Siirry pääsisältöön

Polkupyörällä Helsinkiin

 



Meillä on ollut tapana lähteä ainakin kerran kesässä polkupyörillä pääkaupunkiin täältä Espoon perukoilta. Matka ei sinänsä ole mahdottoman pitkä, mutta puolikuntoisille ja useiden pysähdyksien vuoksi tähän kuluu yleensä koko päivä. Kuten kaikkialla tänä kesänä, niin pyöräilypäivänäkin sää oli helteinen ja mittari lähenteli 30 astetta. Mummopyörän koriin pakattiin monta juomapulloa ja hieman evästä. Aluksi pujottelimme keskuspuiston kautta ja Villa Elfikin (kuvat yllä) mailta pientä rantatietä pitkin Otaniemeen. Lehmiä ei tällä kertaa näkynyt laitumella, mutta muutoin maisemat olivat ensiluokkaiset. Karhusaaren ja Lehtisaaren kohdalla pyöräilijöitä oli niin paljon, että sai olla tarkkana, että pysyi oikealla kaistalla.








Ensimmäinen pidempi pysähdys oli Tamminiemessä UKK:n lohivoileipien parissa. Suolainen tekee hyvää kuumalla. Voimaantuneina poljimme Mäntyniemen kautta Hietsuun, jossa oli seuraava levähdyspaikka.






 

Ruoholahdessa oli jäätelötauko ja siitä matka jatkui Karhusaaren rantaan uimaan. Viimeinen etappi kohti kotia oli tuskien taival. Takapuolessa poltteli ja jalat olivat jo aivan muusina. Kotiin kuitenkin päästiin ja kyllä sen jälkeen oli voittajan tunne koko illan ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Pyöräily on ihanaa.

Oletko sinä pyöräilijä ja millaisia matkoja pyöräilet?

Mari

Kommentit

  1. Kyllä pyöräilen! Lähinnä työmatkoja Leppävaaran suunnalta Hakaniemeen ja takaisin. Rasitusvamman vuoksi en ole päässyt juoksemaan, joten tänä kesänä olen pyöräillyt muutenkin Helsingissä ja Espoossa. Otaniemen rannat ovat tuttuja juoksulenkeiltä. Joskus on näkynyt lehmiäkin. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elina, eikös meillä olekin täällä pääkaupunkiseudulla hienot lenkkimaastot ja tosiaan lehmiäkin näkee joskus lenkillä. Toivottavasti rasitusvammasi paranee pian. Aurinkoista kesän jatkoa sinulle lenkkipoluillesi.

      Poista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t