Siirry pääsisältöön

Skumppaa ja pellavaa










Keskellä viikkoa oli kiva piristys, kun serkku vei minut By Pia'sin muotinäytökseen. Yksi myymälöistä sijaitsee Espoon keskuksessa vanhalla rautatieasemalla. Tila on ihanan viihtyisä narisevine puulattioineen ja valkeaksi maalaittuine seinineen. Kolkko odotushuone ja lipunmyyntitila on muuttanut muotoaan täysin. Viihtyisä, kuten kaikki muutkin By Pia's myymälät. 

Rennot pellavavaatteet ovat kesällä viileitä ja mukavan tuntuisia päällä. Muutamia mekkoja, tunikoita ja neuleita olen vaatekaappiini By Pia'silta hankkinutkin itselleni. Ensimmäisen kerran näin nyt luonnossa myymälään hankittuja kodin sisustustuotteita. Ne ovat linjassa vaatteiden kanssa. Rentoa, rouheaa ja maanläheistä. Paksuja savikippoja, karkealla otteella veistettyjä puukippoja (tykkään valtavasti), juuttimattoja ja valaisimia. Yhdessä korissa nojaili eri kokoisia puisia leikkuulautoja. Ai että, olisi tehnyt niin mieli sellaista, mutta kun ehdin juuri ostaa uuden leikkuulaudan ja en tohtinut tällä kertaa ostaa toista heti perään.

Valkoiset saviastiat olivat kauniita (pöydällä). Voisin hyvin kattaa ne myös meidän pöydälle. Huonekalut ja astiat huokuvat Country-tyyliä, mutta kyllä niitä mielestäni voi sekoittaa muihinkin tyyleihin. Meidänkin pelkistetty sisustus kaipaa myös rouheutta ja pieniä yksityiskohtia.

Olen aina tykännyt savituotteista, sellaisista käsintehdyn näköisistä. Dreijasin muutamia kippoja vuosi sitten, mutta ne ovat kadonneet jonnekin. Muistatko vielä punasaviset puurokupit, joita oli 80-luvulla lähes joka kodissa. Eikös olleetkin valtavan ihanat.






Musiikki alkoi ja mallit kävelivät myymälässä pukeutuneina pellavavaatteisiin, pehmeisiin neuleisiin ja farkkuihin. Täytyy sanoa, että näytti oikein hyvälle, kun osaa yhdistellä vaatekappaleita luovasti ja asustaa ne oikein. Tällä hetkellä oman vaatekaapin musta-harmaa linja tuntuu tosi tylsälle ja tyylittömälle. Onko se kevät, vai mikä, mutta kaipaan väriä. Olen siis valmis täydentämään garderoobiani muutamalla väriläiskällä. Sytytkö sinä kevään vaatteiden värikkyydelle?

Kukkahousut näyttivät tosi houkuttelevalle pellavapaitojen kanssa. Viime kesänä minulla oli kahdet lempihousut ja molemmat kukallisia. Toiset mustapohjaiset kapeat kukkahousut ja toiset vähän rennommat ja hillitymmät. Ehkä tulevaan kesään täytyy panostaa yksiin kukkahousuihin (esim. pöydällä olevat). Boyfriend-farkkushortsien lahkeista näkyy tänä kesänä kauniit pitsireunat, siinäpä hyvä DIY-idea.



Kuvan laukku ja saapikkaat voisin myös ottaa heti käyttöön. Lila/vaalenapunaiset glitterisaapikkaat on tosi kreisit, mutta näyttävät upeille. Ne voisin yhdistää sekä hameen, että housujen kanssa. Kuvan  hapsulaukku olalle ja kesäfiilis on taattu.


Upeaa viikonloppua Sinulle
Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t