Siirry pääsisältöön

Näin on marjat

 
 

Suomalaiset marjat ovat superfoodia. Nyt onkin aika kerätä nämä herkut talteen metsistä ja puutarhoista. Suomalaisille suositellaan puoli kiloa kasviksia päivässä (5-6 annosta), josta puolet tulisi koostua hedelmistä ja marjoista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi 1 dl marjoja, yksi hedelmä ja noin 300 g muita kasviksia päivässä. Loppujen lopuksi tämä ei ole kovin paljon, kunhan vain muistaa syödä niitä pitkin päivää. Oletko sinä samaa mieltä?

Minulle oli aikaisemmin epäselvää, kuinka paljon on yksi annos kasviksia? Pitäisikö punnita kaikki syödyt kasvikset, paljonko painaa porkkana, tomaatti tai salaatti ja mistä kasviksista saan koottua päiväannokseni. Puoli kiloa tuntui suurelta määrältä, kun en osannut hahmottaa kasvisten painoa. Ehkä tästä taulukosta on apua, jos olet miettinyt samaa asiaa.  Alla olevat määrät kasviksia ja hedelmiä on helppo ujuttaa päivittäiseen ruokailuun.
Yksi annos eli kourallinen on:
  • yksi tomaatti
  • yksi porkkana
  • 1,5 dl raastetta tai vihersalaattia
  • 1,5 dl kypsennettyjä kasviksia tai lämmintä kasvislisäkettä
  • 1 dl marjoja
  • yksi hedelmä



Marjakauden ollessa parhaimmillaan kannattaa popsia marjoja mahdollisimman runsaasti juuri poimittuina, niin kauan kuin tuoretta marjaa on tarjolla. Mansikkasato alkaa olla lopuillaan, mutta yhä sitäkin löytyy. Sen sijaan mustikat ja vadelmat kypsyvät metsissä ja viinimarjat puutarhoissa. Vieraile ahkerasti marjapensaissa ja poimi suuhusi metsälenkillä mustikoita ja vadelmia. Haali itsellesi marjoja syötäväksi, tee niistä jälkiruokaa ja laita pakastimeen talven varalle. Tässä pieni vinkki pakastamiseen. Olen pakastanut usean vuoden ajan osan marjoista minikokoisiin Minigrip-pusseihin kerta-annoksina, jotka on talvella helppo ottaa aamulla puuron päälle, smoothieen tai töihin evääksi.



Marjoissa on tunnetusti paljon ravintoaineita ja mm. flavonoidit vaikuttavat sairauksien ehkäisyyn ja terveyden ylläpitämiseen. Mitä tummempi marja, sitä enemmän flavonoideja. Vanhempani kehottivat minua lapsena syömään mustikoita, koska niiden sanottiin vaikuttavan näköön. Nykyisten tutkimusten mukaan marjoilla on myös vaikutus sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen ja muistisairauksien ehkäisyssä. Minä syön vitamiinit mieluimmin marjoina kuin pillereinä. Syötkö sinä riittävästi marjoja?
Mustikka: paljon E- ja C-vitamiineja

Herukat: C-vitamiinipommi, E-vitamiinia ja paljon kuituja, 100g mustaherukoita kattaa kaksinkertaisesti päivän C-vitamiinitarpeen ja neljänneksen kuidun päivittäisestä tarpeesta.
Puolukka: E-vitamiinia ja kuitua.

Mansikka: C-vitamiinia, 100g kattaa 60% päivittäisestä tarpeesta, alentaa myös kolesterolitasoa.

Vadelma: C-vitamiinia (puolet vähemmän kuin mansikassa) ja paljon kuitua.
Syödään siis marjoja ja popsitaan porkkanoita!
 ♡  Mari

Dosentti Riitta Törrönen kokosi keväällä tietoja 2000-luvulla marjoista tehdyistä tutkimuksista. Selvitys löytyy täältä.

Kommentit

  1. Tosi mielenkiintoinen ja kattava postaus! Enpä ookkaan noista kaikista faktoista kuullut, joten kiitos näistä!<3

    www.ellileppiniemi.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva kuulla, jos postauksesta oli hyötyä sinulle. Aurinkoista viikonloppua.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus <3 Täytyypä kirjoittaakin nuo määrät ylös :)Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Happystarhome. Kiva, jos tästä oli hyötyä ja sitten vaan marjoja ja kasviksia popsimaan. Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t