Siirry pääsisältöön

Kesätunnelmaa keltaisten kukkien keskeltä

Keltainen ei ole lempivärini, mutta nämä kukkaistutukset oli ihan pakko ikuistaa, vaikka väri ei ole kaikista mieluisin. Kesä ja aurinko näistä kuvista kuitenkin tulee mieleen. Otin kuvat tuulisena (todella tuulisena) päivänä ja jäin hetkeksi tuijottamaan värikkäitä kukkia kameran linssin läpi, vaikka hiukset lentelivät koko ajan kameran eteen ja silmille.
Ovathan nämä todella upeita ja kesäisiä. 
 
Tykkäätkö sinä keltaisista kukista?
 
Oma lemppariväri kukissa on valkoinen. Tosin nyt keittiönpöydällä on hennon vaaleanpunaisia ruusuja (melkein valkoisia). Nuorena muuttaessani omaan asuntoon ostin aina valkoisia kukkia pöydälle ja äitini ihmetteli, miksi ostan hautajaiskukkia? Edelleen valkoinen on se väri, mihin ensimmäisenä tartun, mutta koitan välillä tietoisesti valita jotain muuta. Äitikin tuo nykyisin minulle merkkipäivinä yleensä valkoisia kukkia.
 




Terassin kukat ovat pysyneet hengissä yllättävän hyvin kuumasta kesästä huolimatta, tosin olen kantanut niille vettä iltaisin kannu kaupalla. Välillä kun olimme päiviä poissa, kaikki kukat olivat nuukallaan, mutta piristyivät sitten yllättäen uudelleen. Vielä on kiva istua terassilla katsomassa vieressä olevaa metsää, puita ja pihan kukkia, mutta monena iltana on täytynyt ottaa terassille mukaan torkkupeitto, ettei aivan palellu illalla.

Kesän kääntyessä lopuilleen huomaan myös, miten villalangat alkavat syyhyttämään meikäläistä. Tekisi mieli ostaa iso kasa ihanan pehmeitä, maanläheisiä lankoja ja päästä kalisuttamaan puikkoja oikein kunnolla. En uskalla mennä lankakauppaan, kun tiedän, että tulen ulos aika monen lankakerän kanssa. Usea neuleidea on mielessä, katsotaan josko saan ne toteutettua syksyn aikana. Ainakin yksi pitkä neuletakki on suunnitelmissa ja varmasti joku ulkoiluneule täytyy myös tehdä talveksi.
 
Pitkin kesää olen neulonut villasukkia telkkaria katsoessa tai ulkona terassilla istuessani iltamyöhällä, mutta se ei ole kuitenkaan sama kuin uuden (kunnollisen) neuleen suunnittelu ja neulominen - se on minulle terapiaa.

Villasukkia tosiaan kertyi kesän aikana melkoinen kasa ja voisin laittaa niistä arvonnan tänne blogiin, mikäli olette kiinnostuneita.





Myöhäiskesän kukkahalaukset teille - olette tärkeitä!

Tänään alkaa kesäloman viimeinen pätkä ja päivittelen ensi viikolla kuulumisia Instagramin puolella. Perjantaille ajastin yhden jutun lattiamateriaaleista.
 
Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri