Siirry pääsisältöön

Meditaatiohetkiä







Miten sinä hengität, onko se tietoista vai tiedostamatonta? Usein olemme tietoisia hengityksestämme vasta silloin, kun siinä tapahtuu jotain odottamatonta: stressissä, rankan urheilusuorituksen jälkeen tai astmakohtauksessa.

Jooga tarjoaa monipuolisesti terveyttä sekä mielelle että keholle. Meditaatio on yksi osa joogaharjoituksia ja siitä on tullut varsin suosittua viime vuosina joogan ohella. Oletko huomannut, että ajatukset vilistävät kovaa vauhtia ristiin rastiin pääsi sisällä - ajatusruuhkaa. Usein ruuhka-aika alkaa nukkumaan mennessä. Se ei ole kovin terveellistä, koska se vie valtavasti energiaa ja usein myös unen. Itämaisen ajattelutavan mukaan sinun pitäisi ottaa yksi ajatus kerrallaan käsittelyyn ja sen jälkeen antaa sen mennä, sillä jos päässä on tuhat ajatusta sikin sokin, niitä ei kerralla pysty käsittelemään. Syntyy stressi ja epävakaa olo, sen lisäksi energiataso laskee huimasti.

Meditaatio on hyvä tapa tyhjentää päässä pyörivä ruuhka ja keskeyttää kiire, jopa työpäivän aikana. Meditaatiosta on monesti hieman pinttynyt mielikuva risti-istunnassa istuvasta turbaanipäisestä uskovasta hihhulista, joka mumisee jotain omassa kuplassaan. Ei ehkä ihan niin, vaan yksinkertaisimmillaan meditaatio on hengitykseen keskittymistä. Alussa meditaatio on vaikeaa, sillä mieleen tulee monia ajatuksia, suhtaudu niihin myötätunnolla ja aja ne pilvenhattaran lailla tiehensä sekä siirrä ajatukset lempeästi takaisin hengitykseen. Tämä vaatii siis hieman harjoittelua. Pikkuhiljaa saat kuitenkin pidettyä ajatuksen hengityksessäsi pidempään ja pidempään. Tämä on ensimmäinen onnistumisen askel meditoinnissa. Itse olen huomannut, että meditoiminen ryhmässä on helpompaa kuin yksi kotona.

Syvä ja keskittynyt hengitys tekee hengityksestä tietoista ja silloin sillä harjoitetaan kokonaisvaltaisesti keuhkoja sekä mieltä. Kiinalaiset ovatkin osuvasti todennet: "Where mind goes, the energy follows". Hengitysharjoituksessa sisään hengityksellä vatsa nousee ja rintakehä laajenee ja solisluut kohoavat ja keuhkojen tyhjentyessä solisluut, rintakehä ja vatsa laskevat. Hengitys on aaltomaista ja rauhallista. Alussa kannattaa keskittyä hengityksessä näihin kolmeen vaiheeseen sekä sisään että uloshengityksessä, mutta lopulta hengitys sujuu ihan luonnollisesti. Tärkeää on olla itselleen armollinen, sillä jonakin päivänä tietyn tason saavuttaa helposti, ja taas toisena päivänä mieli vaeltaa vilkkaana asiasta toiseen. 

Miksi sitten pitäisi harjoittaa meditointia? Tämän päivän kiireinen elämä, häly ja silmien ohi kiitävät kuvat ja valot aiheuttavat meissä monenlaisia oireita: päänsärkyä, stressiä, levottomuutta, unettomuutta jne. Meditoimalla pidät tunteet ja stressin hallinnassa ja parannat omaa kehotietoisuutta. Keskittymiskykysi ja solujen hapensaanti paranee, myös sydän voi silloin paremmin. Sisäisen rauhan löytyminen on monelle varmasti tervetullut ja silloin asioita pystyy tarkastelemaan hieman etäämpää. Kuulen usein kuinka ihmisiä ahdistaa monet eri asiat ja toisille jokainen työpäivä tuntuu urheilusuoritukselta, jos meditaatiolla voi edes hieman parantaa tyytyväisyyttä elämään, niin miksi sitä ei kokeilisi. Pelkästään totuttujen tapojen rikkominen voi tuoda elämään paljon iloa ja merkityksellisyyttä. Oletko ohjelmoinut itsesi tekemään asiat aina samoin päivän aikana?

Meditoinnissa on monta eri tasoa ja jos se kiinnostaa enemmän, niin lisää asiasta voit lukea täältä tai kysyä lähimmästä joogastudiosta lisätietoja, siellä joogaohjaajat neuvovat mielellään. Suosittelen kuitenkin joskus kokeilemaan tätä helppoa hengitysharjoitusta.

Rentouta keho ja mieli.
Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri