Karhunpesä - tiimityöskentelyä

 

 

 

Lähden aamulla ajamaan kohti Nuuksiota. Hieman vatsanpohjassa nipistää, miten tämä päivä oikein sujuu? Olen valmistautunut  lukemalla viime aikoina paljon kirjoituksia ja kirjoja tiimin toimivuudesta ja miten toimintatapoja voidaan muuttaa tehokkaammiksi.

Puolen tunnin ajomatka, kiemuraista tietä ohi Haltian, niin näen edessäni kyltin Karhunpesälle. Idyllinen tumma hirsimökki on mäen päällä. Mökin omistaa Sea & Mountain Adventures. Osa porukasta on ehtinyt paikalle ennen minua.  Nousen autosta ja hiljaisuus on ympärilläni - ei hälinää, ei häiriöitä. Viereisestä Suomen eteläisimmästä poropuistosta kuuluu vaimeita ääniä ja kotaravintolan harja nousee korkealle puiden latvoja kohti. Kapeat polut johdattavat metsään - tästä tiimin kehittämispäivä alkaa.

Valitsin toistamiseen Karhunpesän, koska mökissä on kiva tunnelma ja ikkunasta ulos katsoessa näkee käppyräisiä mäntyjä, sammalta, jäkälää ja kanervia. Tuvassa on takka, jonka tuli lämmittää kivasti koleana syyspäivänä ja eteisen korissa on vierailijoille tossuja ja villasukkia. Otamme aamukahvin ja istuudumme sohvalle tai pöydän ääreen.

Kahvittelun jälkeen asetumme istumaan takan ääreen. Tunnelma on odottava. Olen iloinen siitä, että jokainen tiiminjäsen on paikalla. Rupattelemme leppoisasti rentoutusmusiikin soidessa hiljaa taustalla. Päivän alkuun luen Maaret Kallion kolumnin: Tunteet kuuluvat työpaikoille. Paljastan työ minäni ja koti minäni eroja, heikkoja kohtiani ja vahvuuksiani. Mitä työ minulle merkitsee ja kuinka tärkeä osa se on elämääni. Toiset tarttuvat aiheisiin ja käymme syvällistä keskustelua asiasta. Näin oli tarkoituskin. Aika kuluu kuin siivillä ja huomaamme nälän kurnivan jo vatsassa. Ei hätää, tiedämme entuudestaan, että täällä saa hyvää ruokaa. Täytyy antaa täydet pisteet tälläkin kertaa Karhunpesän emännän herkuille, jotka hävisivät suihin pika vauhtia. Riistapyörykät sienikastikkeella lisuikkeineen ja jälkkäriksi marjarahkaa. Nam!

Vielä reilu tunti ryhmätöitä ja sen jälkeen pääsemme Nuuksion luontoon. Kun opas noutaa meidät mökistä kengät on vaihdettu jo lenkkareihin. Jännitämme, saammeko sääennustuksessa luvatun sateen niskaamme. Pieni kapea polku vie syksyiseen metsään - on niin kaunista. Kiskon puhdasta ilmaa sisääni liiankin innokkaasti. Muutaman stressiviikon jälkeen mielellä on tänään aikaa rauhoittua. Kiipeämme korkealle kalliolle, jossa oppaan mukaan on sijainnut Etelä-Suomen ensimmäinen laskettelurinne.

 

 

Kuljemme märkiä polkuja pitkin eteenpäin, suon ohi valtaville kivilohkareille. Opas antaa meille etsintätehtävän: kuka löytää ensimmäisenä hiidenkirnun. "Tuolla puolessa välissä kalliota", huutaa joku. Kyllä, siinä todella on hiidenkirnu. Niinpä ei muu auta, kuin kiivetä jokunen metri kalliota ylöspäin, että saan kuvan hiidenkirnusta. Sehän on täynnä vettä!

 

 

Palaamme takaisin Karhunpesälle, jossa meitä odottaa kodassa nokipannukahvit ja lämpöiset pullat. Sitä ennen tervehdimme vielä paikan poroja ja syötämme niille ämpärillisen jäkälää. Kylläpä espoolaiset porot ovat uteliaita. Yritän ottaa niistä kuvaa, mutta se tuntuu lähes mahdottomalle, kun kuono lähestyy koko ajan kameran linssiä.

Työyhteisön tärkeä voimavara on ihmissuhteet, hyvä vuorovaikutus ja luottamus, vaikka työ on raskasta ja haastavaa, tarvitaan inhimillisyyttä. Tällaiset päivät ovat tärkeitä jaksamisen ja ilmapiirin kannalta.

Kosketus luontoon ja hiljaisuus, siitä kerään voimia tulevaan talveen.

 

♡ Mari