Siirry pääsisältöön

Neljä asiaa minusta - pieniä paljastuksia

Blogeissa ja instassa on pyörinyt Neljä asiaa minusta -haaste. Kun luin Sopusointuja  blogin Maaritin vastaukset haasteeseen, niin tarinat  avasivat kirjoittajaa aivan uudella tavalla. Kirjoitusta oli kiva lukea.

Ihastuttava Maarit haastoi myös minut mukaan. Hetken emmin, mutta päätin kuitenkin raottaa hieman verhoa ja paljastaa pieniä palasia itsestäni. Tosin tässä kohtaa täytyy heti mainita, että haasteeseen vastaaminen vaati aika lailla miettimistä, ennen kuin lähdin vastailemaan.

Haasteen tarkoitus on siis kertoa neljä asiaa asioista, jotka koskevat minua. Ekat kysymykset olivat kaikkein vaikeimpia, mutta yritetään.



Neljä paikkaa, joissa olen asunut

Heti ensimmäinen kysymys oli minulle hankala, sillä olen paljasjalkainen espoolainen ja asunut täällä lähes koko ikäni, ihan pieniä pyrähdyksiä lukuun ottamatta. Toki kaupungin sisällä olen muuttanut asuinpaikka muutamaan kertaan, mutta silloinkin olen liikkunut hyvin pienellä säteellä.
  1. Synnyin Helsingissä. Vanhempieni asuinpaikka oli Espoossa, joten oikeasti syntymäpaikkani on Espoo.
  2. Kun olin parin kuukauden ikäinen, muutimme Ruotsiin Fagerstaan ja siellä asuimme, kunnes minua kaksi vuotta vanhempi veljeni lähti kouluun. Palasimme siis Espooseen.Minulla oli pitkään vaikeuksia päiväkodissa kielen ja ujouteni vuoksi. Puhuin ruotsia aivan eri tavalla kuin muut.
  3. Ylioppilaskeväänä isäni oli töissä Portugalin Setubalissa. Lensin hänen luokseen heti kirjoitusten jälkeisenä päivänä ja tulimme takaisin lakkiaisiin. Asuimme viihtyisässä kerrostalossa. Päivisin kiertelin kaupunkia ja kävin juoksulenkillä metsäpoluilla. Mieleenpainuvin muisto jäi lampaista, jotka tarttuivat hanakasti verkkarin lahkeeseen kiinni. Pinjamäntyjä kasvoi joka puolella. Päätin jo silloin, että jos joskus saan tyttären, hänen nimensä täytyy olla Pinja. Kauniit kävyt ovat edelleen kalleimpia aarteitani.
  4. Lapsuudenkoti oli siis Espoossa. Ensimmäinen oma koti oli metsikön toisella laidalla, jonne myöhemmin rakensimme myös omakotitalon. Lasten muutettua omilleen asuinpaikka on muuttunut muutamaan otteeseen, mutta edelleen koti on tutulla alueella. On ollut hauska seurata kotikaupungin kehittymistä. Rakennuksia ja katuja on ilmestynyt paikoille, joissa ennen oli vain peltoa. Nykyisen kodin piha-alueen muistan selkeästi valtavasta omenatarhasta, nyt omenapuita on jäljellä enää yksi.
Neljä työpaikkaa, joissa olen työskennellyt

Tämä kysymys oli minulle myös hankala. Kuten edellä, niin myös työpaikan osalta olen ollut uskollinen nykyiselle työnantajalleni.
  1. Opiskeluvuosina olin kesätöissä tietokoneyrityksen puhelinvaihteessa ja tein siinä ohessa erilaisia toimistotehtäviä. Kesäaika oli hiljaista ja sellainen mielikuva minulle on jäänyt, että aika tuli välillä pitkäksi.
  2. Nokialla olin noin puoli vuotta hoitamassa sijaisuutta. Järjestelin ulkomaanmatkoja johtajille ja hoidin juoksevia asioita. Sain melko vapaasti tarttua erilaisiin tehtäviin toimistolla, kun johtajat olivat useita päiviä työmatkalla. Siellä sain tutustua markkinointiin ja viestintään.
  3. Olen pyörittänyt muutaman vuoden yrittäjänä rantakahvilaa. Työ oli mukavaa, mutta raskasta lasten ollessa pieniä. Tuntui, että olin aina väärässä paikassa ja koin koko ajan huonoa omatuntoa ollessani poissa kotoa.
  4. Tänä kesänä tuli 40 vuotta täyteen kaupungin virkamiehenä. Samaa työtä en ole toki näin pitkään tehnyt, vaan tehtävät ovat vaihtuneet. Nykyiset palvelupäällikön tehtävät asiakaspalvelun kehittämisessä ovat jatkuneet noin kymmenen vuotta ja viime aikoina olen testaillut botteja sekä muita digitaalisia välineitä.
Neljä ohjelmaa, joita olen seurannut TV:stä (ei saa olla Netflix)

Olen hyvin valikoiva telkkariohjelmien suhteen. Saatan istua mieheni seurana sohvalla, kun hän katsoo auto-ohjelmia tai formulaa, mutta usein kudon tai luen siinä sivussa. On kuitenkin muutamia ohjelmia, joita seuraan aktiivisesti. Minulle tärkeät ohjelmat on ohjelmoitu tallennukseen ja ne katsotaan sitten yhdessä sopivaan aikaan.
  1. Sisustusohjelmat: tällä hetkellä Suomen kaunein koti. Katson siis kaikki sisustusohjelmat ja joskus jopa useaan kertaan. Sisustaminen on kiinnostanut minua aina ja ohjelmista saa hyviä ideoita. Niin kauan kuin sisustusohjelmia on telkkarista tullut, olen seurannut niitä kaikkia.
  2. Avara luonto ja muut luonto-ohjelmat: Eränkävijät on mukava ohjelma ja etenkin viime aikoina olen seurannut Metsien kätkemää, joka on kivasti kerrottu ja kauniin luontokuvin työstetty ohjelma.
  3. Vain elämää -sarjoja olen myös seurannut alusta alkaen, monta kautta. Musiikki on minulle tärkeä osa elämää. Yksin kotona ollessani, laitan Spotifyn soimaan enemmin kuin avaan telkkarin.
  4. Tanssii tähtien kanssa. Kaikki tuotantokaudet on katsottu tarkalla silmällä ja arvosteltu tanssijoiden kehittymistä. Omat suosikit on nimetty jo aikaisessa vaiheessa ja kauden aikana harmitellaan, kun oma suosikki tippuu tai joku jonka pitäisi mielestämme tippua saakin jatkaa.

Neljä paikkaa, joissa olen käynyt

Jos voisin, niin matkustaisin ainakin puolet vuodesta ympäri maapalloa. Rakastan matkustamista. Olen nähnyt monia upeita paikkoja, mutta tähän listasin ne, mitkä ovat minulle merkityksellisimpiä. Haaveissa tosiaan on, että joskus voisin viettää ulkomailla reissaten pitkiä aikoja. Monta maata ja kaupunkia on mielessä, missä haluaisin vielä käydä. Turistikohteista en välitä, vaan yritän päästä paikallisten asukkaiden joukkoon.
  1. Lappi on minulle tärkeä paikka. Käymme joka vuosi Lapissa hiihtämässä murtsikkaa, ihan perinteistä, se on ihanin liikuntamuoto minkä tiedän. Nautin ohessa metsän hiljaisuudesta. Loma ajoitetaan turistikauden ulkopuolelle, pimeys ei meitä haittaa. Lähdemme heti aamiaisen jälkeen ladulle, hiihdämme eri reittejä viikon aikana. Pysähdymme välillä munkkikahville tai kotaan sytyttämään tulet. Valoisan aikaan on ainakin kerran kiivettävä tunturille ihailemaan maisemia ja tykkilumen peittämiä puita. Näky on niin kaunis, että haluan kokea saman joka vuosi uudelleen ja uudelleen. Iltaisin mökissä lämpiää sauna ja takassa palaa tuli - ääniä ei kuulu mistään.
  2. Aitutaki on jäänyt mieleeni maailmanympärimatkaltani vuosituhannen vaihteessa. Lensin yksin 38 tuntia Helsingistä Losin kautta Tahitille ja sieltä 12 hengen pienkoneella pienelle Tyynenmeren Cook saarelle. Vastassa oli hiekkakenttä, jossa oli muutama betonilaatta (kiitorata) sekä bambumaja, jossa paikallinen "artisti" soitti kitaralla "Love Me Tenderiä". Saari oli pieni ja kaunis. Ihmiset olivat erityisen ystävällisiä, mutta tuntui kuin olisi tehnyt aikamatkan kymmenen vuotta taaksepäin. Täällä tutustuin ensimmäistä kertaa vedenalaiseen elämään snorklaamalla. Aluksi pelotti, mutta koralliriutan värikkyys lumosi minut täysin.
  3. Thaimaa on kestosuosikkini. Lämpö, ihmisten ystävällisyys ja hyvä ruoka saavat minut haluamaan sinne aina takaisin. Viimeisin reissu tehtiin tyttäreni kanssa pieneen Khanomin kylään ja Koh Samuille (täältä löydät matkakertomuksen). Upein kokemus oli Tamarind Springsin Spassa vietetty hemmottelupäivä.
  4. Mauritiuksella vietimme mieheni kanssa minun pyöreitä synttäreitä. Halusin lämpimään turkoosin meren äärelle. Nautimme paratiisisaaresta sunnattomasti. Lepäilyn lomassa vierailimme lähikaupungeissa ja päiväretkellä katamaraanilla upealla autiolla saarella. Tutustuimme paikkaan kävellen ja pyöräillen. Matkaa on muisteltu monen monta kertaa kotiin palattua, se oli ihana ja mieleenpainuva matka. Matkakertomukseen pääset täältä.


Neljä ruokaa, joista pidän
 
Olen kaikkiruokainen ja arvostan sitä, että pääsen valmiiseen pöytään, olipa tarjolla mitä tahansa. Kun itse kokkaan pyrin tekemään terveellistä lähiruokaa. Pitkät ja vaikeat valmistusprosessit eivät ole minua varten, en jaksa seurata liian monivaiheisia ohjeita. Viikolla ruoka pyritään valmistamaan nopeasti, kun taas viikonloppuna tehdään jotain vähän parempaa jälkiruuan kera. Pöytä katetaan kauniisti joka kerta kun syödään.
Vaikka olen aina syönyt mielestäni terveellisesti, niin viime aikoina olen kiinnittänyt erityishuomiota kasvisten määrän lisäämiseen. Olen utelias kokeilemaan kaikkea uutta kokkailuissani.
  1. Kala on ruuista ykkönen, sillä ei ole väliä missä muodossa kala on ja mitä kalaa on tarjolla - kaikki käy. Jos on mahdollisuus valita, niin valitsen aina kalaa. Olen aina tykännyt kalasta ja kun muut lapsuudessa yrmivät paistettuja silakoita, olivat ne minulle herkkuruokaa.
  2. Kasviskeitot ja -paistokset maistuvat aina. Kasviksista saa maittavia ruokia, joko pääruuaksi tai lisukkeeksi. Edellisen päivän keiton jämät otan seuraavana päivänä lounasevääksi.
  3. Lasagne on kestosuosikki, se maistuu aina. Kesällä ajoimme Porvooseen ainakin kolme kertaa varta vasten ravintola El Patioon pinaatti-vuohenjuustolasagnelle. Se on maailman parasta lasagnea. No ehkä ei ihan, sillä poikani tekemä lasagne on ihan huippu hyvää.
  4. Sushi täytyy nostaa vielä yhdeksi herkkuruuaksi. Serkun kanssa tavataan usein sushilla. Lapsenlapseni rakastaa sushia. Varma tapa saada hänet kylläiseksi (huono syömään) on viedä hänet sushille. Lautasellinen sushia katoaa alta aika yksikön hänen suuhunsa.

Neljä juomaa, joista pidän
  1. Vesi vanhin voitehista! Juon aina kotiruuan kanssa vettä ja se on myös paras janojuoma. En kuitenkaan koskaan hiilihapotettua vettä, sillä se ei sovi kurkulleni. Veden otan mielellään myös ilman jääpaloja. Aamuisin puristan puolikkaan sitruunan vesilasiin. Harjoittelen ahkerasti juomaan enemmän vettä päivän aikana.
  2. Kuppi kahvia kuuluu aamiaiseeni, yksi iso kuppi suodatinkahvia. Muuta kahvia en juurikaan juo, paitsi jos olemme kävelyllä, niin silloin on kiva piipahtaa kahvilassa cappuccinolla.
  3. Teetä juon joka päivä useamman mukillisen. Työhuoneessani keittelen pitkin päivää vihreää tai kofeiinitonta teetä. Työpöydällä on koko ajan kuppi teetä, eikä haittaa vaikka se vähän jäähtyisi.
  4. Limuja ja mehuja en juo lainkaan, joten neljänneksi juomaksi on "pakko" valita viini. Tilaan ravintolassa ruokani kanssa viiniä, juhlavimmilla aterioilla myös kotona tarjoillaan viiniä. Tykkään hyvästä ruuasta ja lasi viiniä kruunaa nautinnon. Tosin olen siinäkin vähän huono, sillä yksi lasi riittää. En pysty juomaan kolmea, saati neljää lasillista viiniä. 
Tämä haaste oli hauska, tosin ajatusta vaativa. Kiitos Maarit! Ehkä näitä asioita on joskus hyväkin miettiä.

Miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?
Mari

Kommentit

  1. Itsekin olen näitä nähnyt niin Facebookissa kuin blogeissakin, mutta en ole vielä itse "ehtinyt" vastailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mira, ahkerasti nämä kiertävät tosiaan. Jään odottamaan sinun vastauksia, kunhan ehdit. Näitä on kiva lukea, vaikkakin vastaaminen vie aikaa. Ihania marraskuun päiviä sinulle ja kiitos kun kävit vierailulla.

      Poista
  2. Hauska kysely ja hyvät vastaukset. Opin sinusta uutta. Pitäisköhän itsekin vasstailla näihin jossakin välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailusta. Ota koppi haasteesta, olisi kiva lukea sinun vastauksia elämän varrelta. Jään odottamaan postausta. Ihania marraskuisia päiviä sinulle <3

      Poista
  3. Hei miten kiva että tartuit haasteeseen ja näitä olikin ilo lukea!
    Ajattele, en ele koskaan ollut murtsikoimassa Lapissa ja se on ollut pitkään unelmani. Aina miettii sitä, että siellä on joko paukkupakkanen tai keväämmällä aina pilvistä...vähän on rajoittunut näkemys...
    Kävin lukemassa myös Mauritius-juttusi, sillä olemme miettineet sitäkin yhtenä talviajan kohteena - kiva juttu oli.
    Pitääpä muistaa myös tuo El Patio, sillä syön aina samassa paikassa kun käyn Porvoossa, hih.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit kommentistasi ja haasteesta. Lappi on niin rauhoittava paikka, joten suosittelen. Illalla on ihana lähteä kävelylle, kun lumi narskuu kenkien alla, on pimeää ja taivaalla loistaa tähdet upeasti. Hankien keskellä kaikki äänet vaimenevat. Lähdemme Lappiin aina ennen sesonkikautta, jolloin laduilla on hiljaista. Pakkasia ei kannata pelätä, sillä siellä 20 astetta ei tunnu yhtä kylmältä kuin täällä etelässä. Ihanaa lomaa sinne aurinkoon täältä harmauden keskeltä!

      Poista
  4. Haastepostauksia on aina kiva lukea (ja tehdä) kun oppii paljon uutta bloggaajasta :). Itsekin olen tämän tehnyt, Facebookin puolella kylläkin. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin se on. Aikaa vieviä, mutta kivoja. Mielelläni minäkin haastevastauksia luen. Kiitos kun vierailit täällä ja ihanaa viikonloppua.

      Poista
  5. Tämä oli hauska haaste! Rakastan sitä että haasteet on pikku hiljaa löytäneet blogeihin takaisin. Ollaan etenkin ruoasta ihan samoilla linjoilla, kala ja sushi on parasta maailmassa :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hannamaria, luin itsekin mielenkiinnolla muiden kirjoittamia vastauksia näihin kysymyksiin. Haaste oli kiva juuri siksi, että kirjoittajista avautui uusia puolia. Todellakin! Söisin aina kalaa, jos se olisi mahdollista. Perheen toinen osapuoli tykkää myös lihasta. Ihanaa kun kävit vierailulla ja mukavaa marraskuuta! Ps. Sulla on kiva blogi.

      Poista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri