Siirry pääsisältöön

Valoa ja varjoja




 


Tuskan keskellä on pakko hakeutua ulos lenkille. Lauantaina aurinko paistoi. Pakollisen kauppareissun jälkeen mietimme, minne suunnistamme kävelylle. Yritämme hakea välillä sellaisia reittejä, joissa ei olla useasti käyty. Ehdotin Siuntiossa olevaa luonnonsuojelualuetta. Sen tarkka sijainti ei ollut meillä tiedossa, joten päätimme pysytellä oman kaupungin puolella. Ajoimme rannalle Villa Rulluddenin lähistölle.
 
Onneksi alueella oli väljää ja saimme kävellä pihapiirissä ihan yksiksemme. Villa Rulludd on Espoon huvilamuseo ja sekin oli määräysten mukaisesti suljettu. Mikään ei kuitenkaan estänyt ihastelemasta upeaa huvila-arkkitehtuuria pihapiirissä. Alfred Kihlaman rakennutti talvihuvilansa upealle paikalle, ihan merenrannan tuntumaan, vuonna 1873. Historiallinen huvilaelämä huokui tosiaan rakennuksista ja sen ympäristöstä.
 
Rakennuksissa huomio kiinnittyi siihen, että toisiinsa kiinni rakennetut talot ovat tyyliltään erilaiset. Se johtuu siitä, että Alfred Kihlmanin poika rakennutti myöhemmin oman kesänviettopaikkansa isänsä huvilan viereen, ja rakennukset liitettiin myöhemmin kuistilla yhdeksi kokonaisuudeksi. Rakennukset siirtyivät Espoon kaupungille museokäyttöön 1980. En muista käyneeni alueella aiemmin. Mies tosin sanoi, että olemme käyneet pyörähtämässä pihassa pyörillä joskus.
 









 
Mänty on yksi kauneimmista puista ja minun suosikki. Upea honka kasvaa Villa Rulluddenin pihassa. Se oli upea. Kävelylenkki jatkui pitkin rantaraittia. Välillä poikkesimme rannalle katselemaan lintujen pyrähtelyjä. Meri oli tyyni ja tuntui kuin elämä ympärillä olisi seisahtunut. Oli niin hiljaista.
 
Monessa kodissa kuljetaan varjopuolella, on koronan aiheuttamaa sairautta, pitkästymistä, rajoitteita ja muutosta. Koitan itse muistaa myös elämän valoisat puolet ja onhan meillä monta asiaa hyvin. Ehkä monet pohtivat arvojaan tällaisena poikkeusaikana. Mikä elämässä on todella tärkeää ja minkä asettaa etusijalle? Nyt on aikaa pohtia elämää vähän syvällisemmin. Toivon, että elämän asettuessa taas normaaliin tilaan, muistamme nyt esille nousseet ajatuksemme ja opimme tästä jotain.
 
Niin kauan on helppoa, kun saa lähteä ulos ja liikkua siellä vapaasti, vaikka meitä uusmaalaisia rajoitetaankin. Täällä rajojen sisällä on varsin paljon mahdollisuuksia ja aina löytyy paikka, jossa on väljempää ja rauhallista. Nyt onkin hyvä syy etsiä uusia kohteita, missä ei aiemmin ole käynyt. Ajatukset siirtyvät samalla korona-ahdistuksesta johonkin muuhun.









 
Tänään on sunnuntai ja suunnitelmissa suunnata jonnekin päin luontoon. Pitkälle kävelylenkille. Meidän polkupyörät on varastossa, mutta ehkä pääsiäisenä lähdemme sieltä pyörälenkille. Näin suunnittelimme. Koska täällä väliaikaisessa kodissa ei ole pyörävarastoa, niin ajetaan varaston pihaan ja lähdetään sieltä lenkille.
 
Täällä pienessä kodissa ei juurikaan ole tekemistä. Asunto on hetkessä siivottu ja tavarat järjestelty. Ruuanlaittokin on hyvin yksinkertaista. Vähän kuin olisi matkoilla. Viikolla ehtii taas istumaan keittiön pöydän ääressä etätöissä. Ergonomia ei ole siinä kodin häävi, joten viime viikolla kannoin läppärini kylppäriin ja tein töitä seisten kylppärin pöytätasolla. Onneksi se oli juuri oikealla tasolla. Hätä keinot keksii.
 
Tiistaina menemme lopputarkastamaan uuden asuntomme. Toivottavasti siellä on nyt kaikki kunnossa. Virallisia tarkastuksia ja pihatöitä tehdään vielä huhtikuussa. Toivotaan, että pysymme terveinä ja saadaan muutto hoidettua sitten ajallaan. Kakkosvaiheen muutto pitäisi mennä suht helposti, sillä kaikki tavarat on varastossa pakattuna.
 
Aurinko paistaa, joten lähdetään ulos nauttimaan kevätilmasta!
 
Mitä sinulle kuuluu?
 
Mari

Kommentit

  1. Minulle kuuluu ihan hyvää: olen kuin kanaemo joka kokosi perheensä siipiensä suojaan eli sain koko perheeni kokoon saman katon alle. Äitinä iloitsen siitä kovasti. Ja iloitsen myös jokaisesta aamusta kun herään terveenä, minä ja läheiseni. Se on kultaakin arvokkaampaa tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kaikki hyvin. Olet onnekas, kun sait rakkaimpasi kokoon. Ero lapsista ottaa koville. Onneksi voidaan pitää yhteyttä puhelimella ja skypen kautta. Se vähän helpottaa, mutta koko ajan on huoli läheisistä. Niinhän se on, että jokainen aamu on ilon aihe. Uskon, että monella ihmisellä arvomaailma muuttuu tai ainakin toivon niin. Kuluttaminen, kiire ja maalliset asiat saisivat väistyä ja tärkeämmät asiat saisivat merkitystä enemmän. Kiva, kun jätit kommentin vierailustasi. Kaikkea hyvää sinulle ja pysy terveenä!

      Poista
  2. Minulle kuuluu ihan hyvää. Rauhallinen viikonloppu murun kanssa kotosalla. Nyt mennään päivä kerrallaan.
    Mukavaa viikkoa sinulle ja toivottavasti pääsette muuttamaan kohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinullakin kaikki hyvin <3 Onneksi ilmat suosivat meitä nyt. Aurinko vaikuttaa valtavasti mielialaan. Monen ihmisen kanssa ollaan puhuttu siitä, että jos olisi syksy, sataisi ja olisi pimeää, niin kaikki tuntuisi vielä vaikeammalle. Mennään tosiaan päivä kerrallaan, sillä huomisesta ei ole mitään tietoa.

      Kiitos toivotuksista. Vielä joudutaan odottamaan kuukausi. Asunto on valmis, mutta virallisia tarkastuksia on vielä tekemättä. Odotan ihan valtavasti muuttoa. Nyt kun ollaan asuttu väliaikaisessa asunnossa, niin uusi tuntuu ihan varmasti luksukselle. Kiitos kun kävit vierailulla ja kaikkea hyvää sinulle. Aurinkoisia päiviä sinulle ja murulle.

      Poista
  3. Kiitos, tännekin kuuluu hyvää, ihmeen hyvää :) Olen huomannut olevani huojentunut tästä kalenterin täydellisestä tyhjyydestä. Kummasti se on itselläkin aiemmin täyttynyt vaikka olen kotona. Tunnistan täyttäväni sitä itsekin, on niin helppo sopia kaikenlaista kivaa menemistä ja tekemistä - saa nähdä minkälainen tilanne on sitten, kun pääsemme taas vapaammin liikkumaan ja tapaamaan ihmisiä. Mutta se askarruttaa koska on sopiva hetki sitten, vaikka yleiset ohjeet antaisivat siihen virallisen luvan. Uskaltaako enää toimia kuten ennen...? Se huolettaa aika lailla.
    Olen itsekin hakeutunut lenkkeilemään väljemmille alueille, pääasissa Kirkkonummen suuntaan ja sinne teidän uuteen ympäristööön. Siellä on ollut myös tuulensuojaisaa kävellä ja välillä on ollut kiva istahtaa auringossa penkille istumaan ja nauttimaan tuulettomasta auringosta.

    Tsemppiä sinulle arkeen ja energiaa muuttoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinulla on kaikki hyvin. Tilanne on tosiaan hieman outo. Ehkä tästä opimme varamaan vähän tyhjää aikaa kalenteriin. Mulla palaverit on pidetty etänä ja läheisiin pidän yhteyttä videopuheluilla. Uskon, että maailma ei tämän jälkeen ole entisellään. Tämä tilanne on varmasti pysäyttänyt monet.

      Onpa jännä kuulla kävelylenkeistäsi. Mekin "harjoitellaan" lenkkejä uusissa maastoissa. Tykkään alueesta, sen siisteydestä ja valmiista infrasta. Odotan innolla, että satama-alue alkaisi rakentumaan alueelle.

      Kiitos tsemppauksesta. Olemme vielä väliaikaisessa asunnossa. Pienessä, mutta kivassa. Vappuna pitäisi päästä muuttamaan, enkä millään malttaisi odottaa. Luulisin muuton sujuvan helpommin, kun kaikki tavarat on pakattuna varastossa. Ihania aurinkoisia päiviä myös sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri