Uusi aamu nousee

Pitkän hiljaisuuden jälkeen ja uuden ajan alkaessa, kaivoin esille blogini. Olihan se siellä vielä, vaikka en ollut ollenkaan varma oliko se hävinnyt bittiavaruuteen. Se on jäänyt unohduksiin kaiken muutoksen keskellä. Ajattelin tänään, että herättelen sitä pikku hiljaa eloon. En kovin määrätietoisesti, mutta kirjoittelen silloin kun hyvältä tuntuu. Kun on sanottavaa, ajatuksia tai muuten vaan haluan laittaa sanoja paperille. 

On tosiaan kulunut aikaa ja kirjoittaminen ei ole oikein sujunut, vaikka välillä minua muistutellaan blogista: "kirjoita nyt jotain". Kun on pitkä tauko, niin kirjoittaminen tuntuu vaikealle ja välillä myös vähän typerälle. Miksi kirjoitan, kenelle kirjoitan, ei mulla ole mitään järkevää sanottavaa. Ehkä on parempi yrittää unohtaa kysymykset ja kirjoitan vain omaksi iloksi. Tietenkin kiva, jos joku muukin ilahtuu.

Uuden elämänvaiheen alkaessa aina ei ole ollut helppoa. Yksi tärkeä yhteisö on poissa elämästäni. Työ. Työni oli haastavaa, välillä kovin raskasta ja siitä luopuminen oli toisaalta ihanaa ja toisaalta tuntui, kuin olisin jättänyt oman lapseni heitteille. Lapsen, jonka kanssa elin toistakymmentä vuotta. Se kasvoi kanssani, muuttui ja kehittyi. Yritin kasvattaa tiimiäni oikeaan suuntaan,  joka sai aikaan tuloksia ja samalla sen jäsenet kokivat työnsä tärkeäksi. Oli tärkeää, että työ motivoi. Tärkeää oli myös se, että jokaiseen työpäivään sisältyi iloa ja tärkeää yhdessä oloa. Olen onnellinen siitä, että sain luovuttaa vuosien tuotokset osaaviin käsiin ja uskon, että vaikka olen poissa, kaikki kyllä järjestyy.

Minun uusi päivärytmi on vakiintunut. Uusi aamu on päivän tärkein hetki. Se on hetki sisimpääni, ajatuksiini ja hyvinvointiini. Katselen luontoa, haistelen ja kuuntelen. Jokainen aamu on erilainen. Aamu-uinti kävelylenkillä aloittaa pirteästi jokaisen aamun. Avannolla olen saanut kohdata monta ystävällistä ja ihanaa uutta ihmistä. Olen oppinut nauttimaan kylmästä vedestä, se tuntuu hyvälle ihollani. Uintiaikani on pidentynyt talven aikana reippaasti. Olen ylpeä itsestäni, että uskallan. Punainen rapu nousee joka aamu hyisestä vedestä, oli sitten pakkanen tai tuuli ja sade. Uin, se tuo tyydytystä, koska olen selättänyt kylmän veden kammoni.

Nyt haluan nauttia siitä, mitä on nyt. Tehdä tilaa luovuudelle. Katson, mitä kaikkea luomisen nautinnosta voi nousta esiin. Ehkä löydän uuden tavan tulkita mielen leikkiä ja ilmaista sitä kaikkea, mitä tunnen sydämessäni. Tämä on katkelma niistä sanoista, jotka syksyllä viimeisenä päivänä jätin jälkeeni kaikkein rakkaimmille työtovereilleni. En silloin, enkä vielä nytkään tiedä, mitä kaikkea tulee vastaan. Toivon todella kovasti, että voisin toteuttaa luovuuttani jollain tapaa, tehdä jotain tärkeää ja mielekästä, että minulle löytyisi vielä käyttöä. 

Päivät ovat menneet todella nopeasti, siitä ei ole kyse. Viihdyn kotona erittäin hyvin. Suuri palo on vain sisälläni tehdä jotain kivaa, sellaista johon ei työssä käydessä ole ollut aikaa. Mitä se sitten onkaan? Olen tehnyt paljon käsitöitä: sukkia, lapasia, myssyjä ja villapaitoja. Tilauksia on ollut kiitettävästi jonossa koko talven. Kun neulon, niin ajatukset siirtyvät monesti neuleen saajaan ja neulon monta kaunista ajatusta neuleisiini. Neulominen on minulle yksi tapa meditoida. Olen neulonut siitä asti kun mummoni alakoulussa opetti minut ensin virkkaamaan ja sen jälkeen neulomaan. Olisinpa laskenut, kuinka monta villapaitaa olen elämäni aikana neulonut. Niitä on paljon, lapsille ja aikuisille. Määrää en osaa edes arvailla.

Viime viikolla pyyhin kamerastani pölyt tai oikeammin otin sen kameralaukusta esiin. Voi miten upealta tuntui kannatella sitä kädessä. Vaihtelin objektiiveja. Ihailin sitä. Se on yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista esineistä, mitä omistan. Se pääsi jopa yhdelle retkelle viikolla mukaan (kuvat Fagervikin ruukista). Kunpa oppisin käyttämään kameraani monipuolisemmin ja löytämään kuviin sellaisen hehkun kun toivon. Näen sen silmissäni, mutta kuvista en saa sellaisia kuin haluaisin. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että kamera käteen ja opettelemaan. Kokeilemaan, yrittämään ja erehtymään sekä onnistumaan. Harjoittelemalla tunnelma löytyy kuviin varmasti. Nyt on aikaa.

Tulevaisuuteen liittyy monta haavetta ja unelmaa. Olen sanottanut niitä läheiselleni ja toivon, että ainakin osa toteutuu. Nämähän ovat niitä kultaisia vuosia, vapauden ja onnellisten hetkien vuosia. Selvää on, että tulevaisuuteen kuuluu oleellisena osana luonto, sillä siitä saan niin paljon voimaa. Torronsuo on vielä käymättä ja aion toteuttaa sen retken tulevana kesänä. Aivan varmasti!

Meidän piha on odottanut kohennusta jo muutosta asti. Kohta kolme vuotta on vierähtänyt kuin siivillä. Viljelylaatikot odottavat pihalla tyhjillään, mutta keittiön ikkunalla on tomaatit ja paprikat jo versoilla. Kasvuun lähtöä ja kasvamista on kiva seurata, kun saa siemenestä kasvattamalla syötävää satoa. Itse kasvattamat tomaatit maistuvat kaikista parhaimmalle. Viime kesänä myös pupu huomasi, että meidän viljelylaatikossa kasvaa parasta salaattia ikinä. Sai varmasti massunsa täyteen, kun kaikki salaatit meni parempiin suihin. Nyt laatikot on aidattu ja eläinten on turha havitella herkkuja pihaltamme.

Tykkään talvesta hurjasti. Lumesta ja etenkin siitä, että pääsee hiihtämään. Olemme käyneet vuosia Rukalla hiihtämässä. Samat lenkit, samat nuotiot ja kahvipaikat. Se on talven kohokohta. Tänä vuonnakin oltiin pari viikkoa hiihtämässä ja se oli superihanaa. Plussana oli vielä uudet sukset, jotka luistivat erinomaisesti. Vanhat olivatkin jo tosi vanhat ja voit kuvitella, että ero oli suunnaton. Kaikkein upeita on kun saan hiihtää ihan yksin laduilla. On hiljaista ja kaunista. Välillä voi hörppiä kuumaa mehua termospullosta ja kuunnella luonnon ääniä. Aiaijaa...

Kuumasta mehusta tulee aina lapsuus mieleen, kun hiihtokilpailun jälkeen tarjottiin aina lämmintä mehua kilpailijoille. Se maistui tosi hyvälle. Lusikat ja mitalit eivät olleet niin tärkeitä kuin osallistuminen ja se mehu. Silloin ei urheiltu välineillä. Veljen vanhat kippuraiseksi kuivuneet nahkamonot ja hernekeittopurkilla korjatut kerran katkenneet sukset ja porkatkin taisi olla eri paria, mutta ei se tahtia haitannut. Vähän kynttilää pohjaa ja luisto oli varmistettu. Muistatko sinä millaiset olivat ensimmäiset hiihtokokemuksesi ja millaisilla välineillä hiihdit?

Hups, miten ajatukset lipsahtivat lapsuuteen. Palataan takaisin tähän päivään. 

Eikös ole ihanaa, kun aurinko on lämmittänyt monena päivänä. Meiltä on lähes kaikki lumi sulanut. Eilen kylvin pihalle jo kalkkia ja lannoitetta. Odotan innolla, että pääsisi pihalle vähän rapsuttelemaan ja haravoimaan. Aamulla tosin minulle huomautettiin, että kuulemma lunta on vielä tänne eteläänkin luvassa, joten älä innostu liikaa. Ottaisin jo kevään ilomielin vastaan. Näin joutsenetkin eilen jo lahdelle. Miten sinä, odotatko kevättä ja kesää?

Olisi myös kiva kuulla, mitä sinulle kuuluu? Oletko kirjoitellut blogia vai onko se jäänyt unohduksiin tai onko kesäsuunnitelmia?

Toivottelen valloittavaa maaliskuun viimeistä viikkoa ja toivon kuulevani sinusta.

Mari