Siirry pääsisältöön

Goodio Café - It´s all good


Kanavarannan odotettuja Goodio Cafén avajaisia vietettiin perjantaina. Kahvila täyttyi vieraista, kun lehdistö, bloggaajat ja muut kutsuvieraat tulivat paikalle alkuiltapäivästä. Sinäkin pääset tutustumaan uuteen kahvilaan osallistumalla arvontaan sivun lopussa.

Upeat tilat vanhassa makasiinirakennuksessa ja uudenlainen kahvilakonsepti teki vierailijoihin vaikutuksen. Iloinen puheensorina ja nauru täyttivät kahvilan, kun tutut kohtasivat ja kuulumiset vaihtuivat. Osa löysi rentouttavan paikan futonkeinusta tai aidoista kahvisäkeistä tehdyistä säkkituoleista. Yllätyksenä vieraille esiintyi upea Mikko Harju, jonka laulu kertoi unelmien toteutumisesta ja uskosta omaan tekemiseen - Mull on taskus pari unelmaa, mutta matkalla myös pari muuttujaa, taivas ei ole rajana. Tämä kahvila on osoitus unelmien toteutumisesta, uskalluksesta ja rohkeudesta.



Goodio brändi sai luonnollista jatkoa raakasuklaa- ja jäätelötuotantoonsa ja yhtiö on yhtä askelta lähempänä suurta unelmaansa, kuten yrityksen perustaja Jukka avajaispuheessaan totesi. Kiitokset jaettiin myös asiakkaille, jotka olivat tehneet tämän unelman mahdolliseksi. Paljon työtä, suunnittelua ja asiakkaiden toiveiden kuulemista on sisältynyt omistajien ja henkilökunnan kesään. Soft Opening oli toukokuussa ja siitä asti kahvilan ovet ovat olleet auki, mutta tuotevalikoima on ollut vielä suppea. Nyt ovet ovat virallisesti auki ja Goodio Café toivotti kaikkia asiakkaat tervetulleiksi kodikkaaseen kahvilaan.




Kahvilassa voit nauttia tuoreen luomusmoothien, smoothie bowlsin tai hyvällä omallatunnolla annoksen herkullista kookosmaitojätelöä (maidottomia, gluteenittomia, lisä- ja säilöntäaineettomia ja ilman lisättyä sokeria). Suklaajäätelö on mahdottoman hyvää, jota kannattaa ehdottomasti käydä maistamassa. Maailmalla supersuosion saavuttaneen Acai bowlsin saat Suomessa ainoastaan Goodio Cafésta. Acai on herkullinen trooppinen hedelmä ja siitä on valmistettu paksu, lusikoitava ja jäätelön omainen herkku. 


Kahvilan tuotevalikoimaan käytiin kesällä hakemassa ideoita Singaporesta ja Balilta, jossa luomukahviloita on vieri vieressä ja joiden herkullisia annoksia olemme täällä Suomessa tähän asti saaneet ihailla ainoastaan Instagramin puolella. Kahvilassa saat nyt tuntumaa aasialaisiin luomukahviloihin, kun smoothie bowl tarjoillaan kookospähkinän kuoresta. Goodio Café on tervetullut kahvila meille, jotka haluamme syödä puhdasta ja terveellistä ruokaa.

Käsityönä Goodion suklaatehtaalla valmistetut raakakakut ja pikkuleivät ovat uskomattoman upean näköisiä ja ennen kaikkea herkullisia. Kaikki kahvilan tuotteet ovat luomua, gluteenittomia ja makeutukseen on käytetty suomalaista lähituottajan luomuhunajaa ja tuotteissa käytetty pähkinämaito on valmistettu kahvilassa ilman monimutkaisia tuotantoketjuja. Luonnollisesti kahvilasta löytyy myös monipuolinen valikoima Goodion raakasuklaita. 


Kanavaranta on uudistunut positiivisesti viime vuosien aikana ja ravintola sekä kahvilatarjonta on laajentunut huimasti, nyt idyllinen ympäristö on saanut arvoisensa aseman.  Tunnelma on kuin Amsterdamissa ja terasseilla voi istua katsellen, kun veneet hipuvat merellä tai seurailla ohikulkevia ihmisiä. Jokaiselle löytyy varmasti itselle sopiva paikka Kanavarannasta. Ravintola Sipuli ja Nokka ovat saaneet naapurikseen  monta trendikästä ravintolaa: rennon oleskeluravintolan Holidayn, käsityötä arvostava Shelterin, EGG:n, joka rakentaa menun satokauden raaka-aineista, Bar-Lounge Sköne, viinibaari Le Petit Chaperon Rouge, hyvästä kahvistaan tunnettu Johan&Nyström. Aurinkoiset terassit ja laadukas ruokatarjonta ovat tutustumisen arvoisia.


Goodio kahvilan omistajat haluavat tuoda  kaikkien kuluttajien saataville terveellisiä herkkuja, joita voi nauttia hyvällä omallatunnolla. It's all good.

Jotta sinäkin pääset nauttimaan terveellisistä herkuista ja kahvilan kodikkaasta tunnelmasta, sain arvottavaksi teille lukijoille yhden 20 € lahjakortin kahvilaan.
Vastaa siis kommenteissa, miksi juuri sinun pitäisi päästä maistamaan kahvilan herkkuja?

 ♡  Mari

Kommentit

  1. Ihanaa... siis mun pitäisi päästä maistamaan kahvilan herkkuja, koska pidän Goodion raakasuklaista aivan hirmuisen paljon! Pitäisin varmasti muistakin herkuista. :) (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  2. Acai bowls kuulosti kivalta. Tykkään kahvista ja on aina kiva kokeilla uusia paikkoja. Kiva olisi päästä tuonnekin!

    Maire
    Hullutellen(A)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihanalla paikalla kahvila ja viihtyisältä näyttää. Nyt vihdoinkin Helsingissä on viihtyisiä kahviloita, niitä kaipasin joskus parikymmentä vuotta sitten. En malta odottaa, milloin pääsisin tutustumaan paikkaan! Hieno kisa!
    Tiina

    Ilovetaide @ gmail.com

    VastaaPoista
  4. Haluisin päästä maistamaan ainakin tuota kookosjäätelöä, muutenkin vaikuttaa tasokkaalta ja tunnelmalliselta kahvilalta ihanassa miljöössä. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Wau! Uusia kivoja paikkoja aina tarvitaan pääkaupunkiseudulle! Täällä eräs kahvi- ja pullahiiri, joka tykkää kokeilla uutta ja tutustua kivoihin kahviloihin! Ihana kulttuuriympäristö tällä kahvilalla! Pitää pian päästä käymään!
    Kristiina
    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kookosjätski! Ihana olis päästä testaa.

    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Otan ilomielin vastaan kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri