Siirry pääsisältöön

Kuuma kesä ja kehon viilentäminen



Tämä kesä on ollut kaikille lomailijoille aurinkoinen ja lämmin. Yli 30 asteen lämpötila on tukalaa vanhuksille ja pienille lapsille, mutta meidän jokaisen tulee kiinnittää huomiota kehon viilentämiseen. Veden juonti on erityisen tärkeää kuumalla, vessassa käyntien määrä ja virtsan väri ja haju kertoo sen, oletko juonut päivän aikana riittävästi. Hörpi vettä säännöllisesti ja kanna vesipullo mukanasi, ettei nestehukka yllätä. Sisäinen kuivuminen tekee olon väsyneeksi, se aiheuttaa päänsärkyä, huimausta ja ruokahaluttomuutta. Virallisten suositusten mukaan päivässä pitäisi juoda 1-1½ litraa vettä, mutta näin kuumalla se ei riitä, joten sen voi jopa tuplata. Janon tunne on jo kehon hätähuuto nestehukasta. Reagoi siis ennen sitä. Älä juo aterioilla jääkylmää vettä, sillä se pysäyttää ruuansulatuksen. Lakritsitee sopii hyvin kesään, sen viilentävän vaikutuksen vuoksi sekä tietenkin kookosvesi.

Veden juonnin lisäksi kehoa voi jäähdyttää oikein valituilla ruoka-aineilla. Vähennä lämmittävien mausteiden käyttöä (chili, inkivääri, seesami), suosi sen sijaan viilentäviä yrttimausteita, kuten basilikaa, tilliä, korianteria tai kamomillaa. Ne antava makua myös vihersalaattiin. Marjat ja hedelmät maistuvat kesäkuumalla. Kulho vadelmia ja mansikoita maistuu ja nythän marjat ovat parhaimmillaan. Nyt on myös hyvä aika tyhjentää viime vuoden marjat pakkasesta. Kivan juoman saat vesimelonista, kun pyöräytät palat blenderissä raikkaan sitruunaisen juoman kanssa.

Grilli lämpenee monien pihoilla ahkerasti kesäisin, suosi grillissä kalaa, kanaa ja kasviksia. Varhaiskaali ja kesäkurpitsa maistuvat erinomaisille kevyesti grillattuna. Kaikki vihreä viilentää kesäkuumalla, käytä siis paljon vihreitä vihanneksia ja hedelmiä. Vältä punaista lihaa. Sillä on myös ilmastonmuutoksen kannalta tärkeä merkitys, kuten olemme merien sinilevätilannetta seuratessa saaneet huomata. Harmillista, että juuri kun kesä on kuumimmillaan, vesistömme kunto on huonoimmillaan. Sinilevät kukkivat valtoimenaan ja puhtaita rantoja on vaikea löytää. Vaaralliset hermo- tai maksamyrkyt vapautuvat veteen kun sinilevän solut kuolevat ja lautat ovat hajonneet. Vaikka sinilevistä vain osa tuottaa ihmiselle vaarallisia myrkkyjä ja allergisoivia aineita, on vaikea tietää veden myrkyllisyyttä silmämääräisesti tarkasteltuna, joten suihku uimisen jälkeen on hyvä ratkaisu.








Sinilevää näkyi myös viime viikolla Tallinnan rantahiekassa veden rajassa sinileväraitoina, joten uimaan emme uskaltautuneet. Tämä pohjois-Tallinnan pitkä hiekkaranta vetää vertoja etelän hiekkarannoille (oletko samaa mieltä?) ja lämpöäkin oli riittämiin. Kuvat ovat viime viikon Tallinnan ja Pärnun lomalta.

Pitkä kuuma kesä jatkukoon...
Mari

Kommentit

  1. Nyt on ollut Suomessakin näitä yli 30 asteen kesälämpötiloja. Me teimme viime kesänä pienen reissun autolla. Siinä autossa ei ollut ilmastointia, oli aika tukalaa istua autossa. Päätimme sitten, että seuraavaksi hankitaan auto, jossa on ilmastointi. Ja nyt on auto, jossa ilmastointi.
    Tosiaan hyviä vinkkejä sinulla kehon viilentämiseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri