Siirry pääsisältöön

Mummin tiikerikakku


Tiikerikakku on ollut puheenaiheena tavalla tai toisella viime viikkoina. Kaivoin vanhan keittokirjani esiin ja leivoin lauantai-illan kunniaksi tiikerikakun, joka "tunnetaan myös nimellä marmorikakku", tämä on suora lainaus keittokirjan alkutekstistä.




Kun katsoin keittokirjani kellastuneita sivuja, niin hymyillen totesin, että tiikerikakkua on leivottu useita kertoja vuosien varrella. Pienet kädet taisivat olla mukana leivontapuuhissa, sekoittamassa taikinaa ja lisäämässä jauhoja. Kodin herkkuleivonnaiset -kirjasta (alkuperäisteos: Sju sorters kakor, 1985) erottaa selvästi, mitkä ohjeet ovat olleet lasten suosikkeja. Kirjaa selatessa totesin kookospalojen olleen vieläkin suositumpia (kirjan aukeama oli täynnä suklaa- ja rasvatahroja), tosin meillä kookoshiutaleet kakun pinnalla vaihdettiin usein värikkäisiin nonparelleihin, kun lapset leipoivat niitä koulun jälkeen koko kaveriporukalle makean nälkään.

Kirjan alussa esitellään taikinan alustamisen apuvälineitä: yleiskone, sähkövatkain ja monitoimikone. Tänä päivänä nämä ovat itsestäänselvyys, mutta muistan äitini sekoittaneen kakut aina puukauhalla. Kakun paistamista ohjeistetaan kirjassa näin: "Hyvään paistamistulokseen vaaditaan hyvä uuni, jossa on luotettava tarmostaatti. Termostaatilla voidaan valita oikea lämpötila. Muutaman asteen virhe ei vaikuta paistamiseen."

Löytyipä keittokirjan välistä vielä vanhalla manuaalisella kirjoituskoneella kirjoitettu ohje perunajauhokakusta. Ihania muistoja vuosien varrelta. Taidanpa laittaa kirjan takaisin reseptilaatikkooni odottamaan uusia muistelointeja. Laitoin vielä nostalgisen lasilautasen kakun alle, sillä se sopi hyvin juuri tähän hetkeen.

Tiikerikakku (Kodin herkkuleivonnaiset)
200 g voita tai margariinia
2 ½ dl sokeria (laitoin vain vajaat 2 dl)
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa tai maitoa
makuaineet:
2 rkl kaakaota
1 rkl vanilliinisokeria
tai ½-1 sitruunan tai appelsiinin raastettu kuori

Voitele ja jauhota vuoka (n. 1 ½ l). Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksi kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja liemi (laitan itse kakkuun jauhot ensin ja liemen erikseen).

Ota toiseen kulhoon 1/3 taikinasta ja sekoita siihen kaakao. Mausta loput taikinasta vanilliinisokerilla tai appelsiinin tai sitruunan kuorella.

Laita puolet vaaleasta taikinasta vuokaan. Sen jälkeen tumma taikina ja päällimmäiseksi loput vaaleasta taikinasta. Vedä haarukalla taikinaan niin, että valmis kakku saa marmorisen kuvioinnin. Paista uunin alimmalla tasolla, 175 asteen lämmössä, n. 1 tunti.



Goodio Cafén lahjakortti on arvottu ja voittajalle lähti sähköpostia.

 ♡  Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t