Siirry pääsisältöön

Huolehdi ympäristöstä myös kesällä






Maailman ympäristöpäivää vietetään 5.6. Muista huolehtia roskista  myös kesälomalla ja piknik-retkellä. Maailma saastuu kovaa vauhtia ja ellemme me jokainen huolehdi omista roskistamme, olemme katastrofin partaalla piankin. Muovit ja muut hitaasti maatuvat materiaalit on suurin ongelma. Ihmisen heittämiin roskiin loukkaantuu ja kuolee moni eläin,  roskat ovat vaaraksi eläimille. Tuolta linkin takaa voit lukea kammottavia tapauksia, joissa roskat ovat aiheuttaneet eläimille vammoja.
 
Ympäristöpäivä on YK:n organisoima teemapäivä. Päivän tarkoituksena on nostaa esille ympäristössämme tapahtuvia muutoksia sekä lisätä kansalaisten ympäristötietoisuutta ja kannustaa ympäristön suojelemiseen. Ilmastonmuutoksen vähenemiseen voi jokainen omilla valinnoillaan vaikuttaa. Usein kuulen, että yhden ihmisen vähäisistä teoista ei ole mitään hyötyä. Jokaisen teot ja tekemättä jättämiset ovat kuitenkin tärkeitä ja vähitellen niistä syntyy laajempikin merkitys. Vähemmän viisaasti on hanke, jonka tavoitteena on vähentää niin kotien kuin julkisen sektorin ympäristöhaittoja ja kasvihuonekaasupäästöjä.  Jokapäiväiset ympäristöteot on helppo toteuttaa ja niistä tulee hyvä mieli.

Suomessa käytetään paljon luonnonvaroja ja kasvihuonekaasupäästöt ovat suuria henkeä kohden eli vähennystä pitää saada mm. asumisessa, ruokailussa ja liikkumisessa. Eikä kaikki ole suinkaan mukavuudesta tai luopumisesta kiinni, vaan asenteesta.
  • Rakentaminen ja asuminen voidaan järjestää energiaviisaasti
  • Ruoan hävikkiä voidaan vähentää
  • Raaka-aineita valitaan ympäristöystävällisemmin
  • Liikkuminen ohjataan luontoa vähemmän kuormittaviin ratkaisuihin, joista on ympäristön lisäksi hyötyä ihan jokaiselle ihmiselle.


Pidetään huolta ympäristöstä tänään ja joka päivä!

Mari


 


 
  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t