Siirry pääsisältöön

Lämmin neule

 
Kylmällä säällä lämmin neule on päivän pelastaja. Jokaiseen syksyyn kuuluu ainakin yksi uusi itse neulottu villapaita. Tänä vuonna neule valmistui hyvissä ajoin loppukesästä. Aloitin neuleen jo kesälomalla. Neulepuseron etuosa on kudottu poikittain ja se on ensimmäinen näin neulomani pusero. Hieman hankala oli hahmottaa, miten kappale muotoutuu, kun neulominen aloitettiin yhdestä kulmasta ja siitä muodostui toinen puolikas ja sen jälkeen neulottiin vielä yläosa ja toinen olkapää. En tiedä menikö kaikki ihan oikein, mutta tällainen siitä vihdoin tuli. Loppuosa neuleesta olikin tuttua ja helppoa.

Villaneuleen hoito-ohjeet
Villavaatteet säilyttävät hyvät ominaisuutensa pitkään ja pysyvät kuosissaan vuosi kausia, se vaatii kuitenkin hyvää hoitoa ja huolenpitoa. Oikein hoidetut villavaatteet ja -asusteet kestävät pitkään.

Villa hylkii likaa, joten villaneuleita ei kannata pestä liian usein, tuuletus raittiissa ulkoilmassa riittää.  Muutama tunti raikkaassa ilmassa tekee ihmeitä ja saat ihanan tuoksun neuleeseen. Jos neuleeseen tulee tahroja tai likaa laita se vasta sitten pesuun.

Pese villavaatteet näin:
  • pese nurinpäin käännettynä
  • katso vaatteen tai lankavyötteen pesumerkinnöistä, voiko neuleen pestä koneessa villaohjelmalla vai käsin
  • käytä pesussa reilusti vettä
  • käytä nestemäistä villapesuainetta
  • älä hankaa vaan puristele neuletta pesuvedessä
  • huuhtele 3-4 vedessä, kunnes neuleesta ei enää irtoa pesuainetta
  • linkoa neule kevyesti
  • kuivaa mieluiten vaakatasossa, ei auringossa
Mikäli neulevaate on ryppyinen sen voi höyryttää tarvittaessa. Säilytän neuleet vaatekaapin hyllyllä viikattuina pinoon, joten joskus neuletta joutuu höyryttämään sileäksi.
Neulevaatteet ovat lämpimiä, pehmeitä ja hengittäviä, siksi ne ovat yksi lempimateriaaleistani. Syksyssä parasta on kun saa pukea lämpimän villapaidan päälle. Olen täysin neuleihminen ja ne tuntuvat päällä kaikkein mukavimmille: mekot, villatakit, neulepaidat, kaulaliinat, pipot, hanskat ym. kaikki yhtä ihania. Neuleet kuuluvat oleellisesti työ- sekä vapaa-ajanpukeutumiseeni.

Tänä syksynä onkin ollut kiva havaita, että neuleita on tavallista enemmän tarjolla. Lankakaupat ovat myös heikkouteni, on niin ihana hypistellä lankoja ja visioida mitä kaikkea niistä voisi neuloa. Telkkaria katsoessa minulla on ihan pakko olla käsityö esillä, muuten en voi istua paikoillani niin pitkään.

Mitkä ovat sinun lempineuleitasi?
 
 ♡  Mari


Kommentit

  1. Hieno neule!!!!
    kumpa minäkin osaisin kutoa sellaisen.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kiitos! Tämä neule oli kieltämättä hieman suuritöisempi, koska puolet etukappaleesta neulottiin vinoon ja oli kainaloiden kohdalla vaikea hahmottaa miten neule istuu. Perus neulepuseron tekeminen ei ole vaikeaa. Voit aloittaa ihan suorilla kappaleilla, jotka itseasiassa ovat tällä hetkellä muotia. Ei tarvita kainalokavennuksia lainkaan vaan suorat hihat istutetaan suoraan. Jos innostuit ja kaipaat apua, niin laita minulle sähköpostia, niin ohjeistan lisää. Ihanaa kevään odotusta! - Mari

    VastaaPoista
  3. Hei. Löytyykö tähän neuleeseen ohjetta jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ohje löytyy Novitalta: Malli 7, Syksy 2015 -lehti. Ohjeen saat myös verkkosivuilta. Mukavia neulehetkiä. - Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t