmakuvia jälleen ja ihania maisemia! En yhtään ihmettele, ettet kyllästy. Toivoisin itsekin niin, että kävelylenkin voisi tehdä veden äärellä, mutta kapungin halki virtaava ruskeavetinen joki ei oikein aja sitä asiaa ja pitäisi kävellä naapurikuntaan asti, että pääsee järven rannalle. Sinne tosin aika usein viikonloppuna ajelen, koska sillä vedellä on todellakin niin jotenkin meditatiivinen (en kyllä edes tiedä mitä tuo tarkkaan ottaen on) ja rauhoittava vaikutus.

    Ja heh. Aika identtiset on meillä toiveet kuvaustaitojen suhteen. Vastavaloon kuvaaminen on niin hitsin vaikeaa ja ainakin mulla aurinko näyttäytyy niissä kuvissa luonnottomana valkoisena valopallona, joka heijastuu veden pinnasta tuplana. Ja pimeässä taas ei onnistu mikään, kun en ole niitten valotusaikojen kanssa tottunut pelaamaan, enkä niitä opettelemaan.

    Eilen aamulla olisi ollut ihan täydellinen keli kuvailuihin ja teki niin mieli lähteä johonkin pellonreunaan kuurasta kimaltelevia kuurankukkia ja viljankorsia kuvaamaan, mutta ei auttanut kuin polkea töihin. Vielä kun en ole päässyt niin pitkälle, että arkiaamuina laittaisin kellon niin aikaisin soimaan, että ehtisi ennen töihin menoa käydä muuallakin. Oma työmatka on niin nähty, että sen varrella ei mitään järin mielenkiintoista ole.

    Luonnossa liikkuminen ja osin rämpiminenkin on myös mulle ollut tänä syksynä jotenkin erityisen tärkeää. Ja ruska erityisen värikästä ja kaunista. Kohta se on tosiaan mennyttä, eikä haravointi kuulu lempipuuhiini, joten sen ajattelin hoitaa yhden pysähdyksen taktiikalla. Ellei lumi ennätä tulla ennen sitä niinkuin vähän toivon :)

    Leppoisaa lokakuun loppupuolta Mari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka. Meren ranta on tosiaan mulle tärkeä, on aina ollut, vuosikymmeniä. Onneksi mieskin lähtee sinne mielellään kävelylle.

      Luin eilen illalla kännykästä Lapin reissustasi ja täytyy sanoa, että kuvien myötä iski kamala Lappi ikävä. Vuosiin en ole käynyt Lapissa ruska-aikaan. Mielissäni hymähdellen luin myös kirjoituksesi. Ihanaa, että lähdit. Olin illalla niin väsynyt, etten malttanut kaivaa tietokonetta kommentoidakseni ja kännykällä se on hitsin vaikeaa silmät ristissä. Kiva juttu oli!

      Valokuvaus on kivaa, mutta minua harmittaa kun en osaa riittävästi. Luen kyllä ahkerasti ohjeita, mutta eipä ne vaan jää päähän. Kun olen luonnossa kameran kanssa, niin kaikki neuvot on kadonneet mielestä. Ehkä sitten joskus on aikaa perehtyä kuvaamiseen paremmin. Mun poika on superhyvä kuvaaja, mutta en ole päässyt hänen kanssa luontoon aikoihin ja hyvät neuvot on jääneet saamatta.

      Mä haaveilen myös siitä, että lähtisin anivarhain kameran kanssa lenkille. Kumma kyllä tyyny vetää enemmän puoleensa aamulla. Täytyy vaan tyytyä toisten aamu-usvakuvien ihailuun, kunnes itse terästäydyn joskus. Samaa meissä tosiaan on luonnon helmassa rämpiminen. Se on ihanaa. Mies joskus vitsailee, että "onkos tää nyt niin ihanaa rämpiä täällä kantojen keskellä". On se!

      Haravointiin yksi vinkki. Jos tiedät jonkun jolla on lehtipuhallin, käy lainaamassa. Me lainattiin viikonloppuna ja on ihan mahtavan hyvä vehje. Hopeapajun miljoona pientä lehteä lähti asfaltilta hetkessä, kun muuten niitä olis saanut pinsettien kanssa raapia irti märästä maasta. Toimii myös kivetyksissä ja nurmikolla. Paras juttu oli tietenkin se, että minun ei edes tarvinnut koskea koko härveliin, koska koneethan kiinnostavat tunnetusti miehiä. Heh!

      Voi hyvin Annukka ja kivoja syysretkiä luonnossa<3

      Poista
    2. Heippa vielä uudelleen Mari.

      Kiitos ihanan pitkästä vastauksesta ja kiva, kun kävit lukemassa mun Lapin höpinöitä.

      Ikävä kyllä, meidän kadulla on lehtipuhaltimia ihan riesaksi asti. Meinaan välillä tulla hulluksi siinä metelissä, kun tuntuu, että kun yksi lopettaa, niin seuraava aloittaa. Ja yleensä justiin silloin, kun itse tulen töistä ja haluaisin olla ihan vaan hiljaisuudessa hetken (koska olen ensin työpäivän ajan kuunnellut, kuinka isännöitsijä puhaltaa parkkipaikalla lehtiä paikasta toiseen).

      Varmasti on olemassa hiljaisempia ja vähemmän käryttäviä vaihtoehtoja kuin naapuruston museomallit :).

      Jihuu. Kohta on viikonloppu ja saadaan rämpiä pidemmän kaavan mukaan <3

      Poista
    3. Voi ei, sori oli huono vinkki:) En tullut edes ajatelleeksi, kun me ollaan täällä kaupungin kulmilla ihan yksiksemme ilman naapureita. No, sitten vaan harava käteen tai lunta odottelemaan. Lämpömittari lähenee jo nollaa, joten ei kannata stressata:)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista