Sain mieluisan haasteen Zero Wastelta syyskuun kampanjan tiimoilta. Se mitä jätämme jälkeemme tuleville sukupolville on tärkeää, ja siksi haluan kantaa korteni kekoon tämän kampanjan osalta. Olethan huomannut myös sen, että tällä viikolla vietetään valtakunnallista hävikkiviikkoa. Valmista ateria niistä raaka-aineista mitä kaapista löytyy ja vältä uusien ruoka-aineiden ostoa. Hyviä hävikkiruokaohjeita löydät esimerkiksi annan ruokasivuilta.
Syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin
Tässä muutama fakta kulutuksesta ja jätteen määrästä:
- Maapallon asukkaat kuluttavat nyt kuusi kertaa enemmän kuin vuonna 1960 ja yli kolmannes kulutuksen ympäristövaikutuksista syntyy ruuasta.
- Suomalainen tuottaa keskimäärin 500 kg jätettä vuodessa, mikä on valtava määrä ja tästä määrästä jopa 80 % olisi kierrätettävissä.
- Kotitaloudet heittävät vuosittain 120-160 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa roskiin eli henkeä kohden 23 kiloa. Kirjoitin ruokahävikistä aiemmin täällä.
Mitä jätteellä tarkoitetaan?
Jätettä on kaikki se, mitä ei voi kierrättää ja mikä päätyy kaatopaikalle poltettavaksi. Tämä ei koske ainoastaan jäteastian jätettä, vaan myös sen ulkopuolelle kertyvää jätettä. Kun lajittelet kodin jätteet oikein, se kulkeutuu teollisuudelle uusien tuotteiden tai mullan raaka-aineeksi tai uusioenergiaan. Keittiöjätteen voit lajitella näin: biojäte, lasi, metalli, kartonki ja paperi. Tarkempia ohjeita löydät pääkaupunkiseudulla Hsy:n sivuilta.
Mikä on Zero Waste?
Zero waste on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoite on edistää kestävää elämäntapaa, sen kulmakivenä on "ajattelutapa, joka kannustaa vähentämään jätettä ja tavoittelemaan elämäntapaa, josta jätettä ei synny" ns. kiertotalouden tavoitetila. Kaikki asiat ja esineet suunnitellaan kestämään käyttöä ja niin, että ne voidaan käyttää uudelleen sekä kierrättää helposti. Niinpä mietin millaisia arkirutiineja minulla on nyt ja missä on petraamista.
Miten huolehdin jätteestä?
Kangaskassi on aina käsilaukussa. Aina se ei riitä kauppaostoksiin, mutta useimmiten. Jos muovikassi on pakko ostaa, valitsen aina kierrätyskassin, joka käytetään vielä uudelleen roskapussina. Satunnaiset muovikassit tulevat talouteemme lähes yksinomaan ruokakaupoista. Kaikissa muissa ostoksissa pakkaan tavarat laukkuun tai kangaskassiin. Kun myyjä kysyy kassalla ostanko muovikassin - vastaus on: ei kiitos.
Talouspaperin kulutusta pyrimme vähentämään kankaisella keittiöpyyhkeellä, johon kuivataan kädet sekä vesiläikät keittiön tasoilla ja pöydällä. Pyyhe on keittiössä helposti saatavalla paikalla.
Siivous- ja tiskirättinä toimii neulottu bambupuuvillarätti. Leikkaan siivousräteiksi myös vanhoja teepaitoja ja puhki kuluneita pyyhkeitä. Eri kokoiset rätit palvelevat keittiön lisäksi miehen autoaskareissa ja remonttihommissa. Ekopyyhkeet ovat myös käytössä, kun haluan nukkaamattoman pinnan esimerkiksi liesitasolla.
Roskien lajittelu
Maitotölkit lajitellaan erikseen ja ne toimivat takan sytykkeinä, samoin poltettavat pakkausmateriaalit.
Paperien lajittelussa keittiössä on huopakori Hesareille ja muille paperille. Kerran viikossa kori kiikutetaan alakerran varaston isoon Ikean kassiin ja siitä eteenpäin paperinkeräykseen noin kerran kuukaudessa.
Juomatölkit ja -pullot viedään noin kerran kuukaudessa kaupan palautuspisteeseen. Keräyspisteenä toimii keittiön kaapin ylähyllyllä oleva kori, johon tyhjä pantti on helppo sujauttaa.
Lasipullot ja -tölkit saavat uuden elämän keittiössä maustepurkkeina, smoothielasina tai eväspurkkina. Retkelle pakkaan pieniin lasipurkkeihin sokerin ja maidon kahville tai jotain muuta retkievästä. Keittiöstä otetaan mukaan haarukat ja lusikat, jos niitä tarvitaan. Kahvi on termospullossa ja sen korkkina on kaksi mukia sisäkkäin.
Lasipurkeista saa kivannäköisiä, kun maalaa kannet tai koristelee lasin pinnan. Rusetin voi tehdä kannen reunaan niinestä tai kauniista nauhasta. Isot lasipurkit toimivat hyvin kynttilälyhtyinä. Kynttilät eivät valu lattialle. Lyhdyn pohjalle voi asetella muutaman kiven koristeeksi tai miksei sammaltakin, mutta silloin kannattaa varmistaa paloturvallisuus. Kaikkia lasipurkkeja ei voi säästää, joten osa niistä menee lasinkeräykseen.
Kompostoria meillä ei ole ja se harmittaa jatkuvasti. Ruokajätettä syntyy meillä melko vähän ja olemmekin naapurin kanssa miettineet yhteisen kompostorin ostoa.
Jätteen vähentäminen
Ruuan säilytykseen pyrin käyttämään kannellisia keramiikka-astioita, mutta tässä on ehdottomasti parantamista. Liian helposti käärin muovikääreen jämäruokien tai jääkaappiin siirrettävien ruokien ympärille. Löysin keväällä Prismasta valkoisia uunivuokia, joihin kuului kansi. Niitä olen käyttänyt tosi paljon.
Täyttöpusseilla vähennän muovijätteen määrää. Käsisaippuat, pesunesteet ym. on helppo tyhjentää kauniiseen annostelijaan tai pulloon. Vanhan vesipullon täytän aamulla ja sama pullo kulkee mukana pitkään.
Pullat ja sämpylät voi hyvin paistaa useamman kerran samalla leivinpaperilla, aina ei tarvitse repäistä uutta paperia paistopellille. Suosin leivinpaperirullaa, josta saa repäistyä juuri oikean kokoisen paperipalan, eikä hukkaa synny kuten valmiissa arkeissa.
Vaatteiden kierrätys toimii hyvin perhepiirissä. Äidiltä tyttärille tai tyttäriltä äidille periaatteella. Elleivät ne tuota tulosta vaatteet lähtevät kiertoon hyväntekeväisyysjärjestöihin.
Siivouksessa käytetyistä ekologisista aineista kirjoitin täällä.
Missä voin vielä parantaa?

Täältä löydät HSY:n kohtuullisen kuluttajan vinkkilistan.
Kaikkea ei kannata lähteä muuttamaan kerralla. Aloita sellaisista asioista, jotka on helpoin toteuttaa omassa taloudessasi - vaikka kertakäyttöisistä muovipulloista ja muovikasseista.
Haastan sinut mukaan kampanjaan!
Valitse kaksi asiaa, miten vähennät jätettä syyskuussa ja toivon, että kuukauden aikana siitä tulee tapa, josta et luovu.
Tulethan mukaan?
Mari
Kommentit
Lähetä kommentti
Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.