Siirry pääsisältöön

Oletko käynyt Vallisaaressa?




Oletko vieraillut Vallisaaressa? Minäpä kävin syyskuussa työporukan kanssa ja voin suositella päiväretkeä saareen, vaikka sotajutut eivät sinua kiinnostaisikaan. Tulevana lauantaina on mahdollisuus päästä tutustumaan ruskan värittämään Vallisaareen. Vesibussi lähtee 20.10. Kauppatorin Linnakelaiturista (Suomenlinnan lautan oikealta puolelta). Normaali vesibussiyhteys Vallisaareen on toukokuusta syyskuuhun.
Vallisaari on vanha sotilassaari, jossa on jäljellä linnoituksia ja tykkejä. Tosin minua viehätti enemmän saaren upeat maisemat merelle ja sen luonto. Saaressa voi liikkua polkuja pitkin merkittyjä reittejä pitkin. Pidempi kierros on 3 kilometriä ja lyhempi 2,5 kilometriä. Meillä oli opas kertomassa saaren historiasta hauskoin tarinoin. Hän esitteli, missä sijaitsi aikoinaan koulu, kyläkauppa, panimo ja mistä päin tiirailtiin merelle vihollisia sekä millaista elämää saaressa vietettiin. Tykit kiinnostivat tietenkin miespuolisia vierailijoita ja sotajutut pääsivät oikein kunnolla valloilleen, sillä aikaa kun minä kuljin kamerani kanssa rantoja pitkin.
Saari oli sotilaallisessa käytössä Suomenlinnan rakennustöiden alusta lähtien. Rakennukset olivat nyt ränsistyneitä, mutta edelleen paikallaan. Saaren asukkaat ovat muuttaneet pois saarelta, tai olihan siellä yksi omakotitalo asuttuna. Pysyvien asukkaiden lisäksi nuoret miehet ovat suorittaneet varusmiespalvelustaan saarella. Pinta-alaa saarella on 76,2 ha.
Saaren luonto on monimuotoista. Kerrotaan, että polkujen varrella voi kohdata mäyriä, lepakoita ja erinäisiä lintuja, jopa peuroja aikaisemmin. Saarella on helppo liikkua opastettuja reittejä pitkin. Varusteiksi kannattaa varata hyvät, tukevat jalkineet ja iso reppu eväitä, joita voi syödä vaikka kivikkoisen rantapolun varrella. Esteettömiä reitit eivät ole, koska maasto on hyvin epätasaista, mutta lastenrattaillakin pääsee liikkumaan tietyin varauksin.
Saaresta huolehtii Metsähallitus ja vierailujen lisäksi siellä voi järjestää myös yksityistilaisuuksia ja juhlia. Opastetuilla kierroksilla pääsee myös tutustumaan saaren eteläiseen kärkeen.














Nauttikaa ja lähtekää luontoon!
Mari

Kommentit

  1. Olen myös käynyt Vallisaaressa ja tykkäsin kyllä. Aion mennä joku kerta vielä uudelleen. Varmasti mielenkiintoista kun on opas kertomassa saaren historiasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t