Lapin kuulumisia

Viime viikko oli blogihiljaisuutta. Olin pakannut lumilomalle läppärin mukaan ja oli tarkoitus kirjoitella muutama juttu Lapista. Kuinkas ollakaan, niin en avannut läppäriä yli viikkoon. Hyvä ehkä sinänsä, sillä ruutuaikaa tulee ihan liiaksi arjessa ja välillä on hyvä nollata aivot ihan kokonaan.

Asuimme kelomökissä Rukalla. Sama mökki on tuttu monien vuosien takaa ja joka talvi palaamme uudelleen. Välillä mukana on ollut ystäviä tai lapsia perheineen, mutta nyt olimme aivan kahdestaan. Lähes kaikki ympärillä olevat mökit olivat tyhjillään eli saimme olla ihan rauhassa. Kaamosaika loppui juuri viikonloppuna, kun olimme lähdössä takaisin etelään. Päivät olivat koko viikon vähän hämäriä ja aurinko ei noussut puidenlatvoja korkeammalle, se paistoi vain ihan hetkisen näyttäytyessään. Nyt tuntuu, että täällä etelässä on tosi valoisaa ja kirkasta, etenkin kun sunnuntaina aurinko paistoi erityisen upeasti.

Loman ajankohdasta vielä sen verran, että keväällähän Lapissa on mitä parhaimmat ilmat: aurinkoa ja lämpöasteet maltilliset, mutta.... turisteja on myös paljon. Se ei oikein houkuta minua ja siksi valitsen ajankohdan ennen hiihtolomia ja pääsiäisen sesonkiaikaa. Haluan päästä laduilla hiihtämään ihan yksikseni (tai miehen kanssa). Nautin metsän hiljaisuudesta, lumisista puista ja eläinten jäljistä maassa. Hiihtelen hiljakseen. Katselen ympärilleni ja kuuntelen hiljaisuutta. Kaiken hulinan keskellä on voimaannuttavaa olla hetki hiljaisuudessa ja ladata akkuja.

Kaikkia Rukan hiihtoreittejä ei oltu vielä ajettu latukoneella, mutta ihan riittävästi niitä oli tarjolla. Reittien varrella on kivoja kahvi- ja nuotiopaikkoja, joissa voi välillä levähtää. Useasti jätimme auton Uuttusuon kahvilalle, josta pääsi latuja pitkin moneen suuntaan.

Yksi parhaista pysähtymispaikoista on Lammintupa. Kodikas kahvila hiihtoreitin varrella. Joka päivä on tarjolla maukkaita lämpimiä munkkeja ja leivonnaisia. Jos nälkä yllättää hiihtäessä, niin tarjolla on myös kotiruokalounas paikallisista raaka-aineista. Pihalla on satoja huskyjä, joiden kanssa voi lähteä jännittävän vauhdikkaalle ajelulle. Pihalla oli muutaman viikon ikäisiä suloisia pentuja. Jos vetokoirat eivät sytytä, niin ahkion kyydissä voi nauttia rauhallisemmasta poroajelusta. Toinen, hieman pienempi kahvila löytyy Uuttusuon ja Lammintuvan puolesta välistä. Se on nimeltään Korpikahvila. Siellä emme tällä kertaa pysähtyneet, mutta munkit ovat edellisten kertojen perusteella taattua laatua.

Rukalla rakennetaan uutta Ruka Valleyn aluetta. Gondolihissillä pääsee tunturin yli toiselle puolelle Rukan kylään. Pitihän sitä käydä kokeilemassa ja huikeat maisemathan sieltä näkyi, kun hissi kuljetti meitä puiden latvojen yläpuolella. Tunturissa sattui samaan aikaan olemaan valofestarit ja valotaide valaisi rinteitä upeasti. Illan päätteeksi, hieman kylmissämme, menimme  Ravintola Kuksaan tunturin juurelle. Lämmikkeeksi valitsimme ensin "Lemmenjuomaa" listalta. Ruuaksi minulle siikaa ja miehelle poroburgeri.

Posion vierailu kuuluu vakiona jokaiseen Rukan reissuun. Hiihdon jälkeen suuntasimme auton puolilta päivin kohti Posiota. Matkalla meidät yllätti pari poroa, jotka tallustivat tiellä eikä lähestymisemme häirinnyt niitä lainkaan. Pentik-mäellä valmistetaan keramiikkaa, taide-esineitä ja kynttilöitä. Galleriassa on esillä Lapin taiteilijaseuran ryhmänäyttely ja museossa Muistoja Maalta, vanhoja esineitä, työkaluja ja asusteita. Mielenkiintoista katsottavaa ja tuttuja esineitä lapsuudestani.

En tiedä miksi Lappi lumoaa, joka kerta kun sinne menen. Hengähdys luonnon keskellä, kiireettömyys ja ihmisten aitous sekä ystävällisyys saa ainakin minut rauhoittumaan. Ohjelmaa päiville ei suunnitella etukäteen, vaan tehdään juuri sitä, mikä tuntuu kulloinkin hyvälle. Ihan parasta on kuitenkin luonto. Sen kauneutta voi tuijottaa huokaillen vaikka kuinka kauan. Yhdellä hiihtolenkillä oli puolen kilometrin pituinen nousu, sekään ei tuntunut miltään kun ihailin lumisia puita ja niiden välistä pikkuisen pilkistävää aurinkoa.

Kävin sunnuntaina hiihtämässä kotiladuilla. Olihan se ihan kivaa, mutta laduilla oli niin paljon hiihtäjiä, etten melkein mahtunut sekaan. Ihmiset ohittivat ja tulivat eteeni ladulla niin, että minun piti pysähtyä. Se ei ollut kivaa. Katselin ihmisten ilmeitä ja lopuksi totesin, että yksi ainoa ihminen tuli vastaan, jonka kasvoilla oli aurinkoinen hymy. Kukaan ei tervehtinyt, vaikka viikon aikana olin Lapissa huikannut moikat jokaiselle vastaantulijalle. Heräsi kysymys: ollaanko täällä etelässä ladulla vain suorittamassa ilman nautintoa?

Oletko sinä käynyt Lapissa ja millaisia kokemuksia sinulla on?

Mukavaa ja energistä pakkasviikkoa!

Mari