Siirry pääsisältöön

Mustikka-mascarponepiirakka



Metsät ovat mustikoita pullollaan, joten herkuttele nyt tuoreista mustikoista tehdyllä piirakalla. Tänä vuonna mustikat ovat isoja ja mehukkaita. Tähän piirakkaan riittää noin puoli litraa mustikoita. Keräät ne nopeasti ja samalla voit nauttia metsän hiljaisuudesta ja halata vaikka puita. Valtakunnallista puunhalausviikkoa vietetään nimittäin tänä vuonna elokuun viimeisellä viikolla 21.–27.8.2017. Teemaviikolla kannustetaan ihmisiä halaamaan puita ja osoittamaan, että he arvostavat omaa lähiympäristöään.

Italialainen mascarponejuusto sopii myös suolaisiin piirakkatäytteisiin. Se on rakenteeltaan pehmeää ja maku sopii täydellisesti marjojen pariksi. Mascarpone valmistetaan juoksettamalla kerma lämmön ja sitruunahapon avulla, kun taas muut tuorejuustot valmistetaan hapattaen.

Mustikka-mascarponepiirakka
Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1½ dl speltti kokojyväjauhoja
1½ dl kaurajauhoja
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi ja lisää kananmuna vaahtoon. Lisää sitten jauhot, mihin on sekoitettu leivinjauhe ja kardemumma. Vatkaa nopeasti kaikki aineet sekaisin. Painele taikina piirakkavuokaan tasaisesti pohjalle ja reunoille.

Voit korvata osan jauhoista mantelijauheella. Laitoin piirakkaani vajaan desin matelijauhoa ja muita jauhoja reilun desin. Mantelijauho pehmentää hieman taikinaa ja reunat saattavat hieman valua sisäänpäin, kuten huomaat kuvasta.

Täyte:
200 g mascarponejuustoa
½ dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
mustikoita

Vatkaa mascarpone ja sokeri tasaiseksi, niin ettei siinä ole enää paakkuja ja lisää muna sekä vaniljasokeri. Levitä täyte piirakkapohjan päälle ja sen päälle mustikat.
Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Jos piirakka tummuu liikaa, levitä leivinpaperi piirakan päälle ja jatka paistamista. Anna piirakan jäähtyä! Tämä on vaikein vaihe, koska piirakka tuoksuu niin hyvälle ja on tosi vaikea olla maistamatta tätä herkullista piirakkaa heti.


Samalla ohjeella voit tehdä muistakin marjoista piirakan (herukka, karviainen, puolukka). Kirsikat ja luumut sopivat tähän myös hyvin.

Saat piirakan levitettyä vuokaan helposti, kun kastelet välillä lusikkaa kylmän veden alla. Piirakkavuokaa ei tarvitse voidella, jos käytät vuoan pohjalla leivinpaperia. Leikkaa ensin sopivan kokoinen pala paperia ja rutista se kädessa palloksi. Avaa ja muotoile piirakkavuoan pohjalle. Kun otat piirakan uunista, voit repiä ylimääräiset kulmat pois.

♡  Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri