Siirry pääsisältöön

Nojatuoli takkahuoneeseen

Hei pitkästä aikaa! Viime viikon lopun vietin Vierumäellä erittäin mielenkiintoisessa koulutuksessa, jossa käsiteltiin työsuhdeasioiden lainsäädäntöä, toimivan työyhteisön peruspilareita, johtajuuden merkitystä sekä työyhteisön käyttäytymisen lainalaisuuksia. Lisäksi sain työkaluja rakentavan palautteen antamiseen, joka meille suomalaisille on edelleenkin vaikeaa. Pelkkä kiitos ei tosiaan riitä, vaan pitää harjoitella myös oikein rakentavan palautteen antamista. Viikonloppu mentiin aika vauhdilla ja alkuviikko on mennyt pitkien työpäivien merkeissä ja illalla olen kirjaimellisesti kaatunut sohvalle.
 
Työasioiden lisäksi mielessä on pyörinyt takkahuoneen sisustus. Oikeastaan se on ollut jo pitkään työlistalla, mutta aina se vaan jää muiden kiireiden jalkoihin. Nyt kuitenkin vietin hetkisen netissä selaillen nojatuoleja. Takkahuoneessa on käytännöllinen ja hyvä sohva ja erittäin rakas iso senkki, josta en halua luopua tunnesyistä. Yhdellä seinustalla on edellisestä kodista siirretty vanha lasten oleskelutilan tv-taso laatikoineen, mutta sen haluaisin lempata pois takkahuoneesta ja tilalle pienikokoisen kivan nojatuolin.
  
Askon Nanna ja Helena lepotuolit ovat perinteisen näköisiä tuoleja. Nannassa minua viehättää kaarevat puiset käsinoja, jotka tuovat mieleen mummolan olohuoneen. Helenassa on taas kaunis muotokieli selkä- ja käsinojissa. Kruunukalusteen Natuzzi Editionsin Giorgia-nojatuoli sopisi loistavasti tuohon takkahuoneen kulmaukseen. Tykkään sen hieman rosoisesta ilmeestä.  Tuoliin on valittavissa joko harmaa kangas- tai ruskea nahkaverhoilu. Nahan luonnollinen väri pitäisi käydä tarkistamassa liikkeessä ja harmaa taas kävisi nykyisen harmaan vuodesohvan kanssa yhteen.
 

Takkahuoneemme ei ole kovin iso ja haluaisin sinne juuri pienen ja mukavanoloisen tuolin. Furninovan Podium tuolissa on juuri sellaista fiilistä, jota kaipaan. Tuolin tausta on ihana. Tuoli sijoittuisi meillä oviaukkoon vinottain, niin että takaosa jäisi näkyviin. Tämä on ehdoton suosikkini tuoleista, mutta tuoli saattaa olla hieman kookas tilaan, koska käynti takalle täytyy olla esteetön. Lisäksi tuoli on nyt 20 % alennuksessa Kruunukalusteessa. Toinen kiva vaihtoehto tilaan olisi suomalaisen perheyrityksen BD Möbelin Lena-nojatuoli. Yritys valmistaa nahkaisia nojatuoleja ja sohvia. Käsityön laatu näkyy tuolissa ja tässä tuolissa minua viehättää sirous ja keveys. Tässä on hieman samanlaista henkeä kuin Furninovan tuolissa. Keskiruskea nahkainen voisi sopia kivasti huoneeseen ja varmasti väri paranisi vuosien kuluessa vielä upeammaksi.
 
Perinteisemmän näköisen tuolin löysin Iskusta. Pohjanmaan kalusteen laadukas Lime-nojatuolin muoto on pelkistetyn kaunis ja väri on moderni. Malliltaan hieman retrohenkinen ja pienikokoinen nojatuoli. Cobellon kulutetulla nahalla päällystetty Club 716 -nojatuoli tuo mieleen sikarihuoneen. Sellainen ei meidän takkahuone ole, eikä siellä ole häivähdystäkään kirjastotunnelmasta, mutta jotain kivaa tässä tuolissa on. Uskon, että tässä tuolissa olisi erittäin hyvä istua saunan jälkeen.
 

Lepakkotuoli on ollut kautta aikojen yksi suosikkini. Tällä hetkellä varastosta löytyy neljä mustaa lepakkotuolia, jotka on kesäksi kannettu terassille. Kankaat alkavat olemaan haalistuneet ja istuinmukavuus ei ole mielestäni ihan parasta. Ulkonäkö on kuitenkin aivan superkiva, varsinkin konjakin värisellä nahalla tai lampaanvillalla (ekologisesti käsitelty ja puhtaassa ilmastossa kasvaneet), kuten Vepsäläisen Cuero Design Mariposa- lepakkotuoleissa.
 
Kun surffailin näitä tuolia, niin Vepsäläisen sivuilta satuin lukemaan myös lepakkotuolin historiaa. ”Buenos Airesissa suunniteltu ja vuonna 1938 esitelty designklassikko nimettiin alunperin BKF-tuoliksi kolmen suunnittelijansa (Bonet, Kurchan ja Ferrari-Hardoy) mukaan.”

Mikä näistä tuoleista on sinun suosikkisi?
 
Mari

Kommentit

  1. Otan osaa nojatuolin hankintaprosessiin! Niin hankalaa se mielestäni on. Ehkä takkahuone on tavallaan helpompi kuin olohuone, mutta muistan meidän oman rumbamme pari vuotta sitten, huh. Se on niin pitkä tarina, etten jaksa tähän kirjoittaa, mutta lopputulos oli se, että jatkamme samoilla tuoleilla - ihan siitä syystä että yhtä pehmeita ja istuinmukavuudeltaan hyviä emme löytäneet. Meillä on Ikean vanha malli, en muista nyt nimeäkään, mutta näet ne kuvistani.
    Eli istuinmukavuus on mielestäni tärkein pointti vaikka tekisi mieli tehdä valinta vain ihanan mallin perusteella. En meinaa aina sitä itse muistaa, heh. Itse tykkään ylläolevista lepakkotuolista, mutta mullakin on se muistikuva että niissä ei ole kovin hyvä istua. Myös Furninovan Podium ja BD Möbelin Lena ovat todella kauniit ja kivan keveät.
    Onnea urakkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Urakka on todella hankala, ehkä siksi se keväällä jäi kesken. Oikeastaan tiedän mitä haluan, mutta sen löytäminen kohtuulliseen hintaan on se vaikeus. Illalla mietin, pitäisikö ylhäältä siirtää takkahuoneeseen yksi Ikean pieni tuoli ja päällystää se jollain kivalla kankaalla (täytyypä käydä katsomassa löytyisikö tuoliin Ikeasta muuta kuin valkoinen tai musta päällinen), mutta joo, jatkan mietiskelyä. Ps. teillä on muuten tosi kotoisan näköistä ja ihana talo. Lämpöisin terkuin - Mari

      Poista
    2. Kiitos paljon :) Tuli vielä mieleeni että Ikean huonekaluihin saa tilattuakin uusia kankaita, siis myös vanhoihin malleihin mihin ei saa enää Ikeasta. Ehkä tiedätkin sen...Bemz.com on yrityksen nimi.

      Poista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri