Siirry pääsisältöön

Onnelliset jalat


Itselleni on tärkeää, että kengät ja vaatteet ovat mukavan tuntuisia päällä, ne eivät saa hangata tai kiristää ja siksi arvostan suuresti tuotesuunnittelua, joka tähtää tyylikkyyden lisäksi myös käytettävyyteen. Viime vuosina olen kiinnittänyt erityisen paljon huomiota kenkien istuvuuteen, johtuen varpaitten nivelien kipuilusta, tämän vuoksi kenkien on oltava hyvät jalassa. Hyvät kengät ovatkin kehon hyvinvoinnin avainasioita.

 
Pääsin testaamaan Color4caren Sprox tennareiden sopivuutta omaan liikuntaani ja koska jalkani ovat tosiaan hieman ongelmalliset, otin mielelläni haasteen vastaan.  Color4care on alun perin hoitoalalla työskenteleville ammattilaisille lanseerattu tuotemerkki, jonka avainsanoja ovat Ilo, Väri ja Huolenpito. Korkealaatuinen kenkävalikoima yllätti minut täysin, koska kenkiä voi käyttää niin töissä kuin vapaa-ajalla tai salitreenissä.

 
*tennarit saatu: Color4care
Minulle liikunta on ollut aina tärkeä osa elämääni, lajit tosin ovat vaihtuneet vuosien saatossa uusiin ja välillä taas on palattu vanhoihin. Nuorempana kävin pitkillä juoksulenkeillä ja rullaluistelemassa, nykyisin juoksu on vaihtunut reippaaseen kävelyyn ja luistimet ovat jääneet varastohyllylle lepäämään. Hiihto on talvilajeista minulle kaikkein rakkain. Kesällä taas on viikonloppuisin kiva pyöräillä pitkiä lenkkejä. Pyöräilyn parhaita puolia on se, että samalla näkee kauniita maisemia ja pyörällä pääsee liikkumaan kaupungissakin ketterästi. Välillä voi poiketa syömään tai kahville ja taas jatkaa matkaa.


Jumppa on aina ollut minulle tärkeä liikuntamuoto: klassinen voimistelu, aerobic aikoinaan, jooga ja myöhemmin mukaan ovat tulleet ryhmäliikuntatunnit. Normaaliin viikkooni sisältyy noin 2-4 ryhmäliikuntatuntia ja tällä hetkellä käyn enimmäkseen LM Bodyattackissa, LM Bbdycombatissa, LM Bodybalancessa ja joogassa sekä satunnaisesti muissakin.

 Kovan treenin jälkeen on hyvä muistaa palautuminen, koska treeni on aina rasite elimistölle ja etenkin lihaksille. Itselläni on tapana tankata energiaa (hiilareita ja proteiinia) heti treenin jälkeen kotona. Eikä tietenkään pidä myöskään unohtaa juomista (tämä on minulle vaikeaa). Aktiivisessa treenissä haihtuu paljon nestettä ja elimistön nestevaje pitää paikata pian, mielellään puolen tunnin sisällä treenistä.


 
Kävelylenkit suuntautuvat usein puistopoluille tai hitaammille kävelyille kaupunkiin, riippuen siitä millaisia salitreenejä olen edellä tehnyt. Joogan jälkeisenä päivänä sopii reippaampi kävely, kun taas Bodyattackin jälkeen voin astella kaupungin katuja tai rantaraitilla merimaisemaa ihaillen. Minulle rakkain ympäristö on merenranta kallioineen, siellä voi ladata akkuja kiireisen päivän jälkeen (kuten jo lukijani ovat varmasti havainneet). Jo lyhyt kävely meren rannalla tai metsässä voimaannuttaa valtavasti. Tutkimustuloksiakin löytyy siitä, että luonnossa liikkuminen synnyttää ihmisissä tiedostamatonta hyvän olon tunnetta, laukaisee stressiä, vähentää ahdistusta, laskee verenpainetta sekä vähentää lihasjännitystä.

 
Viikko oli todella kiireinen ja työpäivät venyivät liiallisen pitkiksi, lisäksi kotitöitäkin oli riittämiin viikon aikana, joten viikonloppuna päätimme lähteä kävelylenkille hiljaiseen merenlahden poukamaan eväskorin kanssa. Aikaisemmin keväällä olimme löytäneet kivat kalliot ja päätimme säiden lämmettyä tulla uudelleen kävelylle ja piknikille. Niinhän se on, että paras hetki retkellä on se, kun saa kaivaa eväät esiin, nauttia meren tuoksusta ja katsella kauas horisonttiin. 



 
 Kiviltä kiville hyppiessä tuli samalla testattua tasapainoa sekä Sprox-lenkkareiden pohjien pitoa ja niinpä siinä kävi, että pysyin kuin pysyinkin kivien päällä pulahtamatta veteen. Tukevilla tennareilla hyppelin ketterästi kallioisessa maastossa ja viettävillä metsäpoluilla, jossa oli paljon epätasaisuuksia ja kantoja. Voiko paremmin viettää aurinkoista kesäpäivää?


Color4care tuotevalikoimasta löytyy paljon tuttuja merkkituotteita. Hummelin sporttiset ja korkealaatuiset lenkkareiden mukavuus jalassa on taattu. Kesän parhaat ja monikäyttöisimmät tennarit ovat vaaleat (näissä myös hieman naisellista kimalletta), ne voi yhdistää kaikkien vaatteiden kanssa. Oma kesäsuosikkini on valkoinen paita, farkut ja hyvät lenkkarit. 


Kuumina kesäpäivinä mukavinta on potkaista jalkaan sandaalit, ne ovat viileät eivätkä purista mistään. Selatessani Color4care tuotevalikoimaa, ihastuin monipuoliseen ja laadukkaaseen sandaalivalikoimaan.  Viime kesänä trendisandaaliksi nousi blogeissa mustat Birkenstockin Arizona sandaalit, joita himoitsin koko kesän, mutta ne jäivät hankkimatta. Oma suosikki tulevalle kesälle on ehdottomasti krokonahkainen Birkenstockin sandaali, joilla voisin  tallustella rannoilla shortseissa tai kesämekossa ja olkihatussa kaupungin sykkeessä.

 
Tukevien kenkien lisäksi kannattaa muistaa myös hyvien urheilusukkien merkitys, varsinkin jos jaloissa on taipumusta turvotukseen juoksu- tai kävelylenkillä. Color4caren tukisukat auttavat jalkoja jaksamaan hyvin koko päivän, joten etenkin urheilijat ja seisomatyötä tekevät saavat helpotusta väsyneisiin jalkoihin sukkien hyvästä kompressiosta. Lentokoneeseen otan aina mukaan pirteän värikkäät ja kivasti kuvioidut tukisukat ja tästä en tingi koskaan, sillä muuten edessä voi olla harmittava tilanne kohdemaan lentokentällä kun kengät eivät mahdu enää jalkaan. Suosittelen siis tukisukkia kaikille lentomatkustajille, jos jaloillasi on taipumus turvotukseen. 

Yksi asia, mistä en malta olla mainitsematta. Mitä pitäisit siitä, jos seuraavalla lääkärikäynnillä hoitajalla olisikin värikäs nimikyltti rinnassa? Haluaisin haastaa kaikki hoitajat kampanjaan iloisten nimikylttien käyttäjiksi.  Ei valkoista tylsää nimikylttiä, vaan jotain täysin muuta. I like!

 
Color4care yhteistyö oli minulle erittäin antoisa ja mieluinen, koska en ollut aikaisemmin tiennyt, että yrityksen tuotevalikoima on niin monipuolinen ja soveltuu hyvin myös muille kuin hoitoalalla työskenteleville. Vierailen varmasti verkkokaupassa pian uudelleen (löysin monta kokeilemisen arvoista kivaa tuotetta), kurkista sinäkin miten värikkäitä ja laadukkaita tuotteita yritykseltä löytyy.
Voit yllättyä!

Onnelliset jalat ja aurinkoinen mieli
Ihana päivä!
Mari 
Kuvat - Rikhard Lyhr
 

Kommentit

  1. Kivannäköiset kengät kyllä! Itsekin arvostan suuresti käytännöllisyyttä tuotesuunnittelussa. Ei ole kiva jos vaatetta tai muuta tavaraa ei tule käytettyä kun on epämiellyttävä. Itselläni on hieman erikokoiset jalat, joten joskus on vaikea löytää kenkämallia joka ei toisessa jalassa kiristäisi tai hankaisi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri