Siirry pääsisältöön

Mehevä omenapannukakku





Omenasato jatkuu ja kotimaisista omenoista on kiva valmistaa syötävää. Tässä helppo ja mehevä pannariohje, johon ei tarvitse lisätä sokeria taikinaan eikä hilloa pannarin päälle. Vierastarjottavaa saat, kun vispaat pannarin kanssa vaahtoutuvaa kaurakermaa tai kookosmaitoa. Laita kookosmaito pakastimeen tunniksi ja kauho kiinteä massa kulhoon. Massa vaahtoutui parissa minuutissa kuohkeaksi kermavaahdoksi. Sokeria ei tarvitse lisätä kumpaakaan.

Omenapannukakku (pellillinen)
8 dl maitoa
1 prk rahkaa
3 kananmunaa
1 tl suolaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl kardemummaa
Päälle:
5-8 kotimaista omenaa
ruskeaa ruokosokeria
(kanelia)
noin 50 g voita

Kuori omenat ja poista siemenkodat omenaporalla sekä viipaloi ne noin 1/2 cm paksuisiksi renkaiksi. Jätä omput odottamaan siksi aikaa kun sekoitat kaikki taikinan aineet keskenään. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja lisää kaikki muut aineet. Laita uunipellille leivinpaperi ja kaada taikina varovasti siihen. Laita taikinan päälle omenaviipaleet tiheästi ja ripottele päälle ruokosokeria ja halutessasi kanelia. Lisää vielä päälle puulastalla vuoltuja voilastuja. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia 220 asteessa. Anna jäähtyä hetki ja herkuttele.
Mari

Kommentit

  1. Ihanan tunnelmaisia ruokakuvia & reseptejä täällä - pitääpä laittaa blogisi seurantaan! Ihanaa joulukuun alkua beach housesta <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri