7.12.2018

Pehmeää villaa




Pehmeää villaa päälle! Neuleet kuuluvat peruspukeutumiseeni ja viihdyn niissä erinomaisesti. Suurin osa vaatekaapin neuleista on ostettuja, mutta mukana on myös monia itse tekemiä neuleita: villapaitoja ja villatakkeja. Toisista on tullut lempineuleita, jotka vuodesta toiseen ovat käyttökelpoisia. Oikeastaan valmisneuleen ja itse tekemän neuleen suurin ero on siinä, että itse tehdyt kestävät ikuisesti, kun sen neuloo luonnonkuidusta. Paksu neule lämmittää talvella parhaiten tuulta kestävän takin alla.

Joka syksy/talvi teen ainakin yhden uuden neuleen. Tänä syksynä näitä on syntynyt jo kaksi. Tämä kuvan neuletakki on Dropsin Air langasta neulottu kevyt ja lämmin neule. Lanka on ihanan kevyttä ja ilmavaa ja sopii hyvin juuri neulepuseroon tai -takkiin sekä pipoihin ja kaulahuiveihin. Lankaa on kiva neuloa sen keveyden vuoksi ja se juoksee puikoilla hyvin. Paksuilla 5 puikoilla neule valmistuu sutjakkaasti.

Drops Air on puhallettu lanka babyalpakasta ja siksi se on erityisen kevyt ja lämmin. Puhaltaminen tarkoittaa sitä, että lankaa ei ole kehrätty, vaan puhallettu ilmavaksi tuubiksi (kuin pumpulituubi), jonka vuoksi neuleesta tulee noin 30 % kevyempi kuin perinteisesti kehrätystä langasta eli nimensä mukaisesti henkäyksen kevyt. Lanka ei kutita herkkääkään ihoa. Pari vuotta sitten Skappel-neule oli neulojien hitti ja tämä lanka sopii siihen erinomaisesti. Skappelin viitteitä on myös omassa villatakissani eli aina oikeaa neuletta. Kappaleet ovat lähes suorat, joten ohje on helppo toteuttaa.

Pyrin suosimaan neuleissani luonnon materiaaleja: villaa talvella ja puuvillaa kesällä. Ainoastaan villasukissa mukana voi olla keinokuitua, joka lisää huomattavasti sukkien kestävyyttä. Mikä onkaan ihanampaa kuin talvipakkasella vetää päälle itse tekemä villapaita ulos lähtiessä. Villa hylkii likaa, joten sitä ei kannata pestä kovin usein. Neuleen puhdistaminen tapahtuu helpoiten tuulettamalla sitä raikkaassa ulkoilmassa.



Toinen syksyn neuleista on harmaa perusneule Novitan Natura langasta. Ohje on syksyn Novita lehdestä malli 34. Halusin tähän rentoon neuleeseen pieniä muutoksia, joten tein eteen isot palmikot ja kaula-aukosta pyöreä. Lämmin neule sopii moneen eri tilanteeseen.

Ilmavan kuohkea Novitan Natura lanka on 100 % villalanka. Lankaa suositellaan pehmeisiin ja muhkeisiin neuleisiin ja asusteisiin. Tämäkin neuletyö valmistuu nopeasti 5 puikoilla ja yksinkertainen neulekin näyttää upealle, ei tarvita kohoneuleita tai kuvioita. Neuletta ei pidä pestä koneessa, sillä muutoin tuloksena on minikokoinen neule, sillä lanka huopaantuu konepesussa.

Millainen on sinun lempineuleesi?

Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti