Siirry pääsisältöön

Prahan joulutorit




Saksan ja Itävallan joulumarkkinat ovat ehkä kuuluisimpia, mutta viime vuosina moni matkustaa myös Prahan joulutoreille, niistä on tullut kova kilpailija Berliinille. Niinpä minäkin lähdin tänä vuonna tarkistamaan vetävätkö Prahan joulutorit pidemmän korren kuin Berliinin markkinat. 

Praha on kaunis, historiallinen kaupunki ja se oli täynnä jouluista tunnelmaa, jouluvaloja ja -koristeita sekä musiikkia. Toreilla voi havaita saman asian kuin Berliinissä, että joulutoreilla täytyy käydä sekä päivällä että illalla, sillä parhaimmillaan torit ovat upeassa iltavalaistuksessa, jolloin siellä aistii oikean joulutunnelman ihmisvilinässä, jouluglögin ja kanelipullien tuoksuessa. Päivisin on rauhallisempaa ja silloin voi myös paremmin tutustua kojujen tarjontaan, jos on aikeissa ostaa jotain. 


Suurin ja suosituin joulutori on Vanhankaupungin pääaukiolla, mutta pienempiä joulutoreja löytyy myös muualta kaupungista sieltä täältä.  Kuten Saksan joulutorilla, niin täälläkin on tarjolla paljon paikallisia tuotteita: maukkaita tsekkiläisä makkaroita, grillattua kokonaista Prahan kinkkua, erilaisia paistoksia suurissa pannuissa, glögiä ja käsin tehtyjä joulutuotteita, -koristeita sekä liinoja.

Prahan kaupungin aukiot, kujat ja rakennukset huokuvat mennyttä aikaa. Rakennukset ovat suuria ja upeita, torneja ja patsaita on joka puolella sekä kauniita kivipäällysteisiä kujia, joiden varrella on pieniä putiikkeja: kristallia, leivonnaisia, tikkupullia ja leluja. Kaduilla kävellessä on kiva piipahtaa kahviloihin ja ravintoloihin, ja vaikka oven avatessa paikka näyttää autiolle ja hiljaiselle, niin kellarista löytyy viihtyisät ja tunnelmalliset tilat. Ystävällinen palvelu ja halpa ruoka houkuttelevat viihtymään ravintolassa pidempäänkin, varsinkin kuin matkamme aikana Praha oli sateinen.

Katujen pikkuisissa kojuissa paistetaan hiilillä tsekkiläisiä tikkupullia, Trdelnikeja, jotka kuorrutetaan kanelilla ja sokerilla, täytteeksi voit valita pehmistä, suklaata tai hilloa. Aika herkkua, suosittelen suklaata täytteeksi!



Joulutoreille kuuluu tietenkin lämmin glögi, jota on kiva nautiskella kun kylmä alkaa nipistelemään sormia ja varpaita. Paikallinen joulujuoma on medovina eli hunajalla maustettu väkevä viini. Viinin voi valita eri tavoin maustettuna, minä valitsin omani mantelilla maustettuna. Melko makeaa, mutta hyvää.

Vltava joen toisella puolella on pieni Gingerbread Museum kapean kadun varrella, joka johtaa kohti Prahan linnaa. Oikeastaan museo on pieni piparipuoti, josta voi ostaa kauniisti koristelluja pipareita, mitä erilaisimpia piparimuotteja ja leimasimia. 





Prahan vierailu oli onnistunut ja olipa ihana hengähtää hetki hyvässä seurassa, mutta joulutorit eivät vedä vertoja Berliinin joulutoreille. Torit ovat suhteellisen pieniä ja iltaohjelmaa ei juurikaan ollut. Ehkä ajankohta oli aikainen, mutta toisaalta olen ollut Berliinin joulutoreillakin itsenäisyyspäivän aikoihin. Seuraavana onkin vuorossa meidän ikiomat Tuomaan markkinat, jotka viime vuonna yllättivät minut, sillä tapahtumassa oli jo ihan oikeaa joulutunnelmaa.

Oli ihana palata kotiin illalla juuri sopivasti juhlimaan Suomen itsenäisyyspäivää, ikimuistoista päivää Suomen historiassa.

Kävitkö sinä jo Tuomaan markkinoilla?

♡ Mari  





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri