Siirry pääsisältöön

Ruokahävikki


Miten käsittelet ruokahävikkiä, meneekö se vessanpöntöstä alas, roskikseen vai käytätkö ruuanjämät uudelleen? Ruokahävikillä ei tarkoiteta pilaantunutta ruokaa, vaan syömäkelpoista ruokaa, joka heitetään roskiin. Maailmassa noin 30 % kaikesta tuotetusta ruuasta päätyy hävikkiin ja Suomessa jopa 10 - 15 % eli lähes 8000 rekka-autollista ja henkeä kohti noin 23 kiloa. Tilanne meillä on parempi, kuin useammassa muussa maassa, mutta onhan tuo luku hirvittävän suuri, kun monella on ruuasta huutava pula. (Lähde: Luonnonvarakeskus, LUKE).

Helsingissä, vanhassa Lapinlahden sairaalassa on hävikkiravintola Loop. Lounasruokien raaka-aineet saadaan yhteistyökauppojen hävikkiruuasta. Ravintola käyttää 90 % raaka-aineistaan hävikistä. Annokset ovat näyttäviä ja herkullisia. Pihapiiri on kotoisan näköinen ja annokset tarjoillaan kesäaikana suoraan keittiön ikkunasta. Tämä on hienoa toimintaa ja kannattaa piipahtaa lounaalla - saatat yllättyä.

Pikku Roballa on Publik cocktailbaari, jossa drinkki tehdään hävikistä ja sen toiminta perustuu ekologisuuteen. Ravintolan ylijäämäannoksia voit ostaa alennettuun hintaan ResQ Club -mobiilisovelluksella eli laaturuokaa pikkurahalla. Tee ekoteko ja pelasta ravintoloiden, kahviloiden ja leipomoiden annokset hävikkiin joutumiselta. Valitse annos, maksa sovelluksesta ja nouda annos itsellesi sopivaan aikaan. Mukana on esimerkiksi Helsingissä yli neljäsataa ja muualla suomessa kymmenittäin. Muutamalla eurolla saat esimerkiksi kurpitsa-clilikeittoa, lasagnen tai valkosipulikanaa.

Vaikka pyrin tietoisesti ehkäisemään hävikkiä ja syötävän ruuan pois heittämistä, niin eihän se ihan helppoa ole. Leipää kuivuu väistämättä ja pari päivää samaa ruokaa riittää. Olen pyrkinyt muuttamaan ruuanlaittotottumustani niin, että valmistan ruokaa pienempiä annoksia, mutta sekään ei aina onnistu, kun on tottunut tekemään isolle nälkäiselle porukalle suuren kattilan soppaa.

Tomaatit, kasvikset, juustot ym. käytän ruuanvalmistuksessa hyödyksi ja "piilotan" ne uuteen ruokaan.  Tomaatit ja kasvikset jauhelihakastikkeeseen, viimeistä käyttöpäivää huutavan kerman, kermaviilin tai rahkan esimerkiksi pannukakkuun tai lettuihin ja tummuneet hedelmät smoothieen tai hedelmäsalaattiin. Viikonloppuna perunalaatikkoon meni jääkaappiin jäänyt sinihomejuuston palanen. Laatikkoruokiin ja keittoihin saa helposti hävikkiruoka-aineet upotettua makua antamaan.

 
 
Luomu ja terveellinen ravinto on trendikästä, mutta samalla pitäisi myös muistaa, ettei ruokaa osta kaappeihin pilaantumaan. Sen lisäksi, että hävikkiruualla voidaan ruokkia monta nälkäistä suuta, se on myös vakava ilmasto-ongelma. Ruuan tuottamiseen, kuljettamiseen, pakkaamiseen ja varastointiin kulunut energia ja resurssit katoavat jätepussiin.


Jos omatuntosi alkoi kolkuttamaan (kuten minulla), niin voit rauhoitella sitä hieman, katsomalla blogin alareunan linkistä, löytyisikö Fiksuruoka.fi -hävikkiruokakaupasta sinulle jotain, millä voisit vähentää ilmasto-ongelmaa ja hävikkiä omalta osaltasi.

Kiitos !
 ♡  Mari

Kommentit

  1. Ruokahävikkiin pystyy kyllä itse vaikuttamaan tosi paljon.

    Samaa ruokaa syö useammankin kerran, kun ei tarvitse syödä peräkkäisinä kertoina tai edes päivinä. Kun ruuan jäähdyttää, säilyttää kylmässä ja lämmittää kerrallaan vaan sen määrän mikä on tarpeen, valmis ruoka säilyy jääkaapissa viikonkin verran hyvänä. Aina ei tarvitse edes pakastaa.

    Myös minulla on tapana hukuttaa parhaat päivänsä nähneitä kasviksia, juureksia jne. pastakastikkeisiin, laatikkoruokiin ja sosekeittoihin.

    Suuri oivallus on itselle ollut myös se, että maitotuotteet (kun ne on säilytetty oikein) varsinkin avaamattomat ovat usein käyttökelpoisia vaikka miten pitkään parasta ennen päiväyksen jälkeen.

    Nuukuus on myös hyvä ruokahävikin hillitsijä ;) Ruoka on niin kallista, ettei sitä viitsi heittää pois.

    VastaaPoista
  2. Hei Viikonloppukokki. Hienoa asiaa kommentissasi. Toivottavasti suomalaiset havahtuvat hävikkiin samoin kuten luomutuotteisiin. Yhdessä saisimme paljon hyvää aikaan. Se on totta, että maitotuotteetkin ovat usein käyttökelpoisia päiväyksen jälkeen ja sen jälkeen niistä tulee mitä parhaat letut ja pannarit, samaan taikinaan heitän vanhentuneet rahkat, kermaviilit, maustamattomat jogurtit, riisi- tai mannapuuron. Iso kiitos kommentistasi ja mukavia syyspäiviä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t