Siirry pääsisältöön

The Tall Ships Race Turussa



The Tall Ships Races tapahtuma alkoi Turussa 20.7.2017 ja jatkuu sunnuntaihin 23.7. saakka. Tapahtuma on osa kansainvälistä nuorisopurjehdustapahtumaa ja ystävällismielistä kilpailua. Suuret purjelaivat siirtyivät viikolla Kotkasta Turkuun ja rantautuivat Aurajoen rannalle torstaina illan aikana. Aluksia on mukana tapahtumassa 21 eri maasta, joista Turkuun oli ilmoittautunut 96 alusta: mm. Brasiliasta, Venäjältä, Romaniasta ja Ruotsista. Vierailla oli mahdollisuus tutustua upeisiin purjelaivoihin ja jututtaa purjelaivojen miehistöä. Jonoja syntyikin laivojen edustoille.

Lauantaina yleisöä oli valtavasti Aurajoen rannalla. Ihmiset vaeltelivat leppoisasti molemmin puolin jokea ja istahtivat välillä syömään ja juomaan. Osa oli levittänyt piknikviltin eväineen nurmille, myös terassit ja ruokapaikat olivat täynnä viimeistä istuinta myöten. Tunnelma oli leppoisan kesäinen ja aurinko lämmitti ihanasti pitkästä aikaa.
 

 
Lauantaina illalla järjestettiin ilotulitus musiikin tahdissa Korppolaismäellä ja eturivin artistit esiintyivät ilta myöhällä. Ilmaista ohjelmaa on järjestetty taphtumapäivien aikana runsaasti kaiken ikäisille vieraille. Tapahtuma huipentuu sunnuntaina, kun purjelaivojen yhteislähtö alkaa klo 14. Silloin purjelaivat irrottavat köydet ja suuntaavat Airistolle. Viime vuonna olimme lähtöpäivänä paikalla ja oli huikeaa katsoa, kun nuoret purjehtijat kiipesivät mastoihin, lauloivat ja vilkuttivat yleisölle iloisesti lähtiessään.




Jos sinulla on mahdollisuus lähteä tänään Turkuun, niin suosittelen tapahtumaa Aurajoen rannalla - katsottavaa riittää taatusti. Hyvät pizzat voit nauttia vaikka Niska ravintolassa Läntisellä rantakadulla.

Kesäterveisin Mari

 

Kommentit

  1. Kiinnostavan oloinen tapahtuma. Tosi nättejä kuvia!

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja voin suositella vuosittaista tapahtumaa, jos vierailee Turussa heinäkuun lopulla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t