Siirry pääsisältöön

5 x Glögi



Lämmin mausteinen glögi on ehdoton hitti joulun aikaan. Meillä ensimmäiset glögit juodaan yleensä itsenäisyyspäivän tienoilla. Tänä vuonna ensimmäiset glögit juotiin kävelylenkillä Lauttasaaren rannalla, takan ääressä ihastuttavassa ympäristössä  Paseo Cafe & Grillissä.

Yleensä aloitamme juhlakauden vaalealla juomalla ja vasta joulun lähestyessä siirrymme tummaan glögiin. Vaikka itsetehty glögi on parasta, niin valmista glögiäkin löytyy monia. Makuja maistellaan joulukuun aikana ja parhaaksi koettuja glögejä haetaan sitten jouluksi muutama pullo lisää. Joka vuosi tulee uusia makuja ja ystävien kanssa vaihdetaan vinkkejä parhaista joulujuomista.


Glögin viehätys piilee sen hurmaavassa tuoksussa. Glögin jouluiset mausteet, kaneli, neilikka ja inkivääri ovat tuttuja, mutta kokeile myös rohkeasti maustaa glögisi muilla mausteilla. Chili, pippuri tai rosmariini tuovat uudenlaista potkua perinteiseen glögiin. Jätä rosmariininoksa koristeeksi lasiin. Jos valmistat glögiä usein, niin mausteista kannattaa tehdä maustenyytti, jonka voi käyttää uudelleen seuraavalla kerralla. Glögiin saa makeuttaa hunajan lisäksi fariini-, muscovado- ja ruokosokerilla tai agavesiirapilla. 


Pidän hieman makeammasta glögistä, mutta eipä saksan glühwein hassummalta maistu joulumarkkinoilla pakkasen kirvoittaessa sormia, mutta siihen liittyy paljon myös markkinoiden upea tunnelma. Kotimainen hehkuviini on glühweinia mausteisempaa ja kanelin maku tulee selkeästi esiin.

Miten sinä koristelet glögilasit? Valmiiseen glögiin lisäätään usein manteleita ja rusinoita, mutta kokeile myös esimerkiksi kanelitankoja ja kokonaisia neilikoita, tähtianiksia, appelsiinin viipaleita, taateleita, kuivattuja marjoja ja roosmariinin oksia. 


1. Perinteinen jouluglögi


Itsetehdyn jouluglögin ainekset ovat yleensä omena- tai marjamehu ja viini sekä mausteet. Itselle sopiva suhde löytyy kokeilemalla. Syksyllä mustaherukasta tehty mehu on mainio glögipohja tummalle glögille ja vaaleaan glögiin sopii hyvin omenamehu, jonka mausteeksi käy hyvin joulumausteiden lisäksi vanilja. Tarjoile glögi vaihteeksi kuivattujen viikunoiden, karpaloiden ja pähkinöiden kanssa. Koristeeksi voit laittaa kuusen tai katajanoksia.


2. Teeglögi


Jos olet teen ystävä, niin valmista vihreästä teestä tai Earl Graystä pohja glögiin ja mausta se omenatäysmehulla, lisää glögiin oman makusi mukaan esimerkiksi kanelitankoja, kokonaisia neilikoita, kardemummaa, inkiväärin, kurkuman tai appelsiiniviipaleita sekä hunajaa. 


3. Mojitoglögi


Eksoottisemmaksi joulujuomaksi sopii lämmin mojitojuoma, joka maustetaan perinteisillä mojitomausteilla, mintulla ja limen mehulla. Kiehauta vesi sekä omenamehu ja sekoita joukkoon limetinmehua. Mintunlehdet ja ruokosokeri laitetaan ensin lasiin, murskataan hieman esimerkiksi morttelilla ja kuuma neste kaadetaan päälle. Terästystä juomaan saa rommista.


Trenditietoisimmat juovat glögin kylmänä. Yleensähän glögi tarjoillaan kuumana, mutta se sopii hyvin myös kylmänä tarjottavaksi. Varaa glögin kanssa pientä naposteltavaa: chilillä maustettuja pähkinöitä, sinihomejuustolla täytettyjä taateleita, viikunoita, juustoja ja pipareita tai muita suolaisia pikkupaloja.


4. Ginger ale -glögi


Raikas kylmä glögi valmistuu inkivääri virvoitusjuomasta ja kuivasta omenasiideristä. Lisää mausteeksi laakerinlehti, kauniita tähtianiksia, inkiväärin viipaleita ja kanelitankoja. Voit lurauttaa sekaan hieman sitruslikööriä.
 

5. Kuohuviiniglögi


Toinen kylmä glögi valmistetaan kuohuviinistä ja voimakkaan makuisesta glögistä. Kaada kuohuviinilasi puolilleen glögiä ja täytä lasi kuohuviinillä tai kivennäisvedellä. Koristele kanelitangolla. Mainio glögi jos pidät sekä kuohuviinistä että glögistä tai jos perinteinen glögi tuntuu liian makealta. Kuohuviiniglögiä voi ostaa myös valmiina (Glöet-roseviini), jota maustaa jouluiset mausteet: neilikka, kaneli, appelsiini, inkivääri, vanilja, rusina ja sitruuna.




Jos tarjoat glögin kuumana, niin paras glögin tarjoilulämpö on noin 60 astetta. Tulikuumaa glögiä on epämiellyttävää juoda eikä maku pääse oikeuksiinsa. Kiehuessaan siitä haihtuu alkoholia, mutta ei huolta, kaikki alkoholi ei nesteen kiehahtaessa haihdu. 



Millainen on sinun suosikkiglögisi? 

♡ Mari  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri