Siirry pääsisältöön

Mitä kokkaan ruoka-allergiselle?


Mitä tarjota ruuaksi, kun allerginen perhe tulee kylään? Oletko sinä miettinyt samaa asiaa? Yhden tai kahden aineen allergia on vielä helppo juttu, mutta mitä jos allergioiden määrä on runsas ja samassa perheessä on useampi ruoka-aineallergikko, niin raaka-aineet käyvät vähiin ja silloin tarvitaan jo hieman mielikuvitusta, että saa valmistettua kokonaisen aterian vieraille.

Allergiaoireita ja allergian aiheuttajia on monia ja ne ilmenevät erilailla, toiset saavat iho-oireita ja toiset hengitystieoireita tai vatsavaivoja. Kenenkään ei pidä suhtautua allergioihin kepeästi, sillä allergikko saattaa joutua hengenvaaralliseen tilanteeseen, jos ruoka sisältää kiellettyä raaka-ainetta. Tyypillisimpiä ruoka-allergioita ovat: maito, kananmuna, pähkinä, vilja ja kala-allergia. Allergiat ovat yksilöllisiä ja ne voivat alkaa missä tahansa elämän vaiheessa ja sietokyky voi myös vaihdella elämän varrella. Allergisuus vaihtelee hedelmien kohdalla lajikkeittain ja juureksissa se vähenee talvella niiden vanhetessa varastoinnissa.  



Allergisen ihmisen ihoreaktiot saattavat olla hyvinkin voimakkaita: punoitusta, kutinaa ja nokkosihottumaa.  Nokkosihottuma ei yleensä aikuisiällä johdu ruoka-aineista ja harvoin ruoka-allergia  aiheuttaa aikuisilla atooppista ihottumaa. Olen itse huomannut, että ruoka-aineallergiasta lapsena kärsivänä allergiat ovat vähentyneet huomattavasti aikuisiässä. Sen sijaan esimerkiksi joulukuusen koskettelu tai koiran nuolaisu aiheuttaa edelleen voimakkaan nokkosihottumaan.

Vatsavaivat ja -ongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet hurjasti: laktoosi-intoleranssi, ärtyneen suolen oireyhtymä, keliakia. Nämä ruuansulatuskanavan toiminalliset vaivat ovat hankalia ja kiusallisia, myöskin kivuliaita. Länsimaissa yli puolet väestöstä kärsii ajoittain toiminnallisista vatsavaivoista. Viisainta onkin käyttää vierasruokia valmistettaessa laktoosittomia tuotteita, näin välttyy monen ihmisen vatsavaivoilta, sillä monelle allergiselle käy laktoosittomat maitotuotteet.

Ärtyneen suolen oireyhtymästä kärsii jo joka kolmas nainen ja joka viides mies. Vaiva, jota tuskin kymmenen vuotta sitten edes tiedettiin. Vaikka tutkimuksissa ei ole suoraan osoitettu, että ruoka-aineilla pystytään välttämään ärtyneen suolen oireita, niin moni sairastunut kuitenkin kokee hyötyvänsä jonkin asteisesta ruokarajoituksesta, fodmap- ruokavaliosta tai välttämällä kotimaisia viljoja.

Vakavin ja haasteellisin allergiaoire on hengenahdistukset. Pieni pala väärää ruoka-ainetta voi laukaista hengenvaarallisen reaktion, siksi kokin tulee olla erittäin tarkka valmistaessaan ruokaa tällaiselle henkilölle. Kannattaa varmistaa ennen valmistusta allergikolta, onko ruuassa mitään allergisoivaa ainetta, koska liemikuutioissa, armonivahventeissa ja mausteseoksissa voi olla vaarallisia aineita. Tämän hetken trendimausteet, kuten kurkuma, korianteri, garam masala ja muut eksoottisemmat mausteet saattavat myös aiheuttaa allergiaoireita monelle.

Pikkulapsilla ja nuorilla tyypillisimpiä allergiaoireita ovat suun limakalvojen ja huulien kutina ja turpoaminen, vatsakivut, ripuli ja oksentelu sekä nokkosihottuma. Kasvavan lapsen ruokavaliosta ei tulisi jättää peruselintarvikkeita pois kokonaan, vaan niiden tilalle on valittava korvaavat tuotteet. Hyvä olisi myös keskustella ravitsemusterapeutin kanssa lapsen ruokavaliosta. Ruoka-allergia voi liittyä myös siitepölyallergiaan niin lapsilla kuin aikuisilla. Helpottava tieto on, että ruoka-allergia häviää usein iän myötä.


Kun allergisia vieraita on tulossa ruokailemaan, niin helpoin keino on tarjota mahdollisimman yksinkertaista itse tehtyä ruokaa, perusraaka-aineista laktoosittomana, sillä silloin harvemmin tapahtuu virheitä raaka-ainevalinnoissa ja syötävää saadaan kaikille ruokavieraille.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri