Siirry pääsisältöön

Paras joululeipä


Tätä hedelmäistä leipää olen leiponut jo useampana jouluna ja se on ollut  meidän perheessä huippusuosittu. Leipä on siitä ihana, ettei siihen laiteta lainkaan rasvaa, koska leivän mehevyys syntyy taikinaan lisättävistä hedelmistä ja pähkinöistä. Hedelmiä ja pähkinöitä voi vaihdella oman maun mukaan. Leipä säilyy tuoreena muutaman päivän, mutta yleensä se tulee syödyksi jo heti lämpimänä. Alkuperäinen ohje on Anu Harkin, joka on julkaistu vuosia sitten Maku-lehdessä.



Hedelmäinen joululeipä 


(ohjeesta tulee 2 leipää)

50 g tuorehiivaa
6 dl vettä
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl ruususuolaa
1 dl kauraleseitä
1 dl kaurahiutaleita
n.10 dl täysjyvä vehnäjauhoja
1 dl pähkinöitä rouhittuna
2 dl kuivattuja aprikooseja, omenan renkaita tai 
muita hedelmiä leikattuina


Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää suola ja hunaja. Sekoita joukkoon kauraleseet ja -hiutaleet sekä vehnäjauhoja sen verran, että taikinasta tulee vellimäistä. Lisää rouhitut pähkinät ja hedelmät. Alusta taikinaan loput jauhot vähitellen, kunnes taikina on sopivan kimmoisaa. Kohota peitettynä noin tunti.

Jaa taikina puoliksi ja muotoile kahdeksi pitkulaiseksi leiväksi ja nosta ne voideltuihin vuokiin (n.1litra). Kohota ja ripottele päälle hieman jauhoja ja koristele pähkinöillä, siemenillä tai hedelmillä. Paista leivät 225 asteessa noin 25 minuuttia.


Ohjeesta tulee kaksi leipää. Paista leivät pitkulaisissa paperisissa paistovuoissa. Saat leivistä kivan ruokalahjan, kun käärit leivän kakkupaperiin ja solmit nauhan leivän ympärille. Itse tehdystä lahjasta huokuu aito välittäminen. Aivan varmasti ilahdutat lahjan saajaa, sillä tämä leipä on herkkua.

Ihanaa tuoreen leivän tuoksuista viikonloppua!

Mari 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri