Siirry pääsisältöön

Paahdettu kurpitsa-feta salaatti

 

Tämä salaatti on kevyt, terveellinen, yksinkertainen ja lisäksi vielä herkullinen. Laitoin salaatin kaveriksi pellille yrteillä ja valkosipulilla maustetut broilerin fileet paistumaan ja täydellinen syksyinen lounas valmistuu hetkessä. Jälkilämpöön meni vielä granola paahtumaan, sillä purkki oli taas tyhjentynyt.



Paahdettu kurpitsa-feta salaatti
 Tarvitset näitä  (4 annosta)
 
1 hokkaido kurpitsa viipaloituna
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
1 ½ rkl  tuoretta timjamia
suolaa
8-10 kpl tuoreita tai kuivattuja viikunoita

Kastike:
¼ dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 ½ rkl omenaviiniietikkaa
1 rkl appelsiinin kuorta raastettuna
mustapippuria

Päälle:
1 ruukku rucolaa
150 g fetajuustoa tai pallo mozzarellaa murennettuna
½ granaattiomenan siemenet

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

2. Kuori kurpitsa ja leikkaa lohkoiksi leivinpaperin päälle uunipannulle ja ripsauta päälle 2 rkl oliiviöljyä, hunajaa, 1 ½ rkl timjamin lehtiä ja suola. Paista noin 20 minuuttia. Lisää puolikkaat viikunat pannulle. Paista vielä 10-15 minuuttia tai kunnes viikunat karamellisoituvat. 

3. Yhdistä oliiviöljy (1/4 dl), sitruunamehu, omenaviinietikka, timjami (1/2 rkl), appelsiinin kuori ja hyppysellinen suolaa ja pippuria.

4. Lisää rucola ja feta salaatin päälle. Sekoita. Ripottele viimeisenä granaattiomenan siemenet. Valuta salaatinkastike salaatille. Nauti!


Ihanaa viikonloppua!
 
♡  Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri