Siirry pääsisältöön

Kodin parhaat puolet

Mikä sinun kodissa on parasta?  Olen pohtinut oman kotini parhaita puolia viime aikoina mielessäni sekä välillä myös ääneen. Olemme asuneet tässä talossa tasan kahdeksan vuotta ja hyvin olemme viihtyneet. Aikaisempi kotimme kävi liian isoksi nuorison muutettua omilleen. Yläkerta jäi lähes käyttämättä. Päätimme siksi etsiä sellaisen kodin, jossa toiminnot palvelisivat kahta aikuista paremmin ja käyttämätöntä tilaa ei olisi.


Omakotitalomme on kahdessa kerroksessa. Ylhäällä on olohuone, keittiö ja makkarit. Alhaalla saunatilat, kodinhoito, takkahuone ja iso aula sekä lämmin varastohuone. Tosiaan varastohuone, sillä se on ruhtinaallisen iso lämmin tila kaiken maailman roppeille. Sinne mahtuu paljon tavaraa kun kaikki on järjestyksessä hyllyillä. Olen pistänyt merkille, että nykyisin rakennettavissa asunnoissa on tosi pienet varasto- ja eteistilat.

Tähän kotiin on kiva tulla

Usein kotiin astuessa minulle tulee tunne: tämä on ihana koti. Kun mietin meidän kodin parhaita puolia, niin ihan ensimmäisenä tulee mieleen tilan käyttö. Talon rakentaja sanoi aikoinaan: "tässä kodissa on hieman tuhlaileva tilankäyttö". Näin tosiaan on ja se sopii kahden aikuisen tarpeisiin loistavasti. Tilojen väljyys näkyy etenkin sisääntuloaulassa, wc-tiloissa, kodinhoitohuoneessa ja saunatiloissa. Ne olivat myös niitä asioita, joihin ensimmäisenä ihastuimme aikoinaan.

Toinen merkittävä asia on pienet elämistä helpottavat asiat. Toiminnot, joita on mietitty etukäteen jo rakentamisvaiheessa. Talotekniikka, joka toimii huomaamatta nappia painamalla. Kun talo rakennetaan ajatuksella ja kaikki tarvittavat toiminnot otetaan huomioon, niin arki sujuu. Vaikka tilat ovat väljät, niin turhaa tilaa ei ole.

Kiva asia silloin ostovaiheessa oli se, kun saimme rakentajalta kirjasen, johon oli kuvitettu koko rakennusprojekti. Hän oli myös kerännyt kaikki rakentamiseen ja sisustamiseen liittyvät dokumentit kansioon. Se on monesti helpottanut asumista, kun jokainen maali ja materiaali on voitu tarkistaa kansiosta.

 

 
Tilojen väljyys on kiva asia
 
Asioita, joista päivittäin nautin on wc-tilojen toimivat IDO:n laatikostot ja kaapit. Aamu lähtee miellyttävästi käyntiin, kun meikkaus ja hiustenlaitto sujuu. Kaikki löytyy helposti vetolaatikoista. Lokeroissa on jokaiselle asialle oman paikka. Aamutoimet hoituvat täällä kätevästi.

Ahkerana saunojana tykkään myös siitä, että sauna on tilava ja molemmilla on omat suihkut, joita voi säätää sadetukselle tai hieronnalle. Kylpyammetta ei muuttaessamme saunatiloissa ollut, mutta sellainen hankittiin heti. Kovasti muodissa olleet poreammeet eivät sytyttäneet. Halusin saunasta hiljaisen tilan, jossa voi rauhoittua, himmentää valot ja kuunnella musiikkia. Lapsenlapsia ei tarvitse kahta kertaa houkutella saunaan. Kylpy on heille aina mieluisa juttu.

Vaikka meitä asukkaita on vain kaksi, niin monesti ollaan huomattu avaran eteisen hyödyt. Kun lähdetään hiihtämään tai pyöräilemään, niin molemmilla on tilaa pukeutua ja levitellä tarvittavia varusteita eteisessä. Pieni asia, mutta käytännössä erittäin toimiva. Minusta on myös kiva astua taloon suoraan sisälle, eikä ahtaaseen tuulikaappiin, jossa on kenkävuori. Meillä kengät ja takit on sijoitettu peililiukuovien taakse ja yksi kenkäkaappi toimii istuimena oven suussa. Kaikki siististi piilossa.

 
 
 

 
 
 
Takka on ihana
 
Varaava takka tuo kylmiin päiviin ihanasti lämpöä sekä tunnelmaa. Se palaa meillä usein. Lämpö siirtyy lämmöntalteenoton kautta koko asuntoon. Se tietää säästöjä lämmityskuluissa. Elävä tuli saa ainakin minut tuijottamaan tulileikkiä puiden pinnalla. Ehdottomasti takassa täytyy olla lasiluukut, jotta takatuli näkyy. Takkahuoneen sohva on vähemmällä käytöllä, sillä istun usein lattialla tuijottaen tulta.
 


 


 
 
Keittiö ja olohuone ovat yhtä tilaa

Enin aika päivästä tai illasta vietetään olohuoneessa ja keittiössä. Kokkailun kannalta keittiössä tärkeintä on tasojen riittävyys. Pistokkeita tulee myös olla riittävästi. Leivon aika paljon ja siihen on tilaa L-keittiön toisella puolella. Eikä haittaa, jos toisella puolella on samaan aikaan padat liedellä. Kaikki mahtuu. Keittiön koneet ovat myös tärkeä osa toimivuutta. Uuni ja astianpesukone on meillä sijoitettu ylemmäs lattiatasosta, joten työskentely sujuu hyvin. Harvemmin näkee, että astianpesukone on lattiatasosta ylempänä, mutta erittäin toimiva se on näin. Konetta tyhjennettäessä ei tarvitse koko ajan kyykistellä. Uunistakin näkee silmäyksellä, missä vaiheessa paistokset ovat.

Meidän keittiössä kaikki koneet on integroitujen ovien takana. Se tekee keittiöstä siistin. Oman osan tilaan tunnelmaan tuo korkealle nouseva katto. Tilantuntua ja avaruutta, josta tykkään kovasti. Kesällä tilasta pääsee suoraan yläterassille. Käytännöllistä, sillä usein osa tarjottavista valmistetaan keittiössä ja osa grillissä. Kesällä syödään usein terassilla.



Ainutlaatuisinta kodissamme on se, että vaikka sijainti on kaikkien palveluiden läheisyydessä, niin näkymä kaikista ikkunoista on luontoon. Naapurin seinä ei ole mistään ikkunasta katsottaessa edessä. Talon vieressä on rakentamaton ja rakennuskiellossa oleva alue. Terassilla istuskellessa on kiva seurata metsän eläimien puuhia.

Näin meillä - miten teillä?
 
Mikä on kodissasi parasta?
 
Mari

Kommentit

  1. Teillä on kyllä kaunis koti, josta ihan huokuu tänne asti sellainen joku käsinkoskelteva rauha <3

    (Tulee nyt poikkeuksellisen lyhyt kommentti, kun työn lomassa tätä luen, mutta pakko oli tuo tärkeä lause kirjoittaa kuitenkin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka <3 Tämä on ollut hyvä koti ja olemme viihtyneet hyvin. Tosiaan lapsetkin ovat usein sanoneet, että meillä ihana rauha. Toivottavasti sama tunnelma siirtyy uuteen. Täällä vanhassa vietetään vielä joulu ja talvi.

      Kiva kun taas piipahdit. Ilo saada lyhytkin kommentti. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Koti meidän on varsin toisenlainen kokonaisuus kuin teidän kotinne, mutta rauha ja tila yhdistävät meitä. Satavuotiaassa huvilassa on toisenlaista kuin uutukaisessa kodissa, mutta kaikkien kotien soisi olevan asujilleen se maailman paras ja mukavin. Tunnelmallisin iltaterveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuija. Juurikin niin, olen kanssasi aivan samaa mieltä. Ihailen valtavasti vanhoja taloja. Ne huokuvat historiaa ja ihanaa tunnelmaa. Kodin ’henki’ ja tunnelma näkyy kodeissa ja usein sen havaitsee jo talon ulkopuolelta. Sitten vielä kun asukkaat ovat kodin kanssa sopusoinnussa, niin eihän parempaa olekaan. Olipa kiva, kun kävit jättämässä kommentin. Upeaa loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  3. Itsellekin kokkailu on mieleistä, niin tilaa pitää löytyä siihen sopivasti. Seuraavat lempparititilat ovat sauna ja terassi. Takka vielä puuttuu, siitä haaveilen. Teidän takka on tosi upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kun jätit kommentin vierailustasi. Keittiön toiminnot ovat tosiaan tärkeät ja laskutilaa täytyy olla riittävästi. Meillä on aina saunottu monta kertaa viikossa, mutta viime aikoina jostain syystä saunomiskerrat ovat vähentyneet. Takkahuoneessa istutaan katsomassa tulta ja se on todella rauhoittavaa. Meidän takka on Tiilerin kulma Lauri. Tykätään siitä kovasti, koska se on selkeä ja se palaa savuttamatta. Iloa ja aurinkoa päiviisi.

      Poista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri