Siirry pääsisältöön

Keski-ikäinen liikutko tarpeeksi?

 
 
Suurin osa suomalaisista ei liiku riittävästi. Huolestuttavaa on, että ikääntyessä, erityisesti 40 ikävuoden jälkeen, liikunta-aktiivisuus vähenee merkittävästi, vaikka ikääntyvän keholle ja mielelle liikunta olisi hyväksi. Liikkumattomuus on noussut maailmanlaajuiseksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi ja lisää merkittävästi valtion sosiaali- ja terveysmenoja.

Miten sinä liikut ja oletko patistanut myös omia vanhempiasi liikkeelle? Jos et, niin tee se nyt. Kävelysauvat ovat hyvä tuki ikäihmiselle.


Lihasvoiman, kestävyyden ja tasapainon harjoittaminen säännöllisesti tulee ikääntyessä yhä tärkeämmäksi ja liikuntalajien harrastaminen monipuolisesti edesauttaa hyvinvointia ja toimintakykyä. Terveysliikunnan suosituksen mukaan liikuntaa tulisi harrastaa kohtalaisen rasittavalla teholla puoli tuntia useampana päivänä viikossa, joka voi tapahtua myös useammassa pienemmässä jaksossa.
Hyvä keino päästä tähän tavoitteeseen on kävellä ainakin osa työmatkasta, kävellä aina portaat ylös tai liikkua pyörällä lyhyet matkat auton sijasta. Kotityöt ovat myös hyvää liikuntaa: imurointi, pöylyjen ja lattian pyyhkiminen.  Arkiliikunnan määrä lisääntyy helposti, kun järjestää itselleen erilaista puuhastelua illaksi, silloin sohvalla löhöily jää vähemmälle. Todistetusti on osoitettu, että pienikin parannus liikuntatottumuksissa on hyväksi kaiken ikäisille.
Kun puhutaan liikunnasta, ajatellaan usein rankkaa urheilusuoritusta, mutta terveyttä ylläpitävä liikunta voi olla normaalia fyysistä aktiivisuutta. Kuntoilua voi tehdä monella eri tasolla riippuen omasta kunnosta ja mieltymyksistä, toiselle hölkkä on parasta, kun taas toiset haluavat kevyempää liikuntaa. Mielestäni liikunnan mielekkyys pysyy hyvällä tasolla, kun vaihtelee erilaisia liikuntamuotoja ja pitää huolen, että viikkoon sisältyy muutama rankempi liikuntatuokio. Iän karttuessa myös venyttelyllä ja kevyemmällä liikunnalla on merkityksensä. Reipas kävely puistossa tai metsässä tekee sekä kropalle että mielelle hyvää. Olin tänään kävelyllä Leimuniityllä ja nämä kuvat on otettu lenkin varrelta.
Oletko kuullut telomeereistä? Ne ohjaavat solujen ikääntymistä. Liikunta aktivoi telomeraasientsyymiä ja niiden häiriintyminen johtaa ennenaikaiseen vanhenemiseen. Liikunta on siis parasta nuoruuseliksiiriä.
VTM Ansku Holstila selvitti väitöskirjassaan osana Health Study- tutkimusta 40-vuotiaiden liikunta-aktiivisuuden muutosten yhteyksiä myöhemmän iän toimintakykyyn, sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyteen. Hän totesi, että vähäinen liikkuminen lisäsi kroonisia sairauksia ja toimintakyvyn alenemista. Tutkimuksessa havaittiin myös, että liikunnalla oli enemmän merkitystä fyysiseen kuin psyykkiseen toimintakykyyn ja sen myötä myös tuki- ja liikuntaelinten ongelmiin liittyvät sairaudet olivat yleisempiä, niillä jotka eivät harrastaneet liikuntaa säännöllisesti.*
Mari

*VTM Ansku Holstilan väitöskirja Changes in leisure-time physical activity, functioning, work disability and retirement – a follow-up study among employees tarkastetaan 11.8.2017 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Kommentit

  1. Kieltämättä aina voisi kai liikkua enemmänkin, mutta uskon silti liikkuvani riittävästi. Lenkkeily, kuntosali ja zumba toimivat combona:)

    VastaaPoista
  2. Hei Mysterious M, combosi kuulostaa oikein hyvälle. Sopivasti eri lajeja. Muistathan myös venytellä kunnolla, kropalle tekee välillä hyvää oikein kunnon venyttelyhetki. Itse varaan yhden rauhallisemman tunnin viikossa, jotta lihakset saavat kunnon venytykset. Jooga ja bodybalance toimii minulla hyvin. Mukavia liikuntahetkiä sinun syksyysi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri