Siirry pääsisältöön

Ajatuksia ystävyydestä



Ystävänpäivää vietetään ihan kohta. Kaupallisuus leimaa päivää voimakkaasti, mutta mielestäni paljon tärkeämpää on muistaa ystävää ihan muilla tavoin kuin lahjalla kerran vuodessa. Ystävänpäivän kaupallisuutta ei voi olla huomaamatta. Kaupat täyttyvät jo hyvissä ajoin kaikesta vaaleanpunaisesta ja sydämen muotoisesta hömpästä.

Vastavuoroisuus on ystävyydessä tärkeää, mutta sen pitää olla luonnollista. Aina ei voi olla anto- tai ottopuolella. Jos yhteinen rajapinta ja kiinnostuksen kohteet löytyvät ja sen lisäksi kemiat toimivat hyvin, ihmissuhde on luontevaa. Ystävien kanssa iloitaan ja nauretaan, välillä kuunnellaan huolia ja etsitään ratkaisuja. Ystävyys on halauksia, välittämistä ja läsnäoloa. Se on saatavilla olemista.

Ystävänpäivänä olisi varmasti paikallaan myös muistaa niitä, jotka ovat yksinäisiä. Uskon, että he tuntevat itsensä entistä yksinäisemmäksi tällaisena päivänä. Mitäpä jos tänä vuonna muistaisitkin tuttua vanhusta, joka viettää pitkiä aikoja yksin kotonaan vailla seuraa. Päiväkahviseura piristäisi varmasti.


Tarvitaanko todelliseen ystävyyteen erityistä päivää vai onko se päivä muiden joukossa? Mitä mieltä olet?  No, ehkä ystävänpäivänä on hyvä pohtia ainakin ystävyyden merkitystä. Omassa arjessa haluan huomioida läheisiä ja omia rakkaita läpi vuoden pienillä teoilla: auttamalla, välittämällä ja huomioimalla. Pienet ja suuret käytännön teot sekä tuki viestivät ystävyydestä.

"Kiire"on sana, jonka kuulee useasti. Minusta sanan taakse ei voi mennä. Tunnistan itsekin kiireen ja vapaa-ajan vähyyden. Mistä siis on helpoin luopua? Työ, kotihommat ja lapset menevät usein edelle ja ystävien tapaamisia siirretään. Stressaavan työn ohella kaikki tarvitsevat myös hiljaista lepoaikaa jolloin ei tarvitse olla kovin sosiaalinen. Ainakin itse tarvitsen hetken hiljaisuutta silloin tällöin, että jaksan. Vuorovaikutus ystävän kanssa on kuitenkin mahdollista sovittaa omaan arkeen, jos se on merkityksellistä. Itse hoen usein mottoa: asiat tärkeysjärjestykseen. Aikaa löytyy niille asioille, jotka kokee tärkeäksi. Tapaan ystäviä vaihtelevasti, välillä tavataan tiheästi ja välillä on pitkiä aikoja tapaamisten välillä. On kuitenkin ilahduttavaa huomata, että yhteyden tunne säilyy, vaikka joskus saattaa mennä pitkiäkin aikoja tapaamisten välillä. Ystävyydestä saa energiaa arkeen.


Jos ystävänpäivän kaupallisuus ärsyttää sinua, on hyvä muistaa, että materian sijaan parasta mitä voit ystävälle antaa on aika. Se on ilmaista. Uskon, että yhteinen tekeminen ystävän kanssa on monin verroin tärkeämpi lahja kuin kaupasta ostettu suklaasydän. Se on välittämistä ja toisen huomioimista. Yhdessä vietetystä ajasta jää muistoja pitkäksi aikaa ja se minulle tärkeää.

Mitä ystävyys merkitsee sinulle?

Ps. Pipoarvonnassa onni suosi Riitiä. Onneksi olkoon!
Laitatko osoitteesi sähköpostiini.

Mari

Kommentit

  1. Mua jotenkin ahdistaa kaikki tällaiset teemapäivät, joista seuraa hyvän 'sen ja sen' päivän toivotuksia ja jaettuja runoja ja mietelauseita ja sydämiä ja mitä kaikkea "helppoa" sisältöä somekanaviin nyt voi syytääkään (tarkennuksena, että tällä EN tarkoita tän sun postauksen kaltaisia juttuja, joissa oikeasti on pohdittu asiaa). Etenkin tämä mun mielestä jossain määrin teennäinen Ystävänpäivä, joka tulee heti kaikkien joka tuutista tunkevien Runebergintorttu- ja laskiaispullapäivitysten jälkeen samaan syssyyn, saa toivomaan, että menispä jo ohi ja alkaisi taas ihan normiarki. (Siihen ihan tavalliseen ja samalla parhaaseen arkeen lasken myös mun oman, pari päivää Ystävänpäivän jälkeen olevan syntymäpäiväni kuuluvaksi.)

    Somestahan voi toki pysyä kokonaan poissa, niinkuin varmaan 90% ajastani ainakin teenkin, mutta silti aiheuttaa mulle aina jonkinlaista ristiriitaa, kun mietin, että pitääkö kaikkiin kohdalle sattuviin toivotuksiin vastata vastatoivotuksella tai sillä sydämellä, ja jos niin tekee yhden kohdalla, pitääkö tehdä jokaisen jne. No ei tokikaan varsinaisesti p i d ä tehdä mitään, mutta kohteliaisuus ja vastavuoroisuus on mulle kuitenkin tärkeitä, joten ei ole ihan yksinkertaista aina näitten omien ajatusten kanssa :).

    Ennenvanhaan (siis ihan just äsken ;)) oli liikkeellä niitä operaattoreiden itse alkuun laittamia kaikenmaailman joulu- ja ystävänpäivä- ja mitä lie runoja, joita sitten klikattiin eteenpäin omille valituille yhteyksille. Ja jokaisesta kilahti rahaa operaattorin omaan kassaan (yleeensä viestit oli vielä sen verran pitkiä, että jakautuivat useammaksi viestiksi), mutta sitä ei varmaan kukaan siinä omasta mielestään kivaa tai kaunista runoa tai toivotusta eteenpäin lähettäessään sen kummemmin ajatellut.
    Eikähän liity asiaan millään lailla, kunhan tuli mieleen.

    Meni nyt vähän sivuun aiheesta ja turhan negatiiviseltakin varmaan kuulosti tämä, vaikkei tarkoitus ollutkaan. Siispä toivotan Hyvää Ystävänpäivää sinulle uusi blogiystäväni (toivottavasti ystävä-sanan käyttö tässä yhteydessä sallitaan) Mari <3






    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi blogiystäväni Annukka (olen otettu tästä uudesta ystävyydestä <3). Pohdin ehkä liikaa kaikkia maailman asioita päässäni. Ne vain jäävät sinne pyörimään ja vähän helpottaa kun ne kakaisee ulos tänne blogiin. Niin tämäkin asia, juurikin noiden joulumainosten, alemainosten, Runebergien ym. jälkeen olisin viikonloppuna ostanut kukkakimpun kyläviemisenä ja kaikki kimput oli koristeltu vaaleanpunaisin kimallesydämin. Huh. En jaksanut innostua.

    Minulle ystävyys on tosi tärkeä asia, en väheksy sitä yhtään. Teennäisyyttä en oikein jaksa ja ystävyyden kaupallistaminen ei ole minun juttu. Kuten aikaisemmin olen kirjoitellut, niin vuosia sitten aloin karsimaan sellaisten ystävien tapaamisia, joissa energiani valuivat tyhjiin. Moni loukkaantui. Nyt on hyvä, sillä tiedän, että ystävät hyväksyvät minut juuri tällaisena kuin olen, ilman velvoitteita.

    Itseasiassa miehelläni on ystävänpäivänä synttärit. Ei niitä kummemmin juhlita, mutta ison halauksen ajattelin antaa ja ehkä tarjota jotain herkullista ruokaa. Ihanaa, että olet siellä ja hyvää ystävänpäivää suoraan sydämestä <3 sekä synttärionnittelut halauksin myös sinulle. - Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ystävällisistä halauksista ja toivotuksista Mari <3 ja synttärionnittelut myös (Vesi)miehellesi.

      Poista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri