Siirry pääsisältöön

Tule joulu kultainen


Yksi yö jouluaatto aamuun. Kaikki jouluvalmistelut alkaa olemaan pulkassa ja pikku hiljaa valmistaudutaan aattoaamun hiljenevään tunnelmaan. Lahjat on ostettu ja ruokaostokset viimeistä silausta vaille valmiit. Riisipuuro laitetaan porisemaan aamulla hellalle, ja tietenkin yksi manteli pudotetaan puuron sekaan - kuka saa tänä vuonna mantelin? 

Joulutunnelman virittelyyn kuuluu meillä kokoontuminen takkahuoneen lattialle paketoimaan viimeiset (tällä kertaa lähes kaikki) lahjat lapsille. Perinteisesti aaton vastainen ilta venyy pitkälti yöhön pakentointihommissa. Paketointi sujuu mukavasti joulumusiikin soidessa taustalla, välissä nautitaan vähän joululta tuoksuvaa glögiä ja höpötellään joulumuistoja. Lahjat kääritään kauniisiin paketteihin ja päälle kierretään joulunauhat, sovitellaan värejä ja kirjoitellaan pakettikortteja. Valmiiksi paketoidut lahjat laitetaan kuusen alle odottamaan jouluaattoa ja -päivää, jolloin pienet lapset saavat ne jakaa saajilleen.




Lahjat jaetaan aina jouluaterian jälkeen. Perinteisiin kuuluu myös se, että istumme piirissä takkahuoneessa ja lahjojen jakajana toimii suvun pienimmäinen, ja kun kaikki lahjat on jaettu, kukin vuorollaan saa avata yhden paketin kerrallaan.

Oi, tämä on joulutunnelmaa parhaimmillaan.
Älkäähän stressatko viimeisenä päivänä.

Ihanaa, rauhaisaa joulua teille kaikille!

♡ Mari 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri