Siirry pääsisältöön

Suvaitsevainen Amsterdam





Amsterdam on kuuluisa suvaitsevaisuudestaan ja vapaamielisyydestään sekä kanaaleistaan. Joka kevät tulppaanit houkuttelevat turisteja vierailulle kaupunkiin. Onhan Hollanti tulppaanimaa. Pieni, mutta hurmaava kaupunki vei sydämeni heti ensinäkemältä. Ilmapiiri on leppoisa. Kanaaleita pitkin lipuu hiljakseen isompia ja pienempiä veneitä, kaduilla vilistää polkupyöriä ja ihmisiä. Talot ovat kallellaan vähän sinne tänne. Portaat ja asuntojen sisäänkäynnit ovat kutsuvia.

Kanaaliristeilyllä saa helposti käsityksen kaupungista ja siinä näkee kaupunkia vesiltä päin. Jokiristeilylle pääsee joka puolelta kaupunkia ja kanavabussin kyydissä voi siirtyä näppärästi paikasta toiseen vesireittejä pitkin. 





Ihmisiä tosiaan vilisee kaduilla. Turistien lisäksi myös paikallisia asukkaita on  reilusti yli miljoona. Asukkaista kolmasosa on Euroopan ulkopuolelta tulleita. Vapaamielisyys näkyy kaupunkikuvassa. Persoonallisuus saa näkyä ja se tuo värikkyyttä katukuvaan, homot kävelevät rohkeasti käsikädessä, coffee shopin ovet ovat auki täysikäisille ja punaisten lyhtyjen alueella ihmiset kävelevät arkailematta. Päiväsaikaan kaduilla oli hiljaista ja turvallista kävellä, mutta varmasti meno kiihtyy iltaa kohti. Alue syntyi aikoinaan siihen kohtaan, jossa merimiehet purkivat lastiaan maihin.

Amsterdamin maaperä on vanhaa suoaluetta. Talot ovat kallellaan ja niitä on tuettu paaluttamalla hiekkamaahan asti, jopa 13 metrin syvyyteen. Kun ajan saatossa paalutukset ovat mädäntyneet, niin talot ovat vajonneet joistain kohdista. Toisaalta talojen vinouden syyksi on esitetty myös sitä, että ne on rakennettu aikanaan tahallaan vinoiksi kanavalle päin, että tavarat saatiin helpommin nostettua vinssillä yläkerroksiin. Vinssejä ja köysiä näkyi monien talojen katonrajassa.

Talot ovat hyvin kauniita. Päätykolmiot ovat kadulle päin, mikä tekee katukuvasta yhtenäisen ja kauniin. Asuntoihin noustaan parin portaan kautta suoraan kadulta. Ikkunat ovat katutasossa, eikä niitä ole peitetty verhoin. Ulko-ovet ovat koristeellisia, usein mustaksi maalattuja ja takorautakaiteista saa tukea portaita noustessa.

Amsterdamin arkkitehtuuri on muutenkin persoonallista, uskaliasta, mutta kaunista. Upeita rakennuksia on kaikkialla.  Eye Film Museon vaalea rakennus kohoaa upeana kanaalin rannassa päärautatieasemaa vastapäätä. Aivan vieressä A´Dam Lookout komplekissa on Over the Edge, maailman korkein keinu, joka on noin 100 metrin korkeudessa rakennuksen reunalla. (Huh, en mennyt siihen). Mikäli keinu ei houkuta, niin kaupungin maisemia voi katsella näköalatasanteelta.

Anne Frankin talon edustalla oli jatkuva jono. Madame Tussaudsin valtava museorakennus ja vahakabinetti torin laidalla kutsuu turisteja katsomaan niin kuninkaalisia kuin viihdemaailman kuuluisuuksia. Lapsiperheille kiva kohde on Repley´sin Belive It or Not -museo. Siellä voi tutustua eriskummallisiin esineisiin ja oudoista materiaaleista rakennettuihin taideteoksiin sekä tutustua muiden maiden erikoisiin kulttuureihin. Päivä kuluu kuin siivillä erilaisia ihmeellisyyksiä ihmetellen.







Miljoonakaupungista huolimatta, Amsterdamissa on myös useita puistoja. Amsterdamse Bosissa vietimme yhden aamupäivän. Harmi, että sattui sateinen päivä ja ihmisiä oli vähänlaisesti liikkeellä. Alue on valtavan iso ja aurinkoisena päivänä alueelta kannattaakin vuokrata polkupyörä tai kanootti ja lähteä seikkailulle. Kirsikkapuut olivat ehtineet tiputtaa kukkansa ja ne jäi tällä kertaa näkemättä. Merkittävimpiä puistoja kaupungissa ovat Oosterpark, Vondelpark, joissa asukkaat viilettävät kovaa vauhtia polkupyörillä läpi puiston, useimmat taisivat olla työmatkapyöräilijöitä.

Amsterdam on tunnettu pyöräilykaupunki ja sen asukkaat suosivat tätä ekologista kulkutapaa joka puolella kaupunkia. Tosiasiassa pyörällä liikkuu kaupungin kapeilla kaduilla näppärämmin kuin autolla. Välimatkat kaupungissa ovat kohtuullisen lyhyitä. Kaistat on hyvin erotettu pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Polkupyörillä matkustaa joskus jopa kolme henkilöä: äiti keskellä ja lapset molemmin puolin istuimissa. Silmiin pistävää oli myös se, etten koko matkalla nähnyt kenelläkään pyöräilykypärää. Sen sijaan aika monta "läheltä piti" tilannetta, kun pyöräilijät olivat törmätä jalankulkijaan eli varovainen täytyy kaupungissa olla.















Amsterdamin ravintolatarjonta on runsasta. Jokaiselle löytyy varmasti sopivaa syötävää. Hollantilaisen ruuan lisäksi tarjolla on mm. intialaista, nepalilaista, kiinalaista, ranskalaista ja italialaisia ravintoloita. Hinnat ovat suurin piirtein samalla tasolla kuin Suomessa. Erikoisruokavaliota noudattaville löytyy myös maittavaa syötävää hieman etsien. Pienet vegaaniravintolat tarjoavat erinomaisia annoksia ja aamun voi aloittaa vaikka pienellä inkiväärishotilla smoothieputiikista. Parhaat lomaherkut löytyvät vohvelipuodista, herkulliset Stroopwafel-vohvelit näyttivät kerrassaan ihanille. Harmi vain, että osuimme aina vohtelipuodin eteen silloin kun lounas oli syömättä tai juuri lounaan jälkeen. Niinhän siinä sitten kävi niin, että vohvelit jäivät tältä matkalta syömättä, kun päivät loppuivat kesken.

Muistatko vielä punaisen pyöreän vahakuorisen juuston? Se tuli mieleen, kun kävimme juustomuseossa ja -puodeissa maistelemassa ihania juustoja. Tryffelijuusto oli taivaalliseen hyvää hillodipillä. Amsterdamissa kannattaakin ainakin yhtenä iltana tilata juustolautanen viinilasillisella koko seurueelle ja viettää rauhallinen herkutteluhetki. Me nautimme juustolautasen sateisena iltapäivänä Kimpton De Witt hotellissa. Nam, se oli ihanaa.






Asuntolaivat ovat myös yksi Amsterdamin nähtävyys, joka pitää itse nähdä. Elämä sujuu kelluvassa kodissa, kuin missä tahansa. Vanhat rahtilaivat ovat mukautuneet monien ihmisten kodeiksi kanavien varrelle. Monissa on vielä jäljellä vanhat kansirakenteet, mutta osasta niiden tilalle on rakennettu uusi enemmän taloa muistuttava kerros. Asuntolaivoissa on viemäröinti ja kaikki muut mukavuudet. Terasseilla kukkivat kesäkukat ruukuissa. Kaupunkilomaan Amsterdamin majoituspalvelut tarjoavat matkailijoille yöpymismahdollisuutta asuntolaivoissa.


Keukenhof on 32 hehtaarin suuruinen tulppaanipuisto Lissen kunnassa. Keukenhof on kansainvälinen ja riippumaton näyttelyalue kukkien viljelyalalle. Tulppaaneja ja muita sipulikukkia on yli seitsemän miljoonaa ja puistopolkuja 15 kilometriä. Sain lahjaksi vierailun Keukenhofiin ja tiesin, että tulppaaneja on paljon, mutta silti alueelle sisään astuessa näkymä oli henkeäsalpaavan kaunis. Alue on rakennettu erittäin taidokkaasti: vesiaiheita, kivikkoja, puita, pensaita ja nurmikkoa hyvässä kombossa. Levähdyspaikoilla on penkkejä ja puistossa on kahviloita ja myymälöitä matkamuisto-ostoksille. 

Puisto on auki maalis-huhtikuun ajan. Lähes 100 näytteilleasettajaa toimittaa alueelle tulppaanisipulit. Maisema-arkkitehdit suunnittelevat alueen syksyllä ja istuttavat oikean väriset tulpaanit ryhmiin, niin että kaikki on keväällä valmista tulppaanien kukinta-aikana. Tulppaanien lisäksi puistossa on  myös lapsille katsottavaa: eläimiä, kiipeilytelineitä, vesiaiheita ja kukista rakennettuja mielenkiintoisia alueita. Vietimme puistossa lähes kokonaisen tulppaanintuoksuisen päivän. Kahdeksan vuotias jaksoi hyvin olla kiinnostunut rakennelmista ja illalla aikuiset väsyivät ensimmäisenä.





Nämä valkoiset tulppaanit piti myös ikuistaa, koska ne ovat lempivärini kukissa. Tässä valtavassa väriloistossa ne kuitenkin menettivät hieman kauneuttaan, eivätkä tulleet niin upeasti esiin kuin monet muut tulppaanit. Oli kerrottuja, valtavan suuria, pieniä, yksivärisiä ja monivärisiä.






Puutarhassa myös muutama hauska yksityiskohta. Hippi-teemalla oli rakennettu kivoja yksityiskohtia, joita voisi vaikka toteuttaa mukaellen kotonakin. Kaikesta vanhasta käyttämättömästä tavarasta voi tehdä istutusaltaita kasveille ja kukille, jopa vanhat farkut tai vinyylilevyt käyvät tähän, jos niitä raaskii hyödyntää istutuksen reunuksiin.





 Löytyihän se aito, vanha tuulimyllykin vihdoin viimein. 

Ihanaa vappua toivottelen teille matkamuisteloiden lomassa!

Mari


Kommentit

  1. Aivan ihana kuvasarja, kiitos tästä <3. Tuli ihan matkakuume, jollaista ei ole ollut havaittavissa naismuistiin (ja tunnetusti naisen muisti on pitkä :)).

    Ja totta. Valkoiset tulppaanit on myös mun lemppareita, mutta niinkuin kirjoitit, niin jotenkin noin valtavan väriloiston keskellä jäävät vähän varjoon.

    Muistelen Kanavalla-Leenan kirjoitelleen justiin siitä, kuinka muuttokuormat nostellaan hissittömissä taloissa vinssillä ulkokautta. Niinkuin myös ihmiset, jos pitää saada nopeasti siirrettyä ambulanssiin. Hui. Jonkunlainen lava siihen ihmiskuljetukseen kuitenkin on käytössä, mutta aika pelottavalta oudokseltaan kuulostaa.

    Varmasti ihana ja mieliinpainuva reissu, jonka kuvista riittää ammennettavaa tänne uudelleen alkaneen kylmän keskelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka. Amsterdam on kiva ja rento kaupunki, paljon katsottavaa ja mukava fiilis. Ihania juustopuoteja, joissa maisteltiin herkkuja. Olin poikani vegeperheen kanssa reissussa, joten ruoka oli hyvää ja mieluista. Harmillisesti tyttären pikkuinen sairastui ja lääkäri kielsi lentämisen.

      Talot ja kaupunkikuva miellytti silmääni ja olihan ne kanavat hienoja. King’s Daynä oli melkoinen juhlahumu. Meno oli iloinen, mutta kaikki pysyivät tolpillaan, toisin kuin jotkut meillä vappuna.

      Täällä on nyt tosiaan paleltu. Eilen en meinannut lämmetä lainkaan, vaikka olin kahden torkkupeiton alla koko illan. Tänään otin suosiolla talvitakin päälle ja pipon päähän aamulla.

      Ihanaa viikonvaihdetta<3

      Poista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri