18.4.2020

Miten pääsee ylimääräisestä tavarasta eroon?



Elätkö tavarapaljouden ympäröimänä? Kysymys, jota olen viime kuukausina miettinyt aika paljon. En tunnusta kerääväni tavaraa ympärilleni. Muuttolaatikoita pakatessa huomasin kuitenkin, että tavaraa oli varastossa ja kaapissa yllättävän paljon – turhaa sekä tarpeellista. Joka tapauksessa tavaramäärä aiheutti harmaita hiuksia. Mihin kaikki ylimääräinen tavara laitetaan?

Muutossa luonnollisesti tavaraa tulee aina karsittua, etenkin jos muutetaan pienempään asuntoon. Vanhassa asunnossamme oli tilavat varastot, sekä lämmin että kylmä. Varastoon ”työnnettiin” huomaamatta erilaista tavaraa, jolla ei aina ollut edes käyttöä. Varmuuden vuosi, jos joskus olisi. Tavaroita oli helppo heittää varaston hyllyille. Ne uppoutuivat sinne laatikoiden uumeniin huomaamattomasti. Tiedostin sen, että siellä saattaa olla jotain ylimääräistäkin, mutta se yllätti, että turhaa tavaraa oli niin paljon.

Aloimme karsimaan tavaroita hyvissä ajoissa ennen muuttoa. Onneksi teimme niin. Ihan ensimmäisenä karsittiin varastot ja kodinhoitohuone. Kävimme kaikki hyllyt ja laatikot läpi ja ylimääräiset tavarat lajiteltiin, osa kierrätykseen ja osa roskiin.

Tällaisessa elämänmuutoksessa aiemmin hankittu tavara onkin yhtä äkkiä tarpeeton, kun se ei sovi tai sille ei löydy paikkaa uudessa asunnossa. Pientavara, jolla ei ollut arvoa oli helppo antaa pois. Kun tuli aika miettiä huonekalujen sijoittumista uuteen asuntoon, oltiin jo vaikeamman asian kanssa tekemisessä. Päätimme myydä niitä Tori.fi ja facebookin Marketplacessa. Muutamasta huonekalusta luopuminen oli tuskallista, toisista luopimisella ei niinkään ollut väliä. Meillä molemmilla oli tunnesiteitä tiettyihin huonekaluihin (eri huonekaluihin ja tavaroihin), joista jouduttiin luopumaan tilan puutteen vuoksi.





Mielestäni olen harkitseva huonekalun ostaja. Ostotilanteessa mietin tarkkaan, jaksanko katsoa uutta huonekalua pitkään kyllästymättä. Jos minä mietin, niin mieheni miettii vielä tarkemmin. Ostanmme myös laatua ja on tärkeää, että huonekalut on valmistettu hyvin. Tämä ajatus on osoittautunut oikeaksi, sillä ne huonekalut, joista jouduimme luopumaan, saivat nopeasti uuden kodin.

Tavallisesti ajatellaan, että vanhoista huonekaluista pääsee helposti eroon, mutta se ei pidä välttämättä paikkaansa. Kierrätyskanavilla on tarjolla paljon tavaraa, eikä tavaroille välttämättä löydy heti ostajaa, jos ollenkaan. Voi käydä jopa niin, että joudut maksamaan, jotta pääset tavaroista eroon. Halvat hinnat saattavat houkuttaa ostamaan ja uusimaan huonekaluja liian kevyin perustein ja samalaisia halpatuotteita on tarjolla runsaasti, jolloin niistä eroon pääseminenkin on hankalampaa. Saimme kokea myös tämän. Kaksi Ikean nojatuolia roikkui myynnissä pitkään. Kiinnostuneita kyselijöitä oli, mutta kukaan ei tullut hakemaan tavaraa pois. Onneksi nekin lopulta menivät onnellisen ostajan kotiin. Tosin jouduimme siirtämään ne varastolle muutamaksi viikoksi odottamaan oikeaa ostajaa.

Olen arka heittämään ehjää tavaraa suoraan roskikseen. Pyrin kierrättämään mahdollisimman paljon. Roskiin heitän vain käyttökelvottoman tavaran. Jonkun verran kierrättäminen vaatii vaivaa ja aikaa, mutta aina siitä tulee hyvä mieli.




Muutto ei ole ainoa kohta elämässä, jolloin joutuu pähkäilemään tavarapaljouden kanssa. mm. kuolinpesän selvittely ja putkiremppa pistävät myös miettimään omaa tapaa kerätä ja säilyttää tavaraa. Tavarapaljouden keskellä me käytimme näitä seuraavia tapoja:

Myynti

Kuten jo edellä mainitsin, niin aina tavaroiden myynti ei ole helpoin vaihtoehto tavarasta eroon pääsemisessä. Aikaa kuluu yllättävän paljon tavaroiden myynti-ilmoituksen laatimiseen ja kuvaamiseen sekä viesteihin vastaamiseen. Tärkein neuvoni myyntiin on: ota hyvät kuvat ja tee myyvä ilmoitusteksti. Ketään ei kiinnosta suttuiset ja epäselvät kuvat tuotteista, joissa ei ole kerrottu juuri mitään tietoja tavarasta.

Meillä myyntiin meni lähinnä hyväkuntoisia huonekaluja ja valaisimia. Myynti-ilmoituksen oleelliset tiedot ovat: tavaran mitat ja kunto (rehellisesti ilmoitettuna). Tarkista myös, että värit stemmaavat alkuperäisen tuotteen kanssa. Monet kyselevät tavarasta silti lisätietoja. Varaudu siihen, että kyselijöitä on paljon. Osa kysyy, onko tavara edelleen vapaana ja sen jälkeen viestittely saattaa jää siihen. Aluksi vastasin jokaiseen viestiin yksityiskohtaisesti, kunnes tajusin, että teen sitä ihan turhaan. On parempi varmistaa alussa, että ostaja on todella kiinnostunut tuotteesta. Laitoin myös merkille, että viestejä tulee eniten yöllä klo 22 ja 04 välillä. Kaipaako joku viestittelyseuraa yöllä?

Jouduin harmikseni toteamaan myös sen, että täysin ei voi luottaa siihen, että tavaran noutaja saapuu paikalle sovittuna aikana. Useamman kerran kävi niin, että kiirehdimme kotiin luovuttamaan tavaraa ja noutaja ei saapunutkaan paikalle ja siksi myynti-ilmoitus kannattaa poistaa vasta sen jälkeen, kun tavara on luovutettu, Näin vältyt siltä, että joudut laatimaan myynti-ilmoituksen uudelleen. Tein tämän virheen pari kertaa.

Lahjoita

Tavaran lahjoittaminen ilmaisiksi on ekologista. Toisen roska voi olla toisen aarre, yleistä sanontaa lainatakseni. Tämän järjestin niin, että otin ison pyykkikorin, johon lastasin kaikki meille turhat tavarat ja siitä sai jokainen pomia itselleen mieluisat esineet ja tavarat. Jonkun verran myös kyseltiin lähimmäisiltä ja kavereilta, kelpaisiko heille tavara. Loput lahjoitettiin muulla tavoin.

Ellei lähipiirissä ole henkilöitä, joille tavaroillasi olisi käyttöä, niin lahjoittaminen onnistuu silti. Punaisen Ristin Kontti ottaa tavaraa vastaan mielellään. Tosin se vaatii myös tavaran lajittelua, pakkaamista sekä kuljettamista lähimpään Kontti tavarataloon. Tavaran vastaanotto tapahtuu onneksi hyvin joustavasti ilman ajanvarausta. Voit ajaa auton lähelle lastauslavaa ja nostaa tavarat autosta suoraan lavalle. Vastassa on työntekijä avustamassa. Meiltä Konttiin lähti hyviä vuodevaatteita, jotka eivät enää näyttäneet kivoille, verhoja, leffoja, cd-levyjä, astioita ja maljakoita sekä iso kasa vaatteita.

Facebookissa on kierrätysryhmiä (roskalava), joissa tavaraa voi antaa eteenpäin. Tee ilmoitus ja ota valokuvat sekä viestittele ostajan kanssa. Ilmainen tavara liikkuu hyvin näissä ryhmissä. Tavaran nouto täytyy sopia. Usein näissä ryhmissä kysytään myös voisiko myyjä toimittaa tavaran ostajalle. Hyvä on joka tapauksessa varautua siihen, ettei kaikkea tavaraa saa lahjoitettua, etenkin jos myynti/lahjoitusaika on rajallinen.

Meille oli kertynyt myös paljon kirjoja. Sellaisia, joita en halunnut enää säästää. Ei ollut järkevää siirtää niitä enää uuteen paikkaan. Kyselin useammasta antikvariaatista ottavatko kirjat, mutta ei, minkään ne eivät kelvanneet. Sitten sain ystävältäni vinkin, että kirjat voi viedä kirjastoon. Varmistin asian vielä lähikirjastosta ja kaikki hoituikin näppärästi. Kirjat sai laittaa suoraan hyllyyn niille varatulle paikalle.

Sortti-asemat ja kaatopaikat

Osa nurkkiin kertyneestä tavarasta vietiin suosiolla Sortti-asemalle. Lähinnä rakennusmateriaalia ja kodin remontissa käytettyjä materiaaleja: puutavaraa, levyjä ja metallia. Vuokrasimme pakettiauton ja samalla kyydillä heitettiin kaikki Sortti asemalle kuuluva tavara pois. Toiminta Sortti-asemalla on organisoitu hienosti. Portilla kerrot, mitä olet tuomassa ja maksat lastin. Ajat sisään ja heittelet tavarat oikeaan lokeroon.

Vanhat maali- ja lakkapurkit ym. ongelmajäte vietiin niille kuuluvaan keräykseen. Niitä on esimerkiksi huoltoasemien pihapiirissä. Pari vanhaa läppäriä löytyi myös siivouksessa ja niille sanottiin myös hyvästit tässä vaiheessa.


Tärkein neuvoni muutossa on, aloita ajoissa! Koitan jatkossa pitää mielessä, että perusteellista siivousta olisi järkevä tehdä useammin. Edelleen on sellainen tunne, että varastossa on jotain liikaa, sellaista mitä ei tarvita.

Muuton loppuvaiheessa minulle tuli jonkinmoinen paniikki, kun asunto piti saada tyhjäksi ja tavarat eivät tuntuneet loppuvan. Sitä mukaa kun kaappeja tyhjennettiin, ne pestiin puhtaaksi. Pari päivää ennen muuttoa pesin kaikki ikkunat. Se oli aika työläs homma. Isoja ikkunoita oli paljon. Onneksi kaikki on takana päin (ja sormen päät parannettu vereslihalta), sillä nyt en haluaisi ryhtyä samaan hommaan uudestaan.

Millaisia kokemuksia sinulla on muutoista ja
millaisia keinoja hävittää turhat tavarat?

Mari

16.4.2020

Mielitkö jo lomalle?






Sähköpostiin rapsahti taas yksi mainosviesti matkatoimistolta. Ihmettelin, ettei mainostaminen ole vähentynyt, vaikka me kaikki tiedämme, että matkoille ei päästä vähään aikaan. Mielitkö sinä silti lomalle ulkomaille?

Matkustelu on minusta avartavaa ja yleensä en kieltäydy, jos minua pyydetään matkalle mukaan. Tykkään tutkia uusia paikkoja. Jokainen paikka ja kaupunki on omanlaisensa. Jos pitäisi nimetä vain yksi kiinnostava matkakohde, se olisi vaikeaa. Yleensä käy niin, että kun olen matkalla, niin aina jää osa mielenkiintoisista paikoista käymättä ja lupaan palata takaisin. Seuraavaa matkakohdetta suunnitellessa, mielenkiinto ja uteliaisuus voittaa ja haluan taas tutustua uuteen paikkaan, jo kerran nähdyn sijaan. Maailma on täynnä ihania paikkoja.




Tällä hetkellä ei ole mitään matkasuunnitelmia. Pysytään kotimaassa, ainakin hetki vielä. Vaikka rajoitukset purettiin Uudeltamaalta, niin en aio suunnata täältä kotikonnuilta yhtään mihinkään vähään aikaan. Riittää kun pääsen lähimaastoihin. Kiertelemme usein lähitienoita ja yritämme löytää paikkoja, joissa emme ole käyneet pitkään aikaan. Niitä on riittämiin Suomessa. Joskus jopa löytyy aivan uusi kohde.

Pari viikkoa sitten kävimme Porkkalanniemessä. Upea paikka, josta löytyy sekä metsää että merta. Niemen pienin etäisyys Viron pohjoisimmalle rannikolle on vain 36 kilometriä. Siksi Porkkalanniemi on historiallisesti merkittävä paikka, sillä sen sijaiti on ollut strategisesti tärkeä. Niemi ja sen läheisyydessä olevat alueet olivat 50 vuotta Venäjän vuokra-alueena. Alue on nyttemmin retkeilijöiden suosikkipaikka. Meneillään olevan lintujen kevätmuuton aikana ei voi välttyä kohtaamasta lintutarkkailijoita. Suuri osa muuttolinnuista lentää alueen yli keväisin ja syksyisin.

Omakohtaista kokemusta minulla on lintujen kevätmuuton laskemisesta nuoruusvuosiltani. Vanhin veljeni on bongari ja niinpä minäkin olen päässyt/joutunut hänen kanssaan laskemaan lintujen kevätmuuttoa niemen kärjessä.








Tällä kertaa linnut eivät olleet mielessä. Halusin päästä raikkaaseen meri-ilmaan, vähän kauemmaksi omista vakioreiteistäni. Ajoimme kiemuraista tietä eteenpäin ja mutkan jälkeen tuli aina uusi mutka. Automatkalla oli runsaasti vastaantulijoita ja hetken mietimme, mikä ihme ihmiset on saanut liikkeelle. Onneksi rantakallioilla oli suhteellisen rauhallista ja venesatamassa vain jokunen ihminen rapsutteli venettään.
 Nostalgiset muistot tulivat matkalla mieleen. Kävin nimittäin nuoruusvuosina täällä polkupyörällä hyvin usein. Lähdimme ystäväni kanssa polkemaan aamulla varhain, ennen kuin muut heräsivät, ja poljimme vaihteettomalla peruspyörällä (Jopo) 36 kilometriä aamulla ja illalla takaisin. Mukana oli viltti ja eväät. Koko päivä sujui rattoisasti rantakallioilla höpisten. Jokin paikassa viehätti jo silloin.


Paluumatkalla poikkesimme Lähteelässä. Ulkoilualueen maasto on mukavan vaihtelevaa kalliorantoineen, mäkineen ja peltoineen. Metsämaasto on kauniin sammaleen peittämää ja hyväkuntoiset metsäpolut kiemurtelevat meren rantaan. Rantakallion tuntumassa on grillikatoksia, pöytiä ja tuoleja. Rannassa muutama soutuvene odottaa vuokraajaa. Alueella näkyi useita kalastajia, joten oletan, että täältä löytyy myös hyvät kalavedet. 

Polkujen varrella olevista tienviitoista huomasimme, että alueella on kioski ja jopa sauna. Kumpaakaan emme lähteneet etsimään, eivätkä ne tulleet poluilla vastaamme. Kahvit olisin kioskista napannut mukaan, jos sellainen olisi eteen sattunut.


Lomahan on loma, vaikka ei suurempia matkasuunnitelmia olisikaan. Vapun jälkeen aion pitää pari viikkoa lomaa. Se menee muuttohommissa. Varsinainen kesäloma odottaa sitten heinäkuussa. Toivotaan, että kesästä tulee kaunis ja lämmin. Ensisijainen toive on tietenkin se, että olemme taltuttaneet epidemian jo siinä vaiheessa, kun lähdetään lomille.

Onko sinulla jo lomasuunnitelmia?

Mari

8.4.2020

Kotona, mutta ei kuitenkaan

 

 
Terveiset täältä evakkokodista. Muuton jälkeen puolitoista viikkoa kului ensimmäisessä airbnb kodissa ja nyt ollaan oltu täällä toisessa pari viikkoa. Muutama viikko vielä jäljellä ennen lopullista muuttoa. Ajattelin vähän kirjoitella, millaista on asua kodissa, josta puuttuu lähes kaikki omat tavarat. Meillä on vain vuodevaatteet, torkkupeitot, pöytävalaisin, neulekori sekä pieni osa vaatteita.

Samaan aikaan muuton kanssa alkoi koronakriisi, ja siksi tästä evakkoajasta ei tullut sellaista kun kuvittelimme. Täällä neljän seinän sisällä on oltu aika tiiviisti. Minä vielä tiiviimmin, koska teen myös etätöitä. Kuvittelimme, että tapaamme lapsia ja muita kavereita tiiviisti ja asunnossa käydään suurin piirtein nukkumassa. Olin suunnitellut ostavani työpaikan ruokalasta meille päivällisruuat, ettei illalla tarvitse itse kokata pienessä keittiössä. Olin ostanut sitä varten jopa kannelliset kuljetusastiat.




 
Kuten kaikki tietävät korona räjähti käsiin 12.3. Se oli päivä, jolloin pakkasimme vanhan kodin tavaroita laatikkoihin ja siivottiin koti tyhjäksi. En silloin vielä osannut arvata, mitä tuleman pitää. Pakkasin mukaan (tietenkin) työvaatteita ja muutaman kotivaatteen sekä lakanat ja peitot (koska haluan nukkua omissa vuodevaatteissa). Mies ei tätä ihan ymmärtänyt, mutta hän on ollut tosin tyytyväinen, kun saa pujahtaa oman peiton alle illalla. Jotenkin täällä on myös paljon kodikkaampi olo.

Kaikki meidän tavarat on siis Pelican Storagessa. Pakattuna tiiviisti. Jos sieltä pitäisi jotain hakea, niin eipä löydy helpolla. Tosin kirjoitin laatikoiden päälle tarkasti, mihin huoneeseen ne kannetaan uudessa kodissa ja mitä ne sisältävät. Laatikot on vaan nyt pakattu varastoon 4-5 kerrokseen ja hirveästi tavaraa niiden edessä. Muistin tänne muuttaessamme, että yksi pöytälamppu oli varaston etuosassa ja se käytiin hakemassa sivupöydälle. Ette arvaakaan kuinka kiva on illalla sytyttää oma lamppu.


 
Keittiö on tosiaan aika pieni. Pieni verrattuna edellisen kotimme keittiöön. Kaapissa on astioita kahdelle eli kaksi lautasta ja ruokailuvälineet kahdelle. Jääkaappi on niin pieni, että kaupassa käydessä täytyy miettiä, mitä sinne ostaa, että kaikki mahtuu. Yksi vaatekaapin alaosa on varattiin kuivatarvikkeille, sillä ne ei mahdu kaappiin. Kun on tottunut laittamaan ruokaa monipuolisista ruokatarvikkeista, niin nyt saa miettiä tosi tarkkaan, mitä tekee ja missä. Keittiön varustus kun ei ole kovin monipuolinen.

Vaatepuoleen vielä palatakseni. Otin mukaan mekkoja ja jakkuja sekä siistiä housuja työpukeutumiseen. Niitä ei nyt sitten ole tarvittu, sillä olen käynyt vain muutaman kerran pikaisesti toimistolla. Kotivaatteita taas olisin tarvinnut vähän enemmän, sillä täällä ei ole pesukonetta. Astiat hoituu koneella, mutta pesukone oli kuulemma mennyt rikki ja se on poistettu kylppäristä. Sehän tarkoittaa sitä, että vähäiset vaatteet on pestävä jossain muualla. Osa hoidetaan nyrkkipyykillä. Onneksi on itsepalvelupesulat. Tiesitkö, että sellaisia on? Kyllä. Peseminen on helppoa: isot koneet, kuivausrummut ja systeemi toimii erinomaisesti. 30 minuuttia ja koneellinen puhdasta pyykkiä on valmista. Sillä aikaa voi käydä vaikka kaupassa. Ilman sitä olisimme pulassa.

Posti kulkee meille monen mutkan kautta. Kun se kolahtaa meidän postilooraan, on se kiertänyt vanhan osoitteen ja poste restantén kautta meille. Nämä ovat asioita, joita ei arjessa edes tule ajatelleeksi, kun kaikki sujuu ongelmitta. Ehkä tämän jälkeen osaa arvostaa toimivuutta. Itseasiassa en oikeasti ajattele niin, koska mielestäni olen aina arvostanut sitä mitä minulla on, enkä ole pitänyt mitään itsestään selvyytenä. Iloitsen pienistä yksinkertaisista asioista.
 
 
 
Asiat ehkä korostuvat, koska koti on aina ollut todella tärkeä minulle. Vaikka tässä nyt luettelen ongelmakohtia, niin meillä on kaikki hyvin. Tämä koti on tosiasiassa kiva ja erinomaisella paikalla. Luonto on lähellä, kaunis piha-alue, hiljaista ja siistiä sekä iso lasitettu parveke, jossa voi aamuisin istua aamukahvilla. Pääsiäisliljat ilahduttavat ruukussa ja aurinko paistaa lähes koko päivän ikkunoista sisälle. Yksinkertaista ruokaa tehdään joka päivä. Ei gourmet aterioita, mutta perusruokaa. Tätä kirjoittaessani valmistuu samalla pinaattikeittoa kananmunilla päivälliseksi.

Olemme ulkoilleet paljon ja tavoitteena on 10 000 askelta päivässä. Talven aikana omatunto kolkutteli jatkuvasti liian vähäisestä liikunnasta. Olen nyt seurannut puhelimen terveysapp:ista päivittäisiä askelmääriä. Viime viikkojen aikana olen pitänyt kehityskeskustelut kävelykeskusteluina. Samalla molemmat saadaan raikasta ilmaa ja liikuntaa. Sujuu ihan hyvin. Asiat tulee keskusteltua parin tunnin kävelylenkillä. Keskustelukumppani saa valita omat maisemat ja mieluisat lenkkipolut. Näin minäkin saan vaihtelua lenkeilleni. Illalla ja viikonloppuna kävellään miehen kanssa milloin missäkin.

Yritän myös tehdä joka päivä kuntokeskuksen joogaharjoituksia videolta. Se on hemmottelua, nyt kun kuntokeskukset ovat kiinni. Tarvitsen ohjausta, sillä en keskity riittävästi pelkästään itse tehtyyn harjoitteluun. Kun joku ohjaa, niin saatan jopa ylittää itseni.


Onko sinulle muodostunut uusia rutiineja poikkeusoloissa?
Miten voit?
Ihanaa pääsiäistä sinulle <3
Mari