Muistatko ystäväkirjan?

Muistatko vielä vanhat ystäväkirjat, jotka kiersivät kaveripiirissä alaluokilla. Siihen liimattiin oma kuva ja hapuilevalla käsialalla vastailtiin kysymyksiin. Ystäväkirjaa säilytettiin piilossa laatikon perällä, etteivät perheen muut jäsenet päässeet siihen käsiksi.

Muistot kaukaisuudesta palasivat mieleeni, kun täytin Isoäiti - kerro minulle -kirjaa. Sain kirjan lahjaksi lapsenlapseltani ja se on tarkoitus antaa lapselle takaisin, kun hän on aikuinen. Kysymyksiä on niin perheestä, sukulaisista, koulusta kuin nuoruusvuosistani. Kirjan viimeinen kappale on nimeltään: Ihminen, joka sinusta on tullut. Siinä kerrotaan, mitkä asiat ovat vaikuttaneet elämääni. Muistoja elämän varrelta sekä tulevaisuuden haaveita. 

Poimin tähän muutamia kysymyksiä kirjasta, joihin vastaan alla.

Mikä on viikon mukavin päivä?

Perjantai on päivistä paras. Siihen sisältyy odotusta tulevasta vapaasta. Koko viikonloppu on edessä. Perjantaina voi laskeutua rauhaan ja vapautua työkiireistä. Perjantaihin kuuluu kukkakimppu keittiön pöydälle ja puhdas koti. Kiireetön ilta.

Pyrimme hoitamaan ruokaostokset ja siivoamisen jo torstaina, niin kaikki on perjantaina valmiina viikonloppuun. Eikä kieltäminen käy, etteikö lauantai ja sunnuntaikin ole kivoja. Ystävien tapaamisia tai kiireettömiä koti-iltoja, ulkoilua. Sunnuntai-iltaan liittyy jo valmistautuminen seuraavaan viikkoon ja se tuo joskus pikkuisen paineita.

Lempivuodenaikasi?

Kesä on ihana tuoksuineen. Nautin luonnon voimasta ja ympärillä olevan kasvuston seuraamisesta. Kesällä kaikki on energistä. Toisaalta nautin suunnattomasti lumisesta talvesta, kun pääsen metsään hiihtämään ja kaikki äänet vaimenevat. Ympärillä on vain hiljaisuus ja lumen taakasta roikkuvat puut. Hangessa on eläinten jälkiä ja tunnen pakkasen nipistävän poskia. Se on ihanaa. Harmi vain, että nykyisin pääkaupunkiseudun talvet vaikuttavat enemmän syksyltä kuin talvelta.

Mielestäni meidän suomalaisten suuri rikkaus on puhdas luonto ja neljä vuodenaikaa. Olisi vaikea ajatella, että aina olisi kesä tai talvi. Syksyllä iltojen pimetessä, tuntuu mukavalle käpertyä kotiin ja sytyttää kynttilät. Luonnossa tuoksuu eletty kesä. Auringon valo on lämpöisen keltainen, kun se keväällä on terävää ja pistävää.

Tuovatko jotkin äänet tai tuoksut sinulle vieläkin mieleen lapsuudenkotisi?

Kyllä. Tunnen välillä tuoksun, joka johdattaa lapsuudenmuistoihin. Jännää, että tuoksuaistilla on niin hyvä muisti. Nivean tuoksu on yksi voimakkaimmista. Se tuo heti mieleen sen, kun äiti levitti pakkaspäivänä meidän lasten poskiin Niveaa. Muistan myös miltä mummolassa tuoksui. Vaikka mummolaa ei enää ole, niin tuoksu on tarkasti mielessä.

Kun olin lapsi ääntä oli paljon vähemmän kuin tänä päivänä. Liikennettä oli vähemmän, telkkari oli harvoin päällä ja kodinkoneiden äänet eivät häirinneet, koska niitä ei ollut. Äänien ja keinovalon määrä on lisääntynyt huimasti lapsuudesta.

Meillä soi lähes aina musiikki taustalla. Lapsuudessa en juurikaan kuullut kuin grammarista muutamia vanhempien savikiekkoja Annikki Tähteä ja Olavi Virtaa. Radiosta kuunneltiin lähinnä uutisia. Vasta teini-iässä muistan saaneeni oman radion, josta kuuntelin Listaa, Uman ohjelmaa ja Lauantain toivottuja. Äänitelin hyviä lauluja c-kasetille, kuten kaikki kaveritkin.

Lapsuuden äänimuistoihin kuuluu myös se, kun viereisen tilan lehmät ammuivat meidän pihan vieressä olevalla pellolla. Varhaislapsuuteni asuin maatilan vieressä ja eläimet olivat lähellä. Koti oli noin viiden kilometrin päässä nykyisestä kodistani, mutta enää sellainen ei ole mahdollista täällä kaupungissa. On ollut kiva seurata kaupungin rakentumista pienestä maalaiskylästä kaupungiksi ja muistella, miltä nyt rakennetut alueet näyttivät lapsuudessani.

Miten kuljit koulumatkat?

Koulu oli parin kilometrin päässä meiltä kotoa. Kävelin kouluun. Alakoulussa tai silloisessa kansakoulussa tosin juoksin usein kotiin. Yksi luokkatoverini kiusasi minua jatkuvasti ja nipisteli pepustani. Pelkäsin häntä. Meillä oli sama koulumatka ja siksi kiiruhdin usein edeltä niin kovaa kuin jaloista pääsin. Olin lapsena hyvin ujo ja arka. Eikä siihen aikaan (ainakaan minulla) ollut tapana kertoa tällaisia asioita vanhemmille. Kiusaamista jatkui pitkään ja uskoin silloin olevani jotenkin erilainen ja omituinen.

Kun menin keskikouluun (yläkoulu), olimme muuttaneet muutaman kilometrin päähän lapsuudenkodistani ja kävelymatka kouluun oli toisesta suunnasta. Siihen mennessä myös kiusaaja oli kadonnut. Talvella potkuttelin potkukelkalla tien päähän ja siitä jalan pellon yli polkua pitkin koulun kentälle. Siihen aikaan talvet olivat kunnollisia ja potkukelkalle oli käyttöä. Sillä pääsi melkoista vauhtia eteenpäin. Keväisin pellolla oli hankikanto ja sekin on harvinainen tänä päivänä.

Millaiset vaatteet olivat muodissa nuoruudessasi ja millaisia itse pidit?

Olen perheemme ainoa tyttö. Ehkä siksi minut puettiin pienenä aina mekkoon. Lapsena en osannut kiinnittää siihen suurta huomiota, mutta kouluvuosina aloin kiinnostumaan muodista ja kiinnittämään vaatteisiini enemmän huomiota. Mekot alkoivat ärsyttää. Muistan kuinka kerran puin salaa päälleni isoveljen farkut ja voi jestas, kun ne olivat ihanat.

Mummoni opetti minut virkkaamaan, neulomaan ja ompelemaan jo hyvin varhain. Tein itse paljon vaatteita itselleni. Onneksi minulla on aina ollut hyvä mielikuvitus ja uudistin vanhoja vaatteita muodikkaammiksi. Hiihtohousut tein vanhoista housuista ompelemalla lenksut jalan alta ja kaventamalla vähän lahkeita. Vanhasta samettimekosta tein liivin ja ompelin siihen kaveriksi muodikkaat mikrot. Äidiltä lainasin mustat stretchsaappaat.

Jossain vaiheessa valkoiset farkut tulivat muotiin ja himoitsin niitä tosi pitkään. Lopulta sainkin sellaiset. Voi että, sitä tunnetta, kun astelin niissä ylpeänä koulun pihalle. Farkut ovat kuuluneet koko nuoruuden ja aikuisuuden vaatevarastooni. Ne ovat yksi perusvaatteeni. Nykyisin myös mustina.

<3

Kirjan lopussa pureudutaan nykyisyyteen ja tämän hetkisiin asioihin, hieman tulevaankin. Kaikkia kohtia en ole vielä täyttänyt kirjaan. Tarkoitus on täyttää kirjaa pikkuhiljaa vuosien saatossa, osan jätän suosiolla tuonnemmaksi. Poimin muutaman kysymyksen tähän ja vastaan niihin nykytilanteen mukaan.

Mikä on lempijuomasi?

Vesi. Oikeasti olen huono juomaan vettä ja kaikkea muuta myös. Maitoa en ole juonut kymmeniin vuosiin. Hyvän ruuan kanssa juon mielelläni viiniä ja saunan jälkeen saatan ottaa siiderin. Siinäpä juomani. Jos yksi pitää valita, niin mieluiten juon vettä. Väkevistä alkoholijuomista en tykkää. En ole myöskään koskaan juonut limsoja, ne ovat mielestäni turhaa siirappivettä. Olutta olen elämäni aikana kerran maistanut, eikä siitä tullut minun lempijuomaani. Monesti olutta on tyrkytetty minulle, mutta sen tuoksu on sellainen, etten pysty edes maistamaan sitä uudelleen. Voin elää ihan hyvin ilmankin.

Mikä on lempiruokasi?

Ehdottomasti lohikeitto. Lohikeiton voi valmistaa eri tavalla ja aina se on maukas. Itse laitan keittoon perunoita, porkkanoita, paljon sipulia ja lohta sekä runsaasti tilliä. Kesällä grillaan mielelläni kasviksia ja niiden kanssa kalaa. Ei oikeastaan mitään väli, mitä kalaa, se maistuu aina hyvälle. Lempiruokani koostuu kalasta ja kasviksista, olivatpa ne missä muodossa tahansa.

Mitä perinteitä noudatat?

En ole erityisesti perinteiden vaalija. Teen asioita omalla tavallani. Jotkut asiat ovat minulle tärkeitä ja ne toistuvat vuodesta toiseen. Vietämme juhlapyhät melko perinteisesti. Jouluna toivon saavani lapset yhteiseen joulupöytään. Jouluna koristelen keittiöikkunan välin tontuilla. Aatto aamuna keitän aina riisipuuron ja sauna lämpiää aattona. Viime pikkujouluna vietimme lasten kanssa kivan päivän ja silloin päätimme, että teemme siitä perinteen. Päivässä oli kiva tunnelma, erilainen kuin jouluna, mutta erityinen.

Yhteisiä perhetapaamisia meillä on Laskiaisena ja Vappuna. Silloin perinteisiin kuuluu ehdottomasti lämpimät laskiaispullat ja vappumunkit. Jos sää sallii, niin pulkkamäki kutsuu. Vappupäivänä kokoonnumme meille munkeille. Yleensä leivon noin 80 munkkia ja ne syödään lämpiminä, eikä silloin lasketa sitä, kuinka monta kukin syö.

Mitä onni merkitsee sinulle?

Aina ei elämä ole kulkenut parhaita polkuja myöten. Se on ehkä syy, miksi osaan arvostaa ja huomata pienet onnen hetket. Minulle onni ei ole mikään suuri erillinen asia, vaan se koostuu pienistä palasista ja tyytyväisyydestä elämään. Kiitollisuudesta, että minulla on maailman ihanimmat lapset ja lapsenlapset, hyvä mies, ihana koti. Äiti, joka on edelleen tiukasti kiinni elämässä. Työ, joka on mielenkiintoista ja saan toteuttaa siinä vapaasti itseäni ja ideoitani.

Terveys, jonka merkityksen unohtaa, silloin kun on suhteellisen kunnossa. Toivoisin, että osaisin elää jokaisen päivän täysillä, aivan kuin se olisi viimeinen. Murehtimatta turhista ja valittamatta ilmasta tai muista vähäpätöisestä asioista. Toivon, että  omaisin kyvyn elää, kuten ihmiset, jotka ovat käyneet vakavan sairauden läpi. He osaavat nähdä jokaisen päivän lahjana. Yritän itse opetella elämään näin.

Mitkä ovat elämäsi kohokohtia?

Elämän kauneimpia tapahtumia on ollut lasten ja lastenlasten syntymät. Niihin liittyy paljon tunteita: iloa, pelosta vapautumista, onnea, ihmetystä. Syntymän jälkeen opettelua ja tutustumista. Lapset ovat kaikki kaikessa. Maailmassa tärkeimmät. He antavat voimaa ja iloa. Mikään muu tapahtuma ei ole yhtä tärkeä ja merkityksellinen.

Yllä olevaa kirjoittaessani, mielessä alkoi pyörimään ajatus ihmisistä, joilla ei ole lapsia. Onko loukkaavaa kirjoittaa näin voimakkaita ajatuksia. Ilman lapsia elämäni olisi mennyt varmasti eri raiteita pitkin ja elämän kohokohdat olisivat jossain muualla. Minun elämäni on mennyt näin ja olen todella  onnellinen, että minulla on heidät kaikki lähelläni.

Kevyemmin ajateltuna elämän kohokohtia löytyy paljon: onnistunut lenkki, valokuva tai työsuoritus; hymy, kiitos, huomaavaisuus. Joka päivä saan kohdata kohokohtia, jos vain huomaan ne.

Mitkä ovat sinun lempiasioitasi elämässä?

En pane pahakseni, jos innostut vastailemaan näihin samoihin kysymyksiin. Olisi mielenkiintoista lukea sinun ajatuksiasi.

Mari