Siirry pääsisältöön

Reko - lähiruokarengas

Kävin eilen Reko -lähiruokarenkaan jakelupisteellä ja olin niin, niin innoissani. Tilasin haluamani tuotteet etukäteen Facebookin suljetussa ryhmässä. Kaikki toimi moitteettomasti ja kaikki haluamani tuotteet lähtivät kotiin maisteltaviksi.


Fiilis oli uskomaton. Lapsuuden ajat tulivat auttamattomasti mieleen, kun kauppiaat pysäköivät autonsa riviin ja takakontit avautuivat toinen toisensa jälkeen. Lapsuuden kotini lähettyvillä kävi viikottain kala-auto, munat ja maito haettiin suoraan navetasta. Myöskin kanojen sulkia kerättiin pääsiäisen koristeluun kanalasta. Eksyipä "Helppo-Heikki" joskus kylään ja hänellä oli pikkutavaraa kammasta-vihkoon.

Rekon tuotevalikoima oli runsas. Myytävänä oli lihaa, kalaa, vihanneksia, leivonnaisia, hunajaa, vihanneksia, karkkia ja kaikkea muutakin herkkua. Lähtiessä haistelin vielä vastaleivotun ciapattan tuoksua. Seuraavassa tilauksessa lähtee meille maisteltavaksi.

Nämä ovat sellaisia tapahtumia, joista ilahdun aivan valtavasti. Tunnelmaa ei haitannut yhtään se, että satoi räntää ja oli tosi kylmä pyöräillessäni jakopaikalle.  Olin ihan pilvissä koko illan. Ei enempää sen takia, että leppäsavustettu kirjolohi maistui taivaalliselle. Myyjä sanoi sen kestävän ainakin viikon tuoreena. Meillä suurin osa hupesi heti illalla näkäisiin suihin. Nami, nami. Se oli niin herkkua!

Haetko sinä tuotteita suoraan tuottajilta ja millaisia kokemuksia sinulle on? Olisi kiva kuulla sinun kokemuksia vastaanlaisista tapahtumista.


Terkuin Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri

Täyttä höyryä

Höyrypesuri on tarkoitettu kodin kovien pintojen puhdistamiseen. Se oli syy, miksi ostimme Kärcherin meille. Keittiön kaapinovissa on pinttymiä, joita en saa enää irti, vaikka olen kokeilut kaikki mahdolliset keinot mitä tiedän. Ne näkyvät etenkin nyt kun valon määrä on lisääntynyt. Yläovissa on pomput ja siksi niihin tulee koskettua jatkuvasti. Päätimme siis kokeilla viimeistä keinoa. Höyrypuhdistus tapahtuu höyryn avulla hygieenisesti, joten kemiallisia pesuaineita ei tarvita. Siksi se on myös ympäristöystävällinen valinta. Kärcher lupaa, että jopa 99,99 % tavanomaisista bakteereista poistuu höyrypesulla. Onhan tämä hyvä tulos perinteiseen moppaamiseen verrattuna. Kuuma hienojakoinen höyrysuihku ja paine poistaa rasvan sekä pinttyneen lian kovista pintamateriaaleista. Höyrypesuri ei kuitenkaan sovellu lakattuun puupintaan tai nahkaan, ne saattavat haalistua höyrystä. Kiiltävät muovipinnat, vahatut lattiat, akryylipinnat voivat myös kärsiä höyrypesusta. Paineen riittävyys on t