
Habitare-messut ovat taas täällä ja eilen kävin pikavisiitillä katsastamassa sesongin uutuuksia. Messuhulina ei oikein enää kiinnosta, joten yritimme sovittaa käymisen iltapäivään, jolloin innokkaimmat messuvieraat olivat jo lähteneet. Se oli hyvä idea, sillä käytävillä pääsi hyvin liikkumaan ja tutustumaan mielenkiintoisiin ständeihin.
Instassa ja blogeissa on viikon aikana nähty jo paljon kuulumisia messuilta. Tässä omat poimintani messuilta. Messuosastoilla näkyi selkeästi luonnonläheisyys ja lämpimät ja murretut värit sekä puu materiaalina. Luonto oli tuotu osaksi sisustusta.
Mausteisia värejä ja rouheisuutta löytyi Fanny K:n osastolta. Kauniit macrame tyynyt sävähdyttivät, ja hintakin oli kohtuullinen. Kauniit matot miellyttivät erityisesti minua. Matot ovat yksilöllisiä, hieman erilaisia, joissa on kaunis struktuuri ja upeat maanläheiset värit.
Seija Strandin K-raudalle suunnittelemaa neljä erilaista kylpyhuonetta ihastuttivat, etenkin viherkasveilla sisustettu kylpyhuone, mutta miten viherkasveille käy muutaman kuukauden kuluttua? Mahtavatko selvitä talven pimeinä kuukausina kylpyhuoneissa. Toisen kylpyhuoneen lattian pyöreät irtokivet oli kiva oivallus, mutta saattavat olla liian hankalat huoltaa suihkun alla. Niin kai ei ollut tarkoituskaan, vaan pikemminkin tarkoitus oli tuoda esille sitä, että luovuutta voi käyttää rajattomasti sisustuksessa. Kyllähän vehreän viherkasvikaton alla olisi mukava kylpeä tunnelmavalaistuksessa.
Useammassa kohteessa oli myös käytetty aiemmin asuntomessuilla esiteltyjä lasiovia mustilla kehyksillä. Oikein kivan näköisiä, mutta mietitytti, minkä näköiset ne ovat hetken kuluttua kalkkivesitahraamina.


Annon osastolla nähtiin viime vuonna upeita rouheita tekstiilejä. Silloin ne jäivät mieleen. Anno ei tuottanut pettymystä tänäkään vuonna. Tänä vuonna oli ehkä vieläkin rouheampaa esillepanoa. Osastolle oli kannettu lekaharkkoja, hiekkaa ja liuskekiviä. Pehmeät tekstiilit luonnonmateriaaleista olivat tässä ympäristössä edukseen. Minun silmääni ne miellyttivät. Yksinkertaisen kaunista ja kauniit korit ja luonnon materiaalit kiinnostavat aina.
Messuosastoilla oli värikkyyttä enemmän kuin moneen vuoteen. Voimakkaat värit ja niiden ennakkoluuloton yhdistely oli vaihtelua luonnonläheisten osastojen rinnalla. Puun oksia ja kuivattuja heinä näkyi paljon. Niiden kontrastina seinissä oli rohkeita värejä ja somistuksen määrää oli toisinaan hyvin runsas.
Tarketin osaston lattiamateriaalit olivat kekseliäästi esillä. Ehkä se inspiroi käyttämään lattiamateriaalia muuallakin kuin lattiassa - vai kuinka?
Bo Lkv:n osasto toisi hyvin yrityksen imagoa ja myynti-ilmoituksen kuvamaailmaa. Osasto oli harmoninen ja kauniisti sisustettu pieni asunto. Keittiön tekniikka sekä keittiön eteen vedettävät ovet olivat kekseliäät. Ovilla sai piilotettua keittiön vaikka yllätysvieraiden piipahtaessa kylään. Jäin miettimään, kuinka suuri tarve tällaisilla ovilla todellisuudessa on. Lisäksi ovet ovat varmasti hinnakkaat, kun aamiaiskaapinkin hinta on päätähuimaava ovimekanismin takia.
Huonekalu Pitulan osaston puuseinä oli mahdottoman upea. Turkulainen yritys oli ainakin minulle tuntematon, mutta osasto oli harmonisen kaunis ja huonekalut vaikuttivat laadukkailta. Kävin heidän sivuilla katsomassa tuotevalikoimaa ja löysinkin monia kivoja sisustustuotteita ja huonekaluja mm. monta kaunista klassista sohvaa.
Luonto on tärkeä osa elämääni ja siksi ei haittaa, vaikka se tulee myös sisälle. Ehkä poimin muutaman idean messuilta omaan kotiini.
Kävitkö sinä messuilla - mikä jäi mieleen?
Mari
Hih. Liki identtiset kuvat omieni kanssa (paitsi että sulla on parempia) :). Tunnistin näistä kaikki osastot, koska meillä näytti olleen samat suosikit.
VastaaPoistaIhanan luonnonmukaista tänä vuonna. Tykkäsin kovin <3
Moi Annukka, kiitti! Mukana reissussa oli pikkuinen Olympus ja se oikkuili koko ajan. Onneksi joitain kuvia sain talteen. Meillä tosiaan oli pikavisiitti ja melkein juostiin osastot läpi. Onneksi mies meni puoleksi tunniksi Hi-Fi osastolle ja sain sen aikaa tutkia paria osastoa kunnolla, siis kaikkea kivaa ja tarpeetonta :)
PoistaKäytiin illalla katsomassa meidän raksaa. Mä suunnittelin vanhaa penkkiä ja lipastoa ym. sinne, mutta mies totesi, ettei mitään ylimääräistä tuoda. Pitää olla avaraa ja karsitusti tavaraa eli tarkoittako se ei mitään kivaa - harmitus.
Luonnonmukaisuus kiehtoi osastoilla minuakin, ei niinkään nuo värikylläiset osastot. Olen ihan hulluna koreihin, torkkupeittoihin, tyynyihin ja puuastioihin. Väriäkin saa olla, muttei liikaa mun makuun.
Täällä paistaa aurinko, toivottavasti sielläkin. Ihanaa syysviikkoa <3