Siirry pääsisältöön

Viehättävä kesäkaupunki



Meidän kesään kuuluu perinteisesti ainakin yksi vierailu merellisessä Tammisaaressa, pienessä, mielenkiintoisessa eteläsuomalaisessa vanhassa kalastajakylässä. Satama-alueilla kuhisee ihmisiä ja uimarannalla lapset pulahtavat (kylmään) veteen. Kävelemme rauhallisesti kaduilla ja kujilla ja hyvin hoidetuilla puistoalueilla.  Ihastelemme vanhoja punamullalla maalattuja taloja ja pihapiirejä, joissa vanhat omenapuut ja rönsyilevät kukkapenkit ihastuttavat värikkyydellään ohikulkijaa. 

Idyllinen vanha kaupunki kauniine puutaloineen ja kapeine kujineen tuo mieleen satojen vuosien takaisen elämän, jolloin käsityöläiset ja kalastajat asustivat kaupunkia. Kadut ovat edelleen samalla paikalla kuin 1500-luvulla ja niiden nimet kuvastavat sen aikaista käsityöperinnettä: Nahkurinkatu, Sepänkatu, Hatuntekijänkatu, Salakka ja Silli. Talojen ikkunapielissä on edelleen juorupeilejä, joista entisaikoina seurattiin kadulla kulkevia. Kauniit katulyhdyt tuovat katukuvaan entisajan tunnelmaa. 


 



Raippatorilla voi nähdä vielä vanhan häpeäpaalun, joka muistuttaa ajoista, jolloin rikoksen tehnyttä rangaistiin julkisella paikalla. Uimarannan vieressä sijaitsee Tammisaaren luontokeskus punaisessa makasiinirakennuksessa, jossa voi perehtyä Itämeren ja saariston muuttuvaan luontoon. Lapset voivat kuunnella vedenalaisia ääniä ja tutustua kosteikon elämään.  Luontokeskuksessa on esillä myös Kaj Dahl - valokuvanäyttely 1.7-30.9.2017 välisen ajan.

                                                                                                                                                                  

Torin laitamilla on taitelija Helene Schjerfbeckin pysyväisnäyttely Tammisaaren museokeskus EKTA:ssa. Helene muutti Tammisaareen 1925 maalatakseen siellä rauhassa ja näihin aikoihin hänen maineensa taidemaalarina alkoi kasvaa. Viime päivinä on kirjoiteltu Helenen Hietanimessä sijaitsevan haudan kunnossapidosta vilkkaasti.  

 
 
 
Rantakävelyn jälkeen oli mukava istahtaa kahville. Tammisaaren kahvilatarjonta on runsasta ja leivokset mitä herkullisimpia. Valinta oli vaikeaa, kun kaikki näyttivät niin hyville. Pieniä putiikkeja on torilta lähtevän kävelykadun varrella ja loppiksia eri puolilla vanhoissa piharakennuksissa, joista voi kalastella itselleen aarteita.
 
Tammisaari on kiva kesäkaupunki ja katsottavaa riittää koko päiväksi, niin aikuisille kuin lapsille. Kivoja ruokapaikkoja ja kahviloita ei tarvitse etsiä, niitä on riittävästi. Aurinko paistoi lämpimästi koko päivän, vaikka lähtiessä kotoa satoi vettä. Matkamme siis suuntautui oikeaan suuntaan.
 
Jos sinulla on tiedossa matka Tammisaareen, suosittelen jättämään riittävästi aikaa rakennusten ja kujien ihasteluun, meren rannassa istuskeluun. Raatihuoneentorin laidalla on kiva pieni Cafferie, josta saa erinomaiset vuohenjuustosalaatit ja todella, todella herkulliset kakut kahvin kanssa. Tammisaaresta Helsinkiin päin lähdettäessä kannattaa ostaa kotiin viemisinä Mekanikontien Wi-Box Bakery&Kitchenissä kahvista maukkaat porkkanasämpylät tai leipää.
 
Heippa Mari

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri