Saavun Lissaboniin illalla. Teen kävelykadulla pienen lenkin ja toivon löytäväni jotain iltapalaa. Aamulla sitten tutustutaan kaupunkiin paremmin. Ensimmäisenä haluan lähteä kohti rantaa. Kadut ovat suoria kuin tilkkutäkin ruudut ja niitä peittää kauniit koristellut kivetykset. Ensi vaikutelma Lissabonista on hieman ränsistynyt, mutta kivalla tavalla rosoinen. Edellisestä vierailusta on nimittäin ehtinyt kulua useita vuosia.
Katukuvassa bongaan pian pienen keltaisen raitiovaunut kapealla kujalla. Turisteja on paljon ja he kuvaavat ahkerasti valtavaa riemukaarta ja Praca do Comércio aukion toisella puolella häämöttää meri usvapilven takaa. Aukion paikalla oli ennen kuninkaan palatsi. Jäljellä on vain aukion keskellä oleva kuninkaan Kuningas José I:n ratsastajapatsas.
Ihmiset jonottavat raitiovaunupysäkillä ja autot kaahaavat vauhdilla ohitse. Vaikka suojatien valot näyttävät punaista, niin ihmiset lähtevät rohkeasti ylittämään katua. Jään yksin seisomaan suojatien taakse ja odottamaan vihreän valon vaihtumista. Raitiovaunut näkyvät katukuvassa ja numero 28E on turistilinja, joka kulkee läpi kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Ratikat näyttävät tosi söpöille ja sisään kurkatessa huomaan, että niissä on kaunis, vanha puusisustus.
Kaupunki on täynnä kynnyksiä ja rappuja, joten esteetöntä kulkua on vaikea löytää. Tämä kaupunki ei ole pyörätuolimatkailijalle. Meillä on mukana kevyet Jojot (matkavaunut) ja niiden kanssa kynnysten ylittäminen ja mukulakiviset kadut tuottavat hieman hankaluuksia.
Rannassa aurinko porottaa kuumasti ja hetken kuluttua on pakko istahtaa hetkeksi varjoon juomaan. Vietämme pari päivää Lissabonissa ja sen jälkeen matka jatkuu junalla Portoon. Uber toimii hienosti Portugalissa ja se helpottaa huomattavasti kulkemista ja siirtymistä paikasta toiseen kahden naisen ja vauvan matkatavaroiden, lasten istuimen ja vaunujen kanssa.
Portoon saapuessamme ylitämme junalla joen siltaa pitkin. Näkymät ovat huikeat. Täällä vietämme seuraavat päivät. Ensimmäinen ajatus on, että katsottavaa riittää kaupungissa useammaksi päiväksi. Majoitumme tilavaan asuntoon ihan lähelle keskustaa.
Ensimmäisenä haluan löytää Douron jokilaakson ja Dom Luis-sillat. Mäkinen maasto hämmästyttää, kadut ovat todella jyrkkiä ja kävely käy hyvin kuntoilusta. Portossakin kulkevat pienet, söpöt raitiovaunut (kivoja kuvia löytyy myös Instagramista).
Pääsen sillalle. Huh, miten uskallan astua sille ja kävellä pitkän sillan toiselle puolelle? Kauhu valtaa mieleni, mutta päätän yrittää ja uhmata korkeanpaikankammoani. Varmasti jokainen sillalla kulkija huomaa, kuinka peloissani olen, kun yritän kuvata jokea allani, uskaltamatta mennä sillan kaiteen lähelle. Keskellä siltaa en voi kävellä, koska siinä kulkevat metrojunat, joten on pysyttävä sillan reunalla jalankulkijoille tarkoitetulla alueella. Silta on pitkä, mutta pääsen kuin pääsenkin toiselle puolelle, josta on kuitenkin pakko palata takaisin. Yritän katsoa kauemmas, jotta vatsanpohjassa ei kaikki käänny ympäri. Onnistun paluumatkallani ja tunnen mielihyvää rohkeudestani, muutaman kuvankin saan napattua.
Seuraavina päivinä harhailen Porton kapeilla kaduilla. Toivon, että näen portugalilaisten normaalia elämää, en turistijoukkoja, siksi lähden kulkemaan hieman syrjemmälle pientä alaspäin johtavaa katua. Talot ovat osin ränsistyneen näköisiä, mutta erittäin söpöjä ja koristeellisia. Katsottavaa tosiaan riittää. Lapset juoksevat ja leikkivät kaduilla. Avoimesta ikkunasta kuuluu musiikkia ja pienen pienistä ravintoloista kantautuu ihana ruuan tuoksu.
Kävelyretkeni vie taas alas joelle. Siltaa on kiva katsoa alhaalta päin. Joen reunalla ei ole kaiteita ja pudotus veteen on suuri. Tällaista ei Suomessa voisi hyväksyä, mutta täällä se on luonnollista. Kävelen kaarisillalle päin ja istahdan joen varrelle siiderille. Hetken kuluttua huomaan, että pienet pojat seisovat sillan kaiteen ulkopuolella ja huutelevat ympärillä oleville ihmisille. Mitä ihmettä, he aikovat hypätä sillalta alas jokeen. Pudotusta on kymmeniä metrejä. Kauhuissani jään seuraamaan tapahtumia. Pojat hyppäävät vuoronperään veteen, toiset jalat edellä ja toiset pää edellä - katsojat taputtavat. Jännitysnäytelmän jälkeen uskaltaudun kävelemään sillan toiselle puolelle sillan matalammalta tasolta. Tosin ei sekään ihan helppoa ole. Douro-joen toisella puolella on viinitarhoja, joihin haluan mennä tutustumaan. Porton nimihän juontaa juurensa portviinistä, joten kaupungin portviinikellareihin olisi mielenkiintoista tutustua. Lisäksi toivon löytäväni kivan lounaspaikan vastarannalta.
Viinin maistijaisia on monen oven takana, vieri vieressä. Isot viinitynnyrit oven suussa toivottavat vieraat tervetulleiksi. Hämärässä tarjotaan eri valmistajien portviinejä turisteille.
Näillä kaduilla ei ole paljoa leveyttä ja tunnelma on utuisen rauhallinen kun kävelen muutaman muun turistin kanssa kujia. Joen varteen palatessani, rannassa vanhat alukset kelluvat auringonpaisteessa ja turisteja kuljettavat seilaavat joella äänekkäästi.
Joen rannasta sillalle on korkeuseroa kymmeniä metrejä. Näköalahissin sijaan päätän valita vanhat kiviportaat. Niitä olikin aika monta, olisi pitänyt laskea ne, kun lähdin kipuamaan. Kun portaat loppuivat, tie jatkui jyrkkänä ylämäkenä kaupungin seuraavalle tasolle. Kattojen yläpuolella näkymä kaupunkiin on huikea. Taloja vieri vieressä ja joillakin valtavia muraaleja, taidokkaita taideteoksia.
Clerigos kirkon näkötornin yläosassa liikkuu ihmisiä. Uskaltaisiko kiivetä 76 metrin korkeuteen katsomaan kaupunkia? Astun sisään, jonoon. Onneksi hetken kuluttua ilmoitetaan, että seuraavat turistit otetaan vastaan vasta reilun tunnin kuluttua. En jää odottamaan.
Näkötornin vieressä on kuorrutettuja perunamuusi-kala pallukoita myyvä pieni putiikki. Astun sisään ja otan välipalan vaalealla portviinillä. Muutaman puraisun jälkeen sisältä valuu mehevän maukas juusto. Nam, onpas hyvää! Piipahdan vielä läheisessä puistossa. Kaunista ja vehreää!
Viimeiset päivät vietämme keskikaupungilla pilvisessä säässä, shoppaillen, paikkoihin tutustuen ja kivoissa ruokapaikoissa, rauhaisaa lomailua ilman kiirettä. Paluu Lissaboniin taas junalla. Illalla pistäydymme Vasco da Gaman mukaan nimetyssä ostoskeskuksessa ja yön yli nukuttua lähdemme kotimatkalle.
Kiva olla taas kotona, kivoja muistoja matkasta ja uusia kokemuksia rikkaampana.
Ensi viikolla paluu arkeen.
Mari
Kerrassaan hieno ja mielenkiintoinen matkakuvaus Portoon. Voi että! Aina ei jaksa lukea, jos on liikaa kuvia, mutta nyt niitä oli
VastaaPoistaonneksi niin paljon, että sai kaupungista hyvän kokonaiskuvan, sen tuoksuista ja tunnelmista. Tuntuu kuin olisin itse ollut matkalla.
Tosi kiva postaus, kiitos!
Maarit
Kiitos Maarit kannustavasta kommentista. Matka oli tosiaan mukava äiti-tytär-lapsenlapsi matka. Hieman rajoituksia liikkumisessa parin kuukauden ikäisen vauvan kanssa, mutta nautin suunnattomasti yksin harhailusta Porton kapeilla kaduilla. Aurinkoa syksyysi - Mari
VastaaPoista