Siirry pääsisältöön

Valo




Luonnonvalo tulvii huoneisiin pimeän jakson jälkeen, eikös olekin ihanaa. Huomaan taas kerran, että luonnonvalolla on keskeinen osa elämässämme. Viherkasvit ja koti herää eloon auringon paistaessa sisään. Luonnon valo lämmittää ja vaikuttaa myös asukkaiden mielialaan. Nyt keväällä (onhan nyt jo kevät?) olen kuullut ihmisten huokaisseen ihanaa valoa, se tuo energiaa ja voimaa jaksamiseen pimeän jakson jälkeen, eikä aurinko vaikuta vain mielialaan, sillä auringonvaloa tarvitaan myös D-vitamiinin tuottamiseen, joten terveyden kannalta kannattaa nauttia auringonvalosta ja täyttä vitamiinivarastot luonnosta. 
 

Sisään tulevan valon määrään vaikuttaa tietenkin myös ikkunoiden määrä ja koko ilmansuunnan lisäksi. Ne huoneet, jotka ovat pohjoiseen ja itään, vaikuttavat sävyltään kylmemmiltä kuin ne huoneet, jotka sijaitsevat etelän ja lännen puolella. Keittiössä ja olohuoneessa tarvitaan eniten valoa, joten niiden olisi hyvä sijaita aurinkoisimmissa huoneissa, kun taas varjoisimmat huoneet ovat parhaimpia makuu- ja työhuoneina tai kylpytiloina. Auringonvalon lämmittävä vaikutus on myös hyvä huomioida huonesijoittelussa.

Kirkas auringonvalo ei kuitenkaan aina sovi kaikkialle, siksi myös auringon varjostukseen on syytä varautua verhoratkaisuilla. Säleverhoilla voidaan säätää sisään päästettävän valon määrää, joilla saadaan myös kauniita valaistuksia ja varjoja huoneeseen.



Täytyykö luonnonvalo huomioida sisustuksessa tai huoneiden sijoittelussa? Vastaus on: Kyllä. Uudisrakennuksessa on aina mietittävä, mihin ilmansuuntaan ikkunoita sijoitetaan, halutaanko suuret ikkunapinnat, joista valo tulvii sisälle ja mitkä huoneet sijoitetaan auringon puolelle ja kuinka valo kulkee tilassa sekä aamu- ja ilta-auringon sävyvaihtelut, samoin eri vuodenaikojen värit poikkeavat toisistaan. Erityisen kaunista tunnelmaa huoneeseen saadaan, kun valo leikittelee kahdesta eri suunnasta. Varjojen ja valon yhteisvaikutuksesta saadaan kauniita näkymiä huoneeseen. Valo siis vaikuttaa tilan viihtyvyyteen, tunnelmaan ja tilan kokemiseen.

Värien vaikutuksesta kirjoitin jo aiemmin täällä ja jokainen varmasti huomaa kuinka värit hehkuvat luonnonvalossa eri tavalla kuin pimeänä syyspäivänä. Pohjoisen puoleisiin huoneisiin suositellaan valittavan lämpimämpiä värisävyjä. Murretut vaaleat ja valkoisen sävyt sekä kaikki neutraalit värit korostavat pehmeämmin aurinkoista huonetta, ja vastaavasti syvät värit ryhdittävät varjoisaa huonetta. Valo vaikuttaa myös eri pintamateriaaleihin, aurinkoisessa huoneessa mattapinnat näyttävät kauniimmille kuin kiiltävät ja varjoisassa huoneessa taas kulunut puu tai nahka näyttää paremmalle kuin kirkkaassa auringonvalossa.

Aurinko on maailman suurin ja luonnollisin valontuottaja, jota koitetaan jäljitellä keinotekoisesti. Valaistussuunnitelmassa tulisi ottaa huomioon kodin luonnonvalon ominaisuudet ja mihin kohtaan lisävaloa mahdollisesti tarvitaan. Valaistuksella voidaan ryhmitellä tilaa sekä korostaa kauniita esineitä tai eri alueita huoneissa. Vaihtelua valaistuksen tunnelmaan saat näppärästi himmentimillä sekä leikittelemällä ylhäältä ja alhaalta suunnatuilla valopisteillä.


Valoisaa uutta viikkoa!
Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri