Olohuone on usein käyntikortti kotiin, joten ei ole ihan samantekevää, miltä olohuone näyttää. Olohuone on yleensä kodin monitoimitila, jossa perheenjäsenet viettävät yhteistä aikaa - elohuone, kuten Ikea ilmaisee. Siksipä olohuoneen sisustussuunnittelussa on otettava huomioon monikäyttöisyys, asukkaiden toiveet ja tarpeet ja muunneltavuus. Mielenkiintoa lisäävät eri kokoiset elementit ja niiden ennakkoluuloton sijoittelu. Kerroksellisuus saa myös näkyä.
Viihtyisyyteen vaikuttavat kalusteiden mukavuus ja koko, joten älä valitse liian suurta tai liian pientä sohvaa. Sohva on yleensä olohuoneen suurin huonekalu ja sen mitoitusta kannatta miettiä. Sijoita sohva myös hieman irti seinästä. Sohvaryhmän sijoittelussa ratkaistaan se, mitä sohvalta halutaan katsella: telkkari, taulu, takkatuli vai ulkoa näkyvä maisema. Seurusteluryhmä asetellaan niin, että kaikki näkevät keskustelukumppanit vaivattomasti, lisänä voit käyttää kevyempiä tuoleja nojatuolien lisäksi. Jos olohuone on suuri, voidaan luoda useita toiminnallisuuksia kalusteilla. Suunnittelussa täytyy muistaa jättää liikkumisille, kalusteiden käytölle ja lapsiperheessä leikeille tilaa.
Oikein mitoitettujen kalusteiden lisäksi olohuoneen viihtyvyyteen vaikuttaa lattian ja seinien pintamateriaalit. Väreillä ja kuvioilla saadaan haluttua tunnelmaa huoneeseen. Tekstiilit akustoivat tilaa ja niillä saadaan näyttävyyttä sekä tunnelmaa huoneeseen. Tekstiileitä saa helposti ja edullisesti uutta ilmettä tilaan, esimerkiksi vuodenaikojen mukaan.
Älä täytä olohuoneetta turhilla tavaroilla. Sohvapöytä ja pienet apupöydät tuovat tilaan ryhtiä ja käytännöllisyyttä, lisäksi seurusteluryhmään tarvitaan tasoja, joille asukkaat ja vieraat voivat laskea syötävät. Huomioi näiden sijoittelussa kulkutilat. Kaikkien huonekalujen ei myöskään tarvitse olla seinustalla. Huonekalujen neliskulmaisuutta kannattaa rytmittää pyöreällä muodolla. Pyrin sijoittamaan huoneeseen aina jotain pyöreää rikkomaan muotoja. Huoneesta tulee tylsä, jos kaikki neliskulmaiset huonekalut ovat seinustalla.
Yksi olohuoneen tärkeä asia on matto. Matto tuo tilaan lämpöä ja kotoisuutta ja akustoi tilaa luontevasti. Yleensä näen liian pieniä mattoja olohuoneessa. Maton on oltava riittävän iso, jolloin se tuo huoneeseen väljyyttä ja tilan tuntua. Maton tulee ulottua sohvan reunaan ja mielellään sen alle sekä oltava leveämpi kuin huoneen pääkaluste, yleensä sohva. Sohvalta noustessa jalat pitää tulla matolle.
Kodin tunnelmaa luodaan valaistuksella ja yksityiskohdilla, näillä saat sisustuksen heräämään henkiin: sohvatyynyt ja shaalit sohvalla, pöytä- ja jalkalamput, joilla luot kiinnostavaa valaistusta huoneeseen ja koriste-esineet sekä viherkasvit täydentävät kivasti kokonaisuutta. Kannattaa myös muistaa tavaroiden sommittelu tasoille. Leikittele erilaisilla asetelmilla ja muuta niitä aika ajoin. Kokeile rohkeasti eri muotoja, pintamateriaaleja ja värejä. Vältä saman kokoisten esineiden rinnakkain laittamista, liika symmetrisyys on tylsää, rakenna sommittelu vaikka katseenvangitsijan ympärille.
Viihtyisyyteen vaikuttavat kalusteiden mukavuus ja koko, joten älä valitse liian suurta tai liian pientä sohvaa. Sohva on yleensä olohuoneen suurin huonekalu ja sen mitoitusta kannatta miettiä. Sijoita sohva myös hieman irti seinästä. Sohvaryhmän sijoittelussa ratkaistaan se, mitä sohvalta halutaan katsella: telkkari, taulu, takkatuli vai ulkoa näkyvä maisema. Seurusteluryhmä asetellaan niin, että kaikki näkevät keskustelukumppanit vaivattomasti, lisänä voit käyttää kevyempiä tuoleja nojatuolien lisäksi. Jos olohuone on suuri, voidaan luoda useita toiminnallisuuksia kalusteilla. Suunnittelussa täytyy muistaa jättää liikkumisille, kalusteiden käytölle ja lapsiperheessä leikeille tilaa.
![]() |
Kuva Pinterest |
![]() |
Kuva Pinterest |
Älä täytä olohuoneetta turhilla tavaroilla. Sohvapöytä ja pienet apupöydät tuovat tilaan ryhtiä ja käytännöllisyyttä, lisäksi seurusteluryhmään tarvitaan tasoja, joille asukkaat ja vieraat voivat laskea syötävät. Huomioi näiden sijoittelussa kulkutilat. Kaikkien huonekalujen ei myöskään tarvitse olla seinustalla. Huonekalujen neliskulmaisuutta kannattaa rytmittää pyöreällä muodolla. Pyrin sijoittamaan huoneeseen aina jotain pyöreää rikkomaan muotoja. Huoneesta tulee tylsä, jos kaikki neliskulmaiset huonekalut ovat seinustalla.
Yksi olohuoneen tärkeä asia on matto. Matto tuo tilaan lämpöä ja kotoisuutta ja akustoi tilaa luontevasti. Yleensä näen liian pieniä mattoja olohuoneessa. Maton on oltava riittävän iso, jolloin se tuo huoneeseen väljyyttä ja tilan tuntua. Maton tulee ulottua sohvan reunaan ja mielellään sen alle sekä oltava leveämpi kuin huoneen pääkaluste, yleensä sohva. Sohvalta noustessa jalat pitää tulla matolle.
Kuva Pinterest
Toinen tärkeä ja hyvin hallitseva elementti suomalaisissa olohuoneissa on telkkari. Katseluetäisyydeksi suositellaan 2-4 m riippuen television tuumakoosta. Telkkarien koko on suurentunut huomattavasti, joten sen ei enää tarvitse olla kovinkaan lähellä katsojaa. Kannattaa myös miettiä, löytyisikö telkkarille paikka jostain muualta kuin olohuoneesta.Kodin tunnelmaa luodaan valaistuksella ja yksityiskohdilla, näillä saat sisustuksen heräämään henkiin: sohvatyynyt ja shaalit sohvalla, pöytä- ja jalkalamput, joilla luot kiinnostavaa valaistusta huoneeseen ja koriste-esineet sekä viherkasvit täydentävät kivasti kokonaisuutta. Kannattaa myös muistaa tavaroiden sommittelu tasoille. Leikittele erilaisilla asetelmilla ja muuta niitä aika ajoin. Kokeile rohkeasti eri muotoja, pintamateriaaleja ja värejä. Vältä saman kokoisten esineiden rinnakkain laittamista, liika symmetrisyys on tylsää, rakenna sommittelu vaikka katseenvangitsijan ympärille.
Tarvitsetko apua stailaukseen? Ole yhteydessä.
Mari
Kommentit
Lähetä kommentti
Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.