Siirry pääsisältöön

Hampurilaisia Vappua odotellessa

Tänään valmistin lounaaksi hampurilaiset ja bataattiranskalaiset. Kävimme 10 kilometrin kävelylenkillä keskuspuistossa ja sen jälkeen ruoka maistui erityisen hyville. Muutama kokojyväsämpylä oli jäänyt pakastimeen - ne sulamaan ja sen jälkeen valmistin ensin ranskalaiset.


Tässä ohje:
Kuori yksi pienehkö (nyrkin kokoinen) bataatti ja viipaloi ja paloittele pikkurillin kokoisiksi tikuiksi. Ripauta hieman chili-paprikakuorrutetta tai maustetta sekä suolaa päälle. Lorauta hieman oliiviöljyä päälle, jotta ranskalaiset eivät kuivu uunissa. Sekoita muutamalla pyräytyksellä mausteet ja öljy bataatteihin. Laita uuniin  (n. 200 C). Anna olla uunissa sen aikaa kun valmistat hampurilaiset n. 1/2 tuntia.

Jääkaapissa oli jäljellä  pala kalastaja Ronny Holmströmin leppäsavustettua lohta , jonka olin ostanut viikolla  Reko lähiruokarenkaasta. Siitä tulisi toinen hampurilainen. Toiseen paistoin karitsanjauhelihasta isot pihvit. Pihvien päälle sipulirenkaita ja paprikaa paistettuna. Jotta hampurilaisesta tulisi kyllin ruokaisa paistoin vielä kananmunan mukaan.


Kokosin hampurilaiset suoraan lautaselle. Lihahampurilaiseen laitoin sämpylän alaosalle ensin reilusti salaattia, kananmunan, pihvin, sipulit ja tomaattia. Kalahampurilaiseen salaattia, reilun palan lohta sekä pikku tomaatteja. Päälle puristin hieman sitruunamehua.

Tällä välin bataattiranskalaiset olivat kypsyneet uunissa. Ranskalaisista kokosin kasan hampurilaisen viereen ja maustedipit lautaselle. Valmista - syömään! Näin nopeasti valmistui herkullien lounas nälkäisille lenkkeilijöille. Helppoa, nopeaa ja yksinkertaista. Nam.


Mukavaa vapun odotusta.

Mari

Kommentit

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri